Ilon ja surun lauantai – muistoissa Villi

Surullisia uutisia Karrin tekstin myötä:

"Eilen lauantaina Villi lähti pois yhtä yllättäen ja nopeasti, kuin oli 18 vuotta sitten ystäväkseni

Kruununhaan kadulta pienenä sähisevänä karvakeränä löytynyt. Kahdeksantoista vuotta on pitkä aika, mutta ei pientä päivääkään liian pitkä Villin kanssa. Mielessäni siinteli jo suunnitelmat, miten kissan kaksikymmentävuotispäiviä aikanaan vietetään: oikein isosti ja ystäviä kutsuen. 30-vuotispäiviin en silti oikein uskonut.

Minä kyllä olin aika tarkkaan mielestäni poistanut ajatuksen, että saattaa Villin aika maailmassa joskus tulla täyteen. Eilen aamulla olisi todella ollut vaikea uskoa joutuvani saman päivän iltana saattelemaan tuon maailman parhaan kissani pois elämästä.

Vielä aamulla Villi tomerana aamuseitsemältä komensi minua sänkyni vierellä ulos ja aamua ihastelemaan. Teimme tunnin puistokävelyn ja Villi tarkasteli maailmaansa yhtä innostuneena kuin aina, välillä tosin ruoholla hiukan arvokkaasti makaillen.

Iltapäivällä kävimme uudestaan puistikossa ja ihan ruoholla istuskelemassa. Tai Villi kyllä otti ihan unetkin. Innostui hieman tassuilla tahtia lyömään kun musapelistä tuli Tumppi Varosen versio katupoikien laulusta. Huikkasinkin Villille, että kuuntele, sun biisi tulee radiosta. Katupoikahan Villi taustaltaan oli.

Kuten noissa eilen otetuissa kuvissa näkyy, Villi oikein hymyssä suin pikku hetkeä puistossa kanssani vietti.

Mitä sitten tapahtui illalla? Ei kai se enää tärkeää ole, mutta Villi muuttui äkkiä tosi huonovointiseksi: alkoi läähättää ja yritti oksentaa ja yritti käydä hiekkalaatikollaan. Koskea ei saanut ja kissa siirtyi ahdistuneen näköisenä huoneen nurkasta toiseen.

Tunnin katsoin tuota vaikeaa olemista ja lähdin sitten koppa kissaa täynnä Viikin eläinsairaalan päivystykseen. Eläinlääkäri tutki nukutettua kissaa ja totesi, että ei Villistä taida enää olla kissanarvoisen elämän viettäjäksi ja kysyi kantaani tuohon ikiuneen saattamiseen. Luvan annoin, eihän siinä muuta.

Villin yleiskunto todettiin aika heikoksi: painoa oli enää 3.7 kiloa ja lihakset melko tiessään. Villi kyllä söi hyvin mutta todennäköisesti sillä jokin sisäelintauti oli, joka haittasi ruuan imeytymistä.

Se lääketieteestä. Mukava ja osaanottava eläinlääkärityttö oli ja mainitsi nuo Villin tuiki vierailtakin usein kuulemat sanat ”onpa komea kissa”. Komea oli, ja minulle ja muutamalle muullekin se maailman paras kissa.

Nyt mennään siis Villiä muistellen, ja kerran vuodessa toivottavasti muistamme kera ystävien viettää lokakuussa myös tuota kuulua lepytyksen vuosipäivää kera kuohun ja Viilimuiston. Siis sitä päivää kun Villi aikanaan kuukauden sähinän ja mökötyksen jälkeen päätti lyöttäytyä Marin ystäväksi.

Niin yksi asia unohtui: Viilin sukunimi ei ole näillä sivuilla vilahtanut. Se on Pöyhönen. Niin se virallisissa papereissa on aina lukenut. Villi Pöyhönen. Pöyhönen ei ole oma sukunimeni mutta Villin kyllä ja Villille se sopi mainiosti: melkoisen pöyheä karvakerä.

Ihan lopuksi vielä noista kuvista. Niissä näkyy myös tuo Villille 18 -vuotislahjaksi rakentamani parveke. Hyvään käyttöön tuli, siinä oli kollin kiva istua ja katsella puistoon ja ohikiitäviä koiria. Nyt laitan varmaan parvekkeelle kukkasen.

Lopun lopuksi: terveiset Villi the Kissa -sivun sankalle lukijakunnalle ja kiitokset

Marille sivujen ylläpidosta ja tietysti kissan kaverina olemisesta.

-karri

- - -

Marin jälkisanat:

Kun palasin Suomeen Sveitsistä, niin toki huomasin Villin vanhentuneen kovasti puolessa vuodessa. Mutta en nyt silti osannut uskoa, että se Sveitsin jälkeinen muutama päivä jäisi viimeiseksi Villin hoitokeikaksi.

Villi oli upean persoonallinen kissa. On hienoa, että Villi hyväksyi minut aikoinaan huoltajakseen ja piristi elämääni monta vuotta.

Ja hienoa on myös se, miten tuo kissa yhdisti ihmisiä. Emme ehkä Karrinkaan kanssa koskaan olisi ystävystyneet ilman Villiä.

Minun kissaton elämäni ei jää kovin pitkäksi, sillä syksyllä uuteen Viiskulman kotiin on muuttamassa pari hoidokkia puoleksi vuodeksi tai vuodeksi. Mutta tietysti lepytyksen vuosipäivän varmasti muistan, tai ainakin sen tunteen, miten hienolta tuntuu, kun voittaa epäluuloisen eläimen luottamuksen.

-mari

Sveitsistä Torkkelinmäelle

Palasin tänään Sveitsistä ja suoraan Villin hoivaajaksi muutamaksi päiväksi.

Onneksi katti ei ollut ehtinyt puolessa vuodessa minua unohtaa: kehräys alkoi toimia, kun ryhdyin rapsuttelemaan.

Testasin myös, miten Villille sopii Sveitsi-henkinen kaulakoriste ja kello. Tyylikästä oli!

Villi ihan virallisesti 18 vee

Karri kertoo alla sanoin ja kuvin Villin synttäreistä. Oi jospa oisin saanut olla mukana! -mari

- - -

Eilen kauniissa kesäpäivässä vietettiin ihan virallisesti ne Villin 18-vuotissynttärit kuohujuomaa kohottamalla ja kalaa syöden.

Juhlaväki oli oikein asiallista ja Villi tyytyi seuraamaan juhlatapahtumaa lähinnä keittiöntuolissa nukkumalla. Naistenmaljan kohdalla pää kuitenkin kissalla terävästi untenhelmasta nousi.

Villin synttäreiden lisäksi vietimme myös Marin varjosynttäreitä.

Mitäs Villi sai lahjaksi? Syötävää ja oman pienen parvekkeen ikkunalle. Parvekkeesta laitan sitten kuvia joskus myöhemmin.

Mitäs Mari sai lahjaksi? Ainakin halauksen Villiltä jahka kesäkuun lopulla Alppien syleilystä taas Suomeen saapuu.

Tässä kuvia juhlahumusta. Myös vieraille oli varattu lahja: kirgisialaiset kippuratossut, niitä kuvassa sängyn päällä jalkoihin sovitellaan.

Kampfkatze eli 18-vuotias Villi

Kuten lienee jo muutaman kerran täällä mainittu, niin Villi täyttää tänä vuonna 18 vuotta. Koska tarkasta syntymäajasta ei pikkuseina löydetylle ole tietoa, niin juhlaa on vietetty näin touko-kesäkuussa (viime vuonna mm. kauko-ohjattavan hiiren voimin).

Lähetin Villille täältä Sveitsistä lahjaksi hieman herkkuja sekä tekaisin onnittelukortin, johon taustaidea on lainattu paikallisesta ravintolasta nähdystä kyltistä:


Kortti on Karrilta saamieni tietojen mukaan jo päässyt perille. 18-vuotisjuhlaa vietetään tänä vuonna kuulemma kesäkuussa, eli hyvää synttärihumua sinne vaan!

Minä en palaa täältä Sveitsistä Torkkelinmäelle kuin muutamaksi päiväksi (ja ne päivät olenkin luvannut viettää osittain myös Villin kanssa). Kesä-heinäkuun taitteessa osoitteeni vaihtuu Viiskulmaan. 

Tosin tietysti olen aina valmis majailemaan Torkkelilla ja pitämään Villistä huolta silloin, kun Karri joutuu reissaamaan muualle. 

Uusi asunto mahdollistaa sen, että voin väliaikaisesti majoittaa myös muita kissoja. Kaksioon mahtuu minun ja miehen lisäksi välillä vallan mainiosti nelijalkainen tai miksei kaksikin. 

Eli jos joku tarvitsee pidempiaikaistakin kissamajoittajaa, niin olen käytettävissä! Omaa lemmikkiä ei nimittäin ole tarkoitus hankkia. 

Jättipääsiäisnurmi

Karrin ja Villin terveiset muhkean pääsiäisruohon keskeltä:

"Tervehdys eli Mau ja Miu, pääsiäisen kunniaksi väsäsimme taas kunnon rairuohon. Kunnon ruohon, siis ei mitään ruohohista. Pari neliötä ja eikä pelkkää rairuohoa vaan myös ohraa ja niittynurmikaa. Tänään se otettiin käyttöön eli syötäväksi.

Kyllä Villi oli jo nelisen päivää haikeana mouruten huudellut, että eikö jo nurmelle pääse mutta minä vaan toppuuttelin, että ootellaan. Villi tietysti piti minua pikkutärkeänä ja tylsänä nurmipoliisina: ei saa astuu nurmikolle ei. No nyt saa.

Yhdessä kuvassa Villi intoutui hassuttelemaan pupukorvilla. Melkoisen huumorintajuinen veijari vieläkin vaikka ensi kuussa tulee se 18 vee jo täyteen.

Minäkin olin nurmeen oikein tyytyväinen ja varsinkin sen elävään koristuksen. Minullahan olisi kukkaro huvennut tyhjäksi jos olisin tommoselle nurmikolle joutunut ostamaan vaikka tiimarin pääsiäistipukoristeita. En joutunut: lihaa ja verta ja tunnetta on tämä pääsiäispupukissa."

Un banc, un arbre, une rue ja Liperin metkut

Karri lähetti viestin ja kuvia eli tässä kuulumiset Kalliosta Karrin kertomina:

Un banc, un arbre, une rue eli penkki puu ja tie, heläytti Ranskan tyttö Severine ilmoille kauan sitten joskus 70-luvun alkutaipaleilla. Meillä Carola pisti levyn vieläkin paremmaksi tutuin riimityksin ”luona penkin on tuo puu ja puistotie kaiken muun vei aika, luulen”. 

Kaunista, kaunista. 

Villilläkin oli vielä viime kesänä oma penkki, puu ja puistotie omalla takapihallaan. Tuo Villin oma puistotie johdatteli suoraan aidattuun portilliseen sireenin varjostamaan vihreän hämyiseen kissapuistoon. Taisi olla Helsingin ainoa kissapuisto.

Rakensin sen kissalle noin kymmenen vuotta sitten, kun olin taloyhtiöni hallituksen puheenjohtaja. Eipä kukaan silloin rakennustöitteni perään talossa kysellyt kun kerran itse korkea-arvoinen puheenjohtaja vasaran ja lautojen kanssa pihalla puuhissaan heilui. 

Hyvä puistosta tuli ja hyvä siellä oli Villin kuumina kesäpäivinä istua ja unta nauttia. 

Nyt tuo kaikki ihanuus on poissa kuten kuvista näette. Aika vei siis Villiltä ihan kaiken:
ei jättänyt edes puuta tai puistotietä. Penkki takapihalta vielä löytyy mutta ihan väärästä paikasta. Iso lehmus on kaadettu ja kissapuisto revitty kaivinkoneella nurin. Pahalta näyttää. 

Kaiken tuhon takana on taloyhtiön putkiremontti, jonka myötä pihalle kaivetaan 7 metrin monttu, jotta päästään uusimaan 80 vuotta vanha talon runkolinja kaupungin verkostoon. Kevät on siis mylläystä, mutta jo kesäkuussa pitäisi olla valmista.

 

Ehkäpä sitten Villillekin saadaan vielä osa vanhasta idyllistä palautettua. Villi haluaa päivittäisten kävelylenkkiensä yhteydessä aina vanhalle pihalleen tutkimaan töiden edistymistä. Samalla se luo usein pitkän ja haikean vilkaisun vanhaan koti-ikkunaansa. Ei näy Maria siellä. 

Tänään Villin sydän hypähti oikein kunnolla, kun se huomasi vanhan ikkunansa luona puukasan. Pakkohan tuon nyt ainakin on olla Marin kätten töitä eli kuuluja Liperin metkuja. Eihän kukaan muu kaupungissa tuollaista puukasaa ikkunansa alle keksisi kerätä. 

No Villi sitten kiipesi kasan päälle ja siitä ylettyi hyvin kurkistamaan asuntoon sisään. Pimeää ja tyhjyyttä siellä vain näkyi, ei Maria, ja Villi poistuikin kasan päältä pettyneenä päätään ravistellen.

Tassulämmitystä

Pitkästä aikaa hieman Villin kuulumisia. Karri nimittäin pisti minulle jo viikko sitten kuvia ja terveisiä Villin talviulkoilusta ja tossupohdinnoista.

Lumessa katin tassut palelevat. Villi kuvittelee parantavansa tilannetta nuolemalla etutassujaan lämpimäksi. Nooh, kaikki hieman kissaa fiksummat tajuavat, että nuoleminen vain lisää jalkakylmyyttä.

Niinpä Karri oli kokeillut, jos Villi nauttisi vauvanlapasista tassujen lämmittäjänä. Kuvan ilme paljastanee, että Villi ei suuremmin ilahtunut tästä ideasta.

"Antoi ne kyllä ihan jees pikku unenpöpperössä pukea mutta havahtui heti ulkona tarmokkaasti ravistamaan niitä pois. Koko oli kyllä oikea. Nyt mennään siis niinkuin ennenkin ulkona ilman lapasia eli tassuja nuolen", Karri kirjoitti.


Lisäksi Karri oli perehtynyt laajemmin lemmikkien kenkämuotiin:

"Kävin myös Stokkalla ihmettelees millasia kenkiä tai sukkia on elukoille. Kissoille ei mitään mutta aika tärtsyjä bläägiä koirille kyllä kuten kuvista näätte."



Toivottavasti Helsingin kevät pääsee vauhtiin, jotta Villi saisi nauttia ulkoilusta ilman kylmiä tai märkiä tassuja.

Täällä Sveitsissähän kissat saavat nauttia välillä hyvinkin aurinkoisista hetkistä ja esimerkiksi väijyä pieniä saaliseläimiä viinitarhoilla. Kuten tämäkin musta, leikkisä tyyppi.

Mjau Sveitsistä!

Villi siis on edelleen Suomessa ja Karrin hyväyyä hoivassa. Siellä kuulemma mm. nautiskellaan kalaöljyä, jotta turkki kiiltäisi (tai siis ainakin Villi nauttii, Karrista en tiedä).

Mutta olen minä onnistunut bongaamaan kissoja täällä Keski-Euroopassa. Asuinpaikkamme Arlesheim on pieni, aika tyypillinen noin kymmenentuhannen asukkaan pitäjä. Siis tiivis keskusta, jossa on useita kauppoja, kirkko ja muut systeemit, sekä tietysti asuintaloja.

Täällä siis on havaittu useampikin kissa. Ensimmäinen, joka säntäsi innoissaan luokseni rapsutettavaksi, oli tämä kirjava tyyppi:



Toinen pikimusta yksilö makaili auton päällä tänään:



Mustalla oli hieman samanlainen katse kuin Villillä, mutta luonne oli hyvin ystävällinen.



Asunnossamme ei saa pitää lemmikkejä, joten en voi siis tietysti ottaa edes väliaikaishoitoon yhtään karvatassua. Pikkuruisella takapihallamme on tosin jo havaittu hiiri, eli aitoja virikkeitä riittäisi myös Villille.

Erilaisia kotieläimiä täällä näkee muutenkin. Esimerkiksi kaniinit ovat yleisiä, ja Arlesheimissakin on oma kerhonsa pupunkasvattajille. Tämä kookas yksilö elelee oikeastaan naapurikylän Dornachin puolella.




Lisäksi täällä tepastelee mm. lampaita, vuohia, hevosia, hanhia, ankkoja ja muita siivekkäitä.




Lisää Sveitsi-tarinoitani on uudessa blogissa.

Vierailijana Fanni

Ensimmäiseksi kiitokset kaikille, jotka ovat kommentoineet blogiin ja kertoneet, että on ollut mukava seurata Villin elämää. Blogiin ei liene siis seuraavan puolen vuoden aikana luvassa aktiivisia päivityksiä, mutta ehkäpä välillä joitakin tilannetiedotuksia.

Villi siis vietti joulun Karrin luona ja mm. herkutteli syömällä seitä. Ja taisipa kissa myös velvoittaa isäntänsä ulkoiluun.

Mutta ei minunkaan tarvinnut viettää kissatonta joulua, sillä olin käymässä kotikonnuilla Liperissä, jossa elelee edelleen Fanni.

Fanni on noin vuoden Villiä nuorempi, mutta uni maistuu yhtä hyvin, ja rapsuttelusta tämä lady tykkää myös. Tosin Fanni on huomattavasti Villiä hiljaisempi: Fannin naukaisut ovat pieniä ja hyvin vaatimattomia. Villihän sen sijaan vonkuu äänekkäästi ja paljon.

Fanni on myös muutoin lempeä luonteeltaan. Sen ei voi kuvitella tarttuvan käteen hampaillaan tai huitaisevan kynsillään, jotka molemmat kuuluvat Villin toimintaan silloin, kun kissaa alkaa ärsyttää ihmisten toiminta.

Harmi, etten tajunnut ottaa Liperiin mukaan Furminator-harjaa. Sen verran runsaasti Fannistakin karvaa pölisi, että tehoharjaus olisi ollut tarpeen.

Kissavuokralainen kiittää ja kuittaa kolmivuotisen pestinsä

Eilen lauantaina sitten päättyi reilu kolmivuotinen pestini Villin vuokralaisena ja alaisena. Karri nouti kissan luokseen, ja minun asunnossani ei siis nyt tallustele nelijalkainen, joka vonkuisi ulos tai vaatisi rapsutuksia.

Eilen me näytimme tältä:

Tuntuuhan tämä oudolta: kolme vuotta on mennyt hujauksessa ja olen tietysti tottunut kissan kanssa olemiseen. Villi on tuonut elämääni paljon hupia ja iloa, ja tietysti myös tutustuminen Karrin (maailman parhaan vuokraisännän) kanssa, on osa tätä hienoutta. (Puhumattakaan siitä, että olen säästänyt rahaa verrattuna siihen, mitä helsinkiläisyksiöistä Kalliossa joutuu normaalisti maksamaan).

Kieltämättä on nyyhkyinen olo, kun yksi aikakausi elämässä päättyy. Tosin Villihän porskuttaa edelleen, ja lupasin käydä joululahjaksi harjaamassa katin Furminatorilla, kun en muistanut sitä tehdä loppuviikosta. Ja kenties sitten taas jossain välissä toimin Villin hoitajana.

Mutta siis parin viikon päästä muutan Sveitsiin puoleksi vuodeksi. Tämän blogin tulevaisuuskin on epävarma: jos Karrin saan houkuteltua kirjoittamaan, niin tietysti sitten tekstit päivittyvät jatkossakin.

Joka tapauksessa kiitos Villille ja Karrille tähänastisesta, ilman teitä elämäni olisi ollut erilaista ja olisin jäänyt monesta hienosta hetkestä paitsi!

Kävin hieman läpi kuvia ja videopätkiä tältä vuodelta. Tässä siis muutama otos (näistä tosin puuttuu se Villin äänekäs naukuminen, joka kieltämättä hetkittäin meinasi jopa käydä hermoille, jos itse olisi vain halunnut esim. nukkua: paljon ääntä voi pienestä kissasta lähteä!)

Tässä kännykkävideossa (= huono laatu) näkyy Villin tassunhuiskautteleva komentelu "Rapsuta!":

Samin leipä, ennenkaikkea leivällä oleva margariini, houkuttaa:




Kun sängyllä on reppu, niin tietysti maataan juuri sen repun päällä:




Ja sitten vielä loppuposeeraus:

Remonttivahti

Villin reviirillä eli pihalla tapahtuu nyt suuria: putkiremontin vuoksi sinne on kuskattu niin kontti kuin roskalava. Päiväsaikaan saattaa olla myös remppamiehen pakettiauto parkissa.

Niinpä takapihaa on tarkkailtava (tätä on tietysti harjoitettu aina) ja ulkoillessa riittää haisteltavaa. Se on jo havaittu, että kissa mahtuu hyvin roskalavan alle.

Hakkeri lepuuttaa

Ulkona tuulee ja lumi lentää: Villi kyllä vonkuu pihalle, mutta kun nenässä tuntuu viimaa ja mahdollinen pyry, niin valinta kallistuu olosuhteiltaan tasaiseen sisätilaan.

Ja kyllähän tietokone lämmittää kivasti.

Kissanpäivät mainoskissalla

Sampo-pankin Kissanpäivät-mainoskampanjaan on näköjään otettu Villin kuva, ihan ilmettä myöten!

Pääasiallisesti leväten

Syksy on jo melkein käännähtänyt talveksi, mutta julkaistaan nyt tällainen syyskuva viikon takaa:

Jossain on varmasti virallisia tietoja siitä, miten paljon kissat nukkuvat. Iäkkäämpi katti luultavasti nukkuu vielä enemmän.

Ainakin Villille lepo maistuu kadehdittavan hyvin. Tässä tiiraillaan vielä vähän ennen nukahtamista:

Ja sitten vaivutaan katselemaan unia. Eikä näytä edes niskat menevät jumiin, vaikka asennot ovat ihmissilmiin kovin epäergonomisia...

Unissaan Villi usein hieman äännähtelee ja tassutkin voi vipattaa. Mutta välillä sitten vain maataan syvän rauhaisassa, tyynessä unessa.

Mari ja Villi, nyt jo kolme vuotta kimpassa!

Tasan kolme vuotta sitten alkoi minun ja Villin yhteisasuminen. Nopsasti on aika vierinyt eteenpäin! Ja vallan mukavasti elo on sujunut, vaikka se ensimmäinen kuukausi oli haasteellisempi, kun katti joutui totuttelemaan minun kanssa arjen viettämiseen.

Silloin minä jouduin mm. varautumaan siihen, että jos herra nukkuu sängyllä, niin saattaa olla, että siirtymätoiveita esittäessäni joudun kohtaamaan myös kissan kynnet ja sähinät.

Ja naapurit varmasti kauhulla kuuntelivat mouruamista, joka aiheutui, kun yritin saada vastaanhangoittelevan kissan pihalta sisään.

Koiria ei tähän suhteeseen hyväksytä

Myöhemmin sitten tietysti selvisi, että ehkä osasyy Villin vihamieliseen käytökseen olivat marraskuussa 2007 havaitut virtsakivet: ne oletettavasti aiheuttivat kipuja ja varmasti eivät tehneet katin oloa kovin miellyttäväksi.

Kolmen vuoden aikana Villi on kahdesti päättänyt takapihalla näyttää asemansa ja asenteensa koiriten suhteen. Ne aiheuttaneet sen, että Villi on purrut minua ja sitten olen napsinut antibioottikuurit, mutta eläimet ovat selvinneet vammoitta.

Nykyisin Villi tietysti saa nauttia usein myös Karrin (joka kulkee myös nimellä "maailman paras vuokraisäntä") läsnäolosta naapuritalossa. Oleellisia tekijöitä elämässä ovat ulkoilut, perjantaisei ja anti-hair-ball -raksut. Sekä tietysti rapsutukset ja turkin harjaukset.

Asumusero tulossa – kuinka siitä selvitään?

Yhteisasumisemme ei alunperin pitänyt jatkua kuin reilun vuoden eli sen ajan, kun Karri on Georgiassa. Toisin kävi, mutta emme enää pitkään Torkkelilla jaa kotia. Minä nimittäin muutan tammikuun alussa puoleksi vuodeksi Sveitsiin.

Katti jää Torkkelille ja on tietysti suurelta osin Karrin hoidossa. Mutta auttavia palvelijoita tarvitaan. Kalliolaisia tovereita on jo ryhdytty rekrytoimaan ruokkijoiksi, mutta pitänee vielä tehdä tarkempi kartoitus.

Itse asiassa tällä viikolla meni muutama päivä niin, että Villin hyvinvoinnista vastasivat muut henkilöt kuin minä ja Karri, kiitos vaan asianomaisille!

Tämän päivän kuvassa kissa keikkuu pöydän reunalla rapsutuksia odotellen.

Vuositarkastuksessa kaikki hyvin

Villi kävi tänään eläinlääkärillä vuositarkastuksessa, ja näin tärkeässä hetkessä minä olin tietysti Karrin kanssa mukana.

Koska katti on ärhäkkä, niin ennen hoitotoimenpiteitä tarvitaan rauhoituspiikki (jonka antaminen vaatii mm. suojautumista nahkahanskoin ja tiukkaa niskaotetta). Kissan tajunnan kadottua päästiin itse tarkastukseen.

Ensin otettiin verinäyte. Sen mukaan arvot olivat suunnilleen samaa tasoa kuin viime vuonna, ainoastaan munuaisiin liittyen pientä kohoamista.

Tämän jälkeen jatkettiin muihin toimenpiteisiin. Koska katti ei ollut niin tajuton kuin olisi hyväksi, niin tuli pieni tujaus kaasua.

Kissan hampaat ovat ikään nähden ihan kohtuullisen hyvässä kunnossa. Hammaskiven poisto myös auttaa niitä pysymään kiinni suussa.

Villin oma kynsihuolto on iän myötä päässyt heikentymään. Niinpä myös kynnet päätyivät leikeltäviksi, ja jatkossa varmaan kynsihoitoa on tehtävä myös kotioloissa.

Lopuksi Karri käytti tilaisuuden hyväksi ja harjasi Villin turkin läpikotaisin.

Lääkärin kommentin mukaan Villin takaosan lihakset ovat huventuneet, aivan kuten vanhoille ihmisillekin käy. Siinä siis yksi syy siihen, ettei kissa enää kummoisesti hyppele.

Villin pihaurheilua

Villi harrasti tänään reipasta kiipeilytoimintaa pihapuussa. Eli ei äijä vielä todellakaan niin vanha ole, ettei tällainen urheilu onnistuisi!

Sen jälkeen sitten vähän venytystä ja rapsutushuoltoa.

Sekä yhteisposeeraus.

Pihan tarkkailija

Minulla on lainassa järjestelmäkamera, joten piti käyttää tilaisuus hyväksi ja zoomailla Villistä kuvia takapihalla.