keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Vierailijana Fanni

Ensimmäiseksi kiitokset kaikille, jotka ovat kommentoineet blogiin ja kertoneet, että on ollut mukava seurata Villin elämää. Blogiin ei liene siis seuraavan puolen vuoden aikana luvassa aktiivisia päivityksiä, mutta ehkäpä välillä joitakin tilannetiedotuksia.

Villi siis vietti joulun Karrin luona ja mm. herkutteli syömällä seitä. Ja taisipa kissa myös velvoittaa isäntänsä ulkoiluun.

Mutta ei minunkaan tarvinnut viettää kissatonta joulua, sillä olin käymässä kotikonnuilla Liperissä, jossa elelee edelleen Fanni.


Fanni on noin vuoden Villiä nuorempi, mutta uni maistuu yhtä hyvin, ja rapsuttelusta tämä lady tykkää myös. Tosin Fanni on huomattavasti Villiä hiljaisempi: Fannin naukaisut ovat pieniä ja hyvin vaatimattomia. Villihän sen sijaan vonkuu äänekkäästi ja paljon.

Fanni on myös muutoin lempeä luonteeltaan. Sen ei voi kuvitella tarttuvan käteen hampaillaan tai huitaisevan kynsillään, jotka molemmat kuuluvat Villin toimintaan silloin, kun kissaa alkaa ärsyttää ihmisten toiminta.

Harmi, etten tajunnut ottaa Liperiin mukaan Furminator-harjaa. Sen verran runsaasti Fannistakin karvaa pölisi, että tehoharjaus olisi ollut tarpeen.


2 kommenttia:

karri kirjoitti...

Joo oikein söpö tsubu tuo Fanni, silmät kirkkaat kuin metsän lähde. Ehkä Fannin ei tartte olla opetellut äänen korottamista kun elelee siellä mmaseudun rauhassa. Villistä lähtee tosiaan ääntä kuin rämemajavasta, jonka melahännälle on joku erehtynyt astumaan. Kaupungin melussa, Kalliossa, täytyy kissankin heittää sordiino nurkkaan jos halua asiansa tehdä selväksi. Kyllähän minä varmasti Marille Sveitsiin ahkerasti sähkötän ja kerron etenkin Villin kuulumisia: kissallehan sitä tosiaan koko ajan tapahtuu kuten olette näiltä sivuilta voineet havaita. Mari jos ehtii voi sitten ehkä joskus sivulle pientä päivitystä tehdäkkin, kuviakin varmasti piisaa. Joo, vilkaisin kalenteria. Kohta vappu. Villi on innokas vappukissa, ja lupasinkin kollille jo vapuksi punaisen hiiri-ilmapallon. Sen kun lyömme kaulapantaan kiinni ja painumme promenaadille Torkkelinmäelle niin kyllä kuva komeudesta napsastaan varmasti ja laitetaan tänne Villi -sivuille. Fannilla on keinutuoli, hienoa, oonkin pohtinut mitä Villille seuraavaksi synttärilahjaksi.
-karri

Anonyymi kirjoitti...

Suloinen on Fannikin <3

Käymme täällä jatkossakin kurkkimassa ja löysimme Sveitsi-bloginkin :)
Voikaa kaikki hyvin!
t. Killi & co.