Ei tässä todellakaan olla mikään herkkä prinsessa!

Villi, kuten useimmat tietämäni kissat, voivat nukahdella mihin vaan. Olipa alla mitä hyvänsä.

Tässä muutama näyte viimeisen viikon ajalta:

Koska minulla lojuu usein kirjoja sängyllä, on loogista, että Villi menee nukkumaan juuri niiden päälle, vaikka muu sänky olisi täysin vapaana.

Ikkunalauta on suosikkipaikkoja. Siitä huolimatta, että olin jättänyt sisäänloikkiessani varvassandaalit samaan tilaan.

Pöydällä lojuu kaikenlaista kamaa. Tällä kertaa kissan vasemmalla puolella näkyvät sakset ja oikealla aurinkolasit, joiden päälle Villi ei kuitenkaan ole kehoaan asettanut. Onneksi. Usein myös kännykkä joutuu Villin alle ja itse sitten etsin sitä aikani, ennen kuin tajuan kurkkia karvaläjän alle.

Hännän alustaksi on päätynyt "Läski syö miestä" -kirja (Janne Jääskeläisen kirjoittama, sain sen häneltä, mutta Villillähän ei ole tarvetta kilojen sulatteluun).

Iltapalana tuoretta lähiruokaa

Illan takapihaulkoilulla seurasin, miten katti näytti tiukasti väijyvän puskassa jotain. Katse oli tiiviisti kiinnitetty kohteeseen, kroppa lähes liikkumaton. Ehkä parin minuutin väijynnän jälkeen tapahtui isku.

Hain kameran sisältä ja samaan aikaan Villi tepasteli saalis suussaan kohti sisätiloja. En kuitenkaan päästänyt kissaherraa kulkusillalleen, sillä en halunnut pientä jyrsijää asuntoon.

Niinpä Villi pisteli saaliin poskeensa. Eli kyllä vanha kaupunkilaiskolli vielä metsästyksen hallitsee.

Aseistusta

Nyt takapihalla oleilun varustukseen kuuluu vesipyssy. Tositoimiin eli mahdollisiin kissan hetkellisiin rauhoittamisiin tai pysäyttämisiin tätä ei ole vielä tarvittu. Ja toivottavasti ei tarvitakaan!

Kantomatka ei kovin pitkä ole, mutta parin metrin päästä aika tarkasti saan vesisuihkun lentämään.

Lisäksi Villi on osallistunut takapihan musiikillisiin esityksiin. Erityistä vaikutusta soitanta ei näytä tehneen.

Sitruunakissanminttu maistui, vaikka kissat ei sitä muka syö

Päätin laajentaa takapihaviljelyäni, ja Veloena lupasi minulle sitruunakissanminttua. Se onkuulemma kuivattuna hyvää teessä.

Kysyin, maistuuko kasvi kissoille, ja Veloena vastasi, että ei hänen kokemustensa mukaan eli yksikään kissa ei ole sitä syönyt, vaikka on kiinnostuneena haistellut.

Villi, vanha kissanminttudeeku, ei antanut sitruuanaisen aromin häiritä, vaan ryhtyi popsimaan kasvia parempiin suihin ennen kuin ehdin sitä istuttaa yhtään mihinkään.

Tämän jälkeen sitten makoilimme nurmikolla. Naapuri tuli hakemaan kuivumassa olleita pyykkejään pois ja kysyi, olenko huumannut kissan jollakin, kun se oli niin rentona eikä suuremmin reagoinut naapuriinkaan, vaikka tavallisesti vieraammat ihmiset saavat katin varautuneemmaksi.

Jotta sellaiset kesäpöllyt täällä sitruunakissanmintusta!

Aamukiehnäykset

Normaali aamumeininki eli suloista heräämistä Villin kanssa. Lässytystä, kehräystä, kiehnäämistä! Nyt videolla!

Koiranvihaaja iski jälleen - tosin vammautti vain ihmistä

Eilen illalla rauhallinen hetki kavereiden ja Villin kanssa takapihalla päättyi siihen, että lähdin käymään Marian sairaalan päivystyksessä antibioottikuuria hakemassa. Rauhan sotki se, että pihalle jolkotteli talossa asuva iso valkoinen koira omistajiensa mukana ja Villi päätti samantien näyttää, kuinka hallitsee reviiriään.

Eli siis säntäsi sekopäisenä karvapallona koiran kimppuun. Onneksi koira tyytyi vain väistelemään tuota outoa, riehuvaa kissaa eikä puolustautunut. Minä tietysti ryntäsin kissan perään ja sain pienen hetken kuluttua katin syliini (taisin tarrata ensin hännästä ja sitten loppukissasta parempi ote) ja siinä sitten Villi puri minua käteen.

Samahan tapahtui vuosi sitten, mutta nyt jäljet olivat pahemmat ja kavereiden pienestä painostuksesta suostuin lähtemään heti lääkäriin. Kuva päivän turvotuksesta on tuolla toisessa blogissani.

Karrille laitoin tänään tekstarin Puolaan. Hän soitti takaisin huolissaan niin käteni tilanteesta kuin varmaan vähän siitäkin, että nyt lopettaisin Villin huoltajuuden. Eipä tietysti ole käynyt mielessäkään: elukoiden kanssa sattuu ja tapahtuu, ja pääsääntöisesti Villi on helppo ja jopa leppoisa tapaus.

Tosin lääkäri kohotteli merkitsevästi kulmiaan, kun selitin, että sama hoidokkikissa puri minua nyt jo toistamiseen. Eipä tainnut olla kissaihmisiä, sillä he yleisesti suhtautuvat ymmärtäväisemmin siihen, että oma lemmikki saattaa käyttäytyä viettien viemänä ihmistä kohtaan vammoja aiheuttaen.

Onneksi elämäni muut kissat ovat olleet rauhallisia tapauksia, muiden koirilta on joskus puremia tullut, samoin näykkäyksiä hevosilta.

Jälkikäteen harmittelin, etten tajunnut tempaista päältäni hupparia ja heittää sitä raivokkaan katin päälle. Olisi se ainakin hetkeksi vienyt huomion muualle.

Omaa kättäni en tälläkään kertaa tietysti osannut suojata lainkaan, vaan oleellisinta oli, että kissa aiheuta vammoja ulkopuolisille, kuten koiralle, joka siis säästyi naarmuitta. Koira kuulemma asuu kissan kanssa, joten se selitti varmasti osaltaan sitä, ettei ryhtynyt ärhäkkäästi puolustautumaan.

Hyvä vinkki on kuitenkin jo saatu eli vesipyssyjen hankinta. Osunut suihkaus sellaisesta varmasti hillitsisi Villinkin menoa.

Eikä Villikään noiden koirien kimppuun samalla tavalla käy muualla kuin tässä omalla r

eviirillään. Jos sitä ulkoiluttaa kauempana hihnan päässä, niin koirat saavat lähinnä intensiivistä, vihaista tuijotusta.

Kuva on otettu tällä viikolla ennen tapahtumaa eli se normaalitila, jossa me Villin kanssa yleensä olemme. Tämän tilan kävi tarkistamassa myös blogin kautta tutuksi tullut, kahden nuoren kissan omistaja Ville, jota kiinnostivat Villin ulkoiluratkaisut. Terveiset vaan sinne niin ihmiselle kuin kateille!