tiistai 17. maaliskuuta 2009

Furminator hankittiin tännekin

Viime viikolla tähänkin kissatalouteen saapui lopulta Furminator. Hankinnan lopullinen päätös syntyi, kun sama harja oli ostettu myös Mustalle ja Harmaalle, eli eihän Villi voi olla huonommassa asemassa kuin naapurit. Kävin ostamassa samasta paikasta eli Stockan kanta-asiakastarjous, 39 e. 

Ja harja todella toimii! Video ei sitä tuo kovin hyvin julki, joten kannattaa katsoa muita, joissa harjan toiminnallisuus on onnistuttu tallentamaan suosiollisemman mallin kanssa. 

Ja kun on aika hemmetin hankalaa kuvata tällaista videota ihan ite: toisessa kädessä kamera ja toisessa Furminator ja välissä kissa ja oli aamu. Kuten näkyy, kumpikaan videolla näkyvistä elollisista olennoista ei ole meikannut yhtään. Nelijalkaisen ei tietty tarvitse sitä harrastaa koskaan, koska on aina vaan niin hyvännäköinen. 



Furminator ei sovi kaikille kissamerkeille. Lajisopivuuden voi tsekata Herra Mäykyseltä (via). 

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Vuositarkastettu

Villi kävi eilen Karrin kuskaamana lääkärissä ja hienosti meni! Mitään erityistä vaivaa ei siis ollut, mutta oli aika putsailla hampaat hammaskivestä, ja toimenpide vaatii nukutuksen. 

Samalla Villiltä oli otettu veri- ja virtsanäytteet, joiden arvot olivat kohdallaan,eikä virsanäytteessä näkynyt myöskään struviittikiteitä (jotka siis liittyvät virtsakiviongelmaan). Erikoisruokavalio pitää siis kollin siltä osin terveenä. 

Kuten jokainen eläintä nukutuksen jälkeen seuraillut tietää, niin se on kyllä surkea näky, kun toinen on tokkurainen ja ihan pöpperöhuuruinen. Villin ilta ei varmasti ollut mukava, vaan se surkeana välillä vähän valitti ja kömpi sitten sängyn alle. Aamulla katti oli taas oma pirteä itsensä. 

Eikä lääkärireissuja toivottavasti tarvitse taas ihan heti tehdä, vaan karvaläjä saa rauhassa jatkaa arkeaan. 


maanantai 2. maaliskuuta 2009

Kauheasti kiehnäten

Viime viikolla Villi jostain syystä tykkäsi omituisen kovasti tuolista. Kai siinä oli jotain erityisen houkuttavaa, kun hinkkauksen lisäksi katti jopa nuoli tuolia.