Ilon ja surun lauantai – muistoissa Villi

Surullisia uutisia Karrin tekstin myötä:

"Eilen lauantaina Villi lähti pois yhtä yllättäen ja nopeasti, kuin oli 18 vuotta sitten ystäväkseni

Kruununhaan kadulta pienenä sähisevänä karvakeränä löytynyt. Kahdeksantoista vuotta on pitkä aika, mutta ei pientä päivääkään liian pitkä Villin kanssa. Mielessäni siinteli jo suunnitelmat, miten kissan kaksikymmentävuotispäiviä aikanaan vietetään: oikein isosti ja ystäviä kutsuen. 30-vuotispäiviin en silti oikein uskonut.

Minä kyllä olin aika tarkkaan mielestäni poistanut ajatuksen, että saattaa Villin aika maailmassa joskus tulla täyteen. Eilen aamulla olisi todella ollut vaikea uskoa joutuvani saman päivän iltana saattelemaan tuon maailman parhaan kissani pois elämästä.

Vielä aamulla Villi tomerana aamuseitsemältä komensi minua sänkyni vierellä ulos ja aamua ihastelemaan. Teimme tunnin puistokävelyn ja Villi tarkasteli maailmaansa yhtä innostuneena kuin aina, välillä tosin ruoholla hiukan arvokkaasti makaillen.

Iltapäivällä kävimme uudestaan puistikossa ja ihan ruoholla istuskelemassa. Tai Villi kyllä otti ihan unetkin. Innostui hieman tassuilla tahtia lyömään kun musapelistä tuli Tumppi Varosen versio katupoikien laulusta. Huikkasinkin Villille, että kuuntele, sun biisi tulee radiosta. Katupoikahan Villi taustaltaan oli.

Kuten noissa eilen otetuissa kuvissa näkyy, Villi oikein hymyssä suin pikku hetkeä puistossa kanssani vietti.

Mitä sitten tapahtui illalla? Ei kai se enää tärkeää ole, mutta Villi muuttui äkkiä tosi huonovointiseksi: alkoi läähättää ja yritti oksentaa ja yritti käydä hiekkalaatikollaan. Koskea ei saanut ja kissa siirtyi ahdistuneen näköisenä huoneen nurkasta toiseen.

Tunnin katsoin tuota vaikeaa olemista ja lähdin sitten koppa kissaa täynnä Viikin eläinsairaalan päivystykseen. Eläinlääkäri tutki nukutettua kissaa ja totesi, että ei Villistä taida enää olla kissanarvoisen elämän viettäjäksi ja kysyi kantaani tuohon ikiuneen saattamiseen. Luvan annoin, eihän siinä muuta.

Villin yleiskunto todettiin aika heikoksi: painoa oli enää 3.7 kiloa ja lihakset melko tiessään. Villi kyllä söi hyvin mutta todennäköisesti sillä jokin sisäelintauti oli, joka haittasi ruuan imeytymistä.

Se lääketieteestä. Mukava ja osaanottava eläinlääkärityttö oli ja mainitsi nuo Villin tuiki vierailtakin usein kuulemat sanat ”onpa komea kissa”. Komea oli, ja minulle ja muutamalle muullekin se maailman paras kissa.

Nyt mennään siis Villiä muistellen, ja kerran vuodessa toivottavasti muistamme kera ystävien viettää lokakuussa myös tuota kuulua lepytyksen vuosipäivää kera kuohun ja Viilimuiston. Siis sitä päivää kun Villi aikanaan kuukauden sähinän ja mökötyksen jälkeen päätti lyöttäytyä Marin ystäväksi.

Niin yksi asia unohtui: Viilin sukunimi ei ole näillä sivuilla vilahtanut. Se on Pöyhönen. Niin se virallisissa papereissa on aina lukenut. Villi Pöyhönen. Pöyhönen ei ole oma sukunimeni mutta Villin kyllä ja Villille se sopi mainiosti: melkoisen pöyheä karvakerä.

Ihan lopuksi vielä noista kuvista. Niissä näkyy myös tuo Villille 18 -vuotislahjaksi rakentamani parveke. Hyvään käyttöön tuli, siinä oli kollin kiva istua ja katsella puistoon ja ohikiitäviä koiria. Nyt laitan varmaan parvekkeelle kukkasen.

Lopun lopuksi: terveiset Villi the Kissa -sivun sankalle lukijakunnalle ja kiitokset

Marille sivujen ylläpidosta ja tietysti kissan kaverina olemisesta.

-karri

- - -

Marin jälkisanat:

Kun palasin Suomeen Sveitsistä, niin toki huomasin Villin vanhentuneen kovasti puolessa vuodessa. Mutta en nyt silti osannut uskoa, että se Sveitsin jälkeinen muutama päivä jäisi viimeiseksi Villin hoitokeikaksi.

Villi oli upean persoonallinen kissa. On hienoa, että Villi hyväksyi minut aikoinaan huoltajakseen ja piristi elämääni monta vuotta.

Ja hienoa on myös se, miten tuo kissa yhdisti ihmisiä. Emme ehkä Karrinkaan kanssa koskaan olisi ystävystyneet ilman Villiä.

Minun kissaton elämäni ei jää kovin pitkäksi, sillä syksyllä uuteen Viiskulman kotiin on muuttamassa pari hoidokkia puoleksi vuodeksi tai vuodeksi. Mutta tietysti lepytyksen vuosipäivän varmasti muistan, tai ainakin sen tunteen, miten hienolta tuntuu, kun voittaa epäluuloisen eläimen luottamuksen.

-mari

Sveitsistä Torkkelinmäelle

Palasin tänään Sveitsistä ja suoraan Villin hoivaajaksi muutamaksi päiväksi.

Onneksi katti ei ollut ehtinyt puolessa vuodessa minua unohtaa: kehräys alkoi toimia, kun ryhdyin rapsuttelemaan.

Testasin myös, miten Villille sopii Sveitsi-henkinen kaulakoriste ja kello. Tyylikästä oli!

Kampfkatze eli 18-vuotias Villi

Kuten lienee jo muutaman kerran täällä mainittu, niin Villi täyttää tänä vuonna 18 vuotta. Koska tarkasta syntymäajasta ei pikkuseina löydetylle ole tietoa, niin juhlaa on vietetty näin touko-kesäkuussa (viime vuonna mm. kauko-ohjattavan hiiren voimin).

Lähetin Villille täältä Sveitsistä lahjaksi hieman herkkuja sekä tekaisin onnittelukortin, johon taustaidea on lainattu paikallisesta ravintolasta nähdystä kyltistä:


Kortti on Karrilta saamieni tietojen mukaan jo päässyt perille. 18-vuotisjuhlaa vietetään tänä vuonna kuulemma kesäkuussa, eli hyvää synttärihumua sinne vaan!

Minä en palaa täältä Sveitsistä Torkkelinmäelle kuin muutamaksi päiväksi (ja ne päivät olenkin luvannut viettää osittain myös Villin kanssa). Kesä-heinäkuun taitteessa osoitteeni vaihtuu Viiskulmaan. 

Tosin tietysti olen aina valmis majailemaan Torkkelilla ja pitämään Villistä huolta silloin, kun Karri joutuu reissaamaan muualle. 

Uusi asunto mahdollistaa sen, että voin väliaikaisesti majoittaa myös muita kissoja. Kaksioon mahtuu minun ja miehen lisäksi välillä vallan mainiosti nelijalkainen tai miksei kaksikin. 

Eli jos joku tarvitsee pidempiaikaistakin kissamajoittajaa, niin olen käytettävissä! Omaa lemmikkiä ei nimittäin ole tarkoitus hankkia. 

Kissavuokralainen kiittää ja kuittaa kolmivuotisen pestinsä

Eilen lauantaina sitten päättyi reilu kolmivuotinen pestini Villin vuokralaisena ja alaisena. Karri nouti kissan luokseen, ja minun asunnossani ei siis nyt tallustele nelijalkainen, joka vonkuisi ulos tai vaatisi rapsutuksia.

Eilen me näytimme tältä:

Tuntuuhan tämä oudolta: kolme vuotta on mennyt hujauksessa ja olen tietysti tottunut kissan kanssa olemiseen. Villi on tuonut elämääni paljon hupia ja iloa, ja tietysti myös tutustuminen Karrin (maailman parhaan vuokraisännän) kanssa, on osa tätä hienoutta. (Puhumattakaan siitä, että olen säästänyt rahaa verrattuna siihen, mitä helsinkiläisyksiöistä Kalliossa joutuu normaalisti maksamaan).

Kieltämättä on nyyhkyinen olo, kun yksi aikakausi elämässä päättyy. Tosin Villihän porskuttaa edelleen, ja lupasin käydä joululahjaksi harjaamassa katin Furminatorilla, kun en muistanut sitä tehdä loppuviikosta. Ja kenties sitten taas jossain välissä toimin Villin hoitajana.

Mutta siis parin viikon päästä muutan Sveitsiin puoleksi vuodeksi. Tämän blogin tulevaisuuskin on epävarma: jos Karrin saan houkuteltua kirjoittamaan, niin tietysti sitten tekstit päivittyvät jatkossakin.

Joka tapauksessa kiitos Villille ja Karrille tähänastisesta, ilman teitä elämäni olisi ollut erilaista ja olisin jäänyt monesta hienosta hetkestä paitsi!

Kävin hieman läpi kuvia ja videopätkiä tältä vuodelta. Tässä siis muutama otos (näistä tosin puuttuu se Villin äänekäs naukuminen, joka kieltämättä hetkittäin meinasi jopa käydä hermoille, jos itse olisi vain halunnut esim. nukkua: paljon ääntä voi pienestä kissasta lähteä!)

Tässä kännykkävideossa (= huono laatu) näkyy Villin tassunhuiskautteleva komentelu "Rapsuta!":

Samin leipä, ennenkaikkea leivällä oleva margariini, houkuttaa:




Kun sängyllä on reppu, niin tietysti maataan juuri sen repun päällä:




Ja sitten vielä loppuposeeraus:

Lunta tulvii

Niin se talvi saapui Torkkelinmäelle. Hanki on jo nyt niin syvä, että Villi joutuu kahlaamaan tosissaan. Yritin kyllä talloa herralle takapihalle urat, mutta kylmyys ja viima eivät kattia tänään ulkoiluun juuri innostaneet, joten siirryimme nopeasti sisätiloihin.

Reilu viikko sitten juhlittiin Villin leppymisen kolmivuotispäivää (= kolme vuotta siitä, kun kissa kehräsi minulle ensimmäistä kertaa). Karri tarjosi sapuskaa sekä meille ihmisille että tietysti Villille. Kissa ei mitenkään erityisemmin halunnut paistatella juhlan keskipisteenä, kuten ei yleensäkään, mutta me kaksijalkaiset saimme siis syyn kilistellä maljoja.

Enää ei ole pitkä aika, kun katti muuttaa Karrin luo. Putkirempan takia takapihaa ryhdytään kaivamaan, ja se voi ottaa tietysti kissan sielussa koville, kun omalle reviirille ilmaantuu ties mitä mellastajaa. Parempi siis muuttaa toiseen asuntoon jo ennen kuin minä lähden Sveitsiin.

Näin rapsutellaan kissaa

Nyt on saatavilla toimiva kissanrapsutusohjeistus, joka toimii Villinkin kohdalla eli siis Oatmealin sarjakuva.

Noinhan se menee: Villi päättää, milloin on oikea rapsutushetki, ja sen silmistä voi päätellä paljon: onneksi varsin usein empatiaa murhan sijaan!

Nyt Villi taas tunki itsensä tähän tietokoneen viereen, joten on siirrettävä vasen käteni hyötykäyttöön näppäimistöltä eli rapsutukseen...

Mari ja Villi, nyt jo kolme vuotta kimpassa!

Tasan kolme vuotta sitten alkoi minun ja Villin yhteisasuminen. Nopsasti on aika vierinyt eteenpäin! Ja vallan mukavasti elo on sujunut, vaikka se ensimmäinen kuukausi oli haasteellisempi, kun katti joutui totuttelemaan minun kanssa arjen viettämiseen.

Silloin minä jouduin mm. varautumaan siihen, että jos herra nukkuu sängyllä, niin saattaa olla, että siirtymätoiveita esittäessäni joudun kohtaamaan myös kissan kynnet ja sähinät.

Ja naapurit varmasti kauhulla kuuntelivat mouruamista, joka aiheutui, kun yritin saada vastaanhangoittelevan kissan pihalta sisään.

Koiria ei tähän suhteeseen hyväksytä

Myöhemmin sitten tietysti selvisi, että ehkä osasyy Villin vihamieliseen käytökseen olivat marraskuussa 2007 havaitut virtsakivet: ne oletettavasti aiheuttivat kipuja ja varmasti eivät tehneet katin oloa kovin miellyttäväksi.

Kolmen vuoden aikana Villi on kahdesti päättänyt takapihalla näyttää asemansa ja asenteensa koiriten suhteen. Ne aiheuttaneet sen, että Villi on purrut minua ja sitten olen napsinut antibioottikuurit, mutta eläimet ovat selvinneet vammoitta.

Nykyisin Villi tietysti saa nauttia usein myös Karrin (joka kulkee myös nimellä "maailman paras vuokraisäntä") läsnäolosta naapuritalossa. Oleellisia tekijöitä elämässä ovat ulkoilut, perjantaisei ja anti-hair-ball -raksut. Sekä tietysti rapsutukset ja turkin harjaukset.

Asumusero tulossa – kuinka siitä selvitään?

Yhteisasumisemme ei alunperin pitänyt jatkua kuin reilun vuoden eli sen ajan, kun Karri on Georgiassa. Toisin kävi, mutta emme enää pitkään Torkkelilla jaa kotia. Minä nimittäin muutan tammikuun alussa puoleksi vuodeksi Sveitsiin.

Katti jää Torkkelille ja on tietysti suurelta osin Karrin hoidossa. Mutta auttavia palvelijoita tarvitaan. Kalliolaisia tovereita on jo ryhdytty rekrytoimaan ruokkijoiksi, mutta pitänee vielä tehdä tarkempi kartoitus.

Itse asiassa tällä viikolla meni muutama päivä niin, että Villin hyvinvoinnista vastasivat muut henkilöt kuin minä ja Karri, kiitos vaan asianomaisille!

Tämän päivän kuvassa kissa keikkuu pöydän reunalla rapsutuksia odotellen.

Katse

Kyllähän tämän hännän takaa kohdistuvan katseen alla taas muistaa oman paikkansa ja asemansa Villin valtakunnassa!

Kesä! Ruoho! Lämpö!

Kesä on täällä Torkkelinmäellä, kuten ilmeisesti vähän kaikkialla, alkanut erittäin miellyttävästi. Villi on nauttinut lämmöstä ja valosta, mussuttanut ruohoa ja haistellut pihan kaikki nurkat.

Villi sis porskuttaa hyväkuntoisena ja viettää näinä aikoina toukokuuhun arvioitua 17-vuotispäivää. Sitä varmaan juhlistetaan, kunhan Karri on taas maisemissa.

Lisäksi keväinen velvollisuus eli loishäätö on nyt hoidettu. Syötän matolääkkeet mieluusti kapseleina tiputtamalla ne katin kurkusta alas. Tälläkin kertaa kolmen päivän ajan sain ongelmitta tabut nieluun (minä ja kissa sängyllä, kissa pyyhkeeseen ja jalkojen väliin, pään nosto pysyyn, suun pakotus auki ja ruokaöljyllä voideltu tabletti nieluun – pientä kitinää, mutta nopeasti hellittelyn jälkeen unohtuu ja taas kehrätään).

Päivän ikäviin uutisiin kuului se, että eräs tutuista Kallion kissoista oli jouduttu lopettamaan 12 vuoden iässä. Minäkin kävin kyseistä pientä, siroa ja kilttiä yksilöä hoitamassa, ja aina tuntuu niin ikävältä, kun näitä surullisia viestejä saapuu.

Kis(s)astudio tarkkailee vuokralaisen esiintymistä

Eilen aamulla minulla oli aikainen herätys. Mutta hereillä olivat myös Villi ja Karri.

Karri lähetti kuvan ja tekstin:

"Meillä oli aamun kisastudiossa, äh, kissastudiossa tosi tarkkaavainen tunnelma. Villi höristeli jutusteluasi kovasti, mutta ei sentään ihan kehräämään ruvennut. Tuumasi varmaan, että tuo elämän shiftaus on tosi tärkeä asiaa. Olisit kyllä voinut ottaa vielä esille viiden tunnin päivittäisten päikkäreiden merkityksen elämän onnellisuuteen ja tasapainoon. Joo noh, sanoit, että et liikoja haikaile matkustamista: tärkeä pointti: Villinkin mielestä reissailu on tosi plääh. Niin tai matkustaminen yli 100 metrin etäisyyksiä."

Kyseisen pätkän voi toistaiseksi katsoa YLEn Areenasta ja aiheesta lukea lisää esim. toisesta blogistani.

Kasvohoitaja

Villi on siis taas saanut olla herra omassa talossaan. Siihen sisältyy myös tyypillisesti aamumakailu päälläni, eli tämän kuvan olen napannut kännykällä siinä vaiheessa, kun katti lekottelee rintakehäni päällä rapsuteltavana. Tietysti varsin kehrääväisenä.

Tassut eksyvät välillä myös naamalleni: oletan, että Villi haluaa elvyttää naamani ihon pintaverenkiertoa, jotta ihoni pysyisi pidempään siloisena. Kissojen karvapeite on kyllä sikäli kätevä, etteivät ihon ikääntymisen merkit näy mihinkään.

Tänään Villi taas siirtyy Karrin luokse. Siellä mm. kasvatellaan enemmän viherkasveja kuin täällä, mutta onneksi Villi on hiekkalaatikkouskollinen, joten mitään sellaista, kuin Jupun sarjiksessa Kissan omistaminen ja kaiken muun turhuus, ei Villin kanssa pääse käymään.

Villi palasi "omaan kotiin"

Blogissa on ollut hiljaista, koska Villi on ollut Karrin luona. Mutta eilen katti palasi taas joksikin aikaa luokseni, ja tässä Karrin tarinaa:

"Villi asteli eilen reippaana häntä viuhuen läpi lumisen Torkkelinkujan sinne ihan omaan kotiin Marin luo. Minulla tulee vähän matkahommia, joten Mari pääsee pienen tauon jälkeen palvelemaan kollia sen tärkeissä päivähommissa. Siis sitä rapsutusta ja rapsutusta, ruokailua ja ulkoilua ja ulkoilua.

Minä kekkasin uuden mittatikun, mistä arvioida kollin puuhia sinä aikana kun minä tein työssäni töitä. E i tarvitse mitään nauhoittavia kameroita asuntoon, jotta tietäisi mitä kissa itsekseen päivällä puuhaa. Ikkunaruutu sen kertoo. Töistä tultuani vilkaisin vaan ikkunanpintaan montako uutta nenänjälkeä siihen on päivän mittaan tullut. Noin 5-10 niitä usein oli, joten ikkunaprinssinä ne kollin yksinäiset tunnit varmaan nukkumisen lisäksi kuluvat.

Villi löysi myös eräänä iltana puistosta pienen oksanpätkän. Siinä on tosi hyvät aromit, ja sitä kaveri jaksaa puskea poskellaan pitkiäkin aikoja. Villi myös nappasi sen suuhunsa ja lähti kulkemaan kotia kohti oksanpala suussa. Kelpo saalis, mutta vähän koiramainen temppu kuiskin. Joo, oksan aromit ovat säilyneet, ja kuvassa Villi keppinsä parissa. Anteeksi salamakuva: fläsäys vähän latistaa tunnelmallista kuvaa."

Ulos! Nyt heti!

Villi palasi eilen "lomaltaan" eli Karrin hyvästä ja laadukkasta hoivasta.

Perusasiat eivät kuitenkaan ole muuttuneet: katti haluaisi pois eli ulos, mutta kun ikkuna ei anna tassuhakkaajalle periksi.

Ja täällä asuu tyhmä ihminen, joka ei palvele lemmikkiä niin kuin lemmikki haluaisi...

Yhteishuoltajuutta ja unennäköä

Karri on nyt siis lomalla ja haki tänään Villin omaan asuntoonsa. Näin se kissan yhteishuoltajuus kätevästi toimii!

Mutta koska olen nyt yksin, niin pitihän sitä sentään kaivella jokin aika sitten kuvattu videopätkä, jossa herran tassut ja viikset nykivät unessa. Harmi, kun ei voi tietää, millaisia unia Villi näkee.

Kahden vuoden kasvattaja ja kasvatettu

Tasan kaksi vuotta sitten Villi suostui ensimmäistä kertaa kehräämään minulle ja ottamaan vastaan rapsutuksiani. Kyseessä on siis ns. suuri leppymisen vuosipäivä, jota tietysti pitää juhlistaa.

Karri, kissan omistajana, toivoi, että saataisiin ns. vuoden kasvattaja -kuva (esimerkkinä mm. tämä otos). Pitihän se siis ottaa. Kasvatettu ei näytä kyllä kovin onnelliselta, mutta sitäkin kasvaneemmalta.

Kuten Karri kirjoitti kuvan nähtyään:

"Hei, oikein hyvä kuva. Raikas ja staatisen dynaaminen. Kuva välittää oikeaa elämisen riemua ja luo myös viitteitä paremmasta huomispäivästä. Pienenä miinuksena Villin hännänkaari: se olisi kuvassa voinut olla, ainakin hieman, ylöspäin suuntautuva. Tämä olisi osaltaan voinut luoda uskoa maamme elinkeinoelämän piristymiseen. Siis, vaikkapa pörssin vaihdon nopeaan vilkastumiseen ja osakemarkkinoiden huomattavaan kasvuun ja jopa siihen, meille niin tärkeään, maailmanlaajuiseen loputtomaan kasvuun. Jeh, valtavalta näyttää kolli kuvassa. Joku kissaeläintutkija kun ton näkee niin haluu Villistä heti DNA-näytteet, eihän tommonen rötkö voi olla mikään kotikissa."

Ja mitään tällaista Villin roikottelua en olisi silloin katin kanssa yhteenmuuttaessani edes uskaltanut harkita. Enkä tietysti suosittele kenellekään vieraalle edes yritystä Villin nostamiseksi syliin, sillä lopputulos on todennäköisesti ihmisen mielestä jotain muuta kuin hän toivoi.

Karri lupaili tuovansa meille tänään kuohuviiniä, niin päästään kilistelemään tälle päivälle: aikoinaanhan Karrille oli iso helpotus, että Villi hyväksyi minut ruokkijakseen ja rapsuttajakseen.

Rahojeni vartija

Jotenkin tuli fiilis, että Villin mielestä rahankäyttöni vaatii hieman ulkopuolisen puuttumista. Sen verran tiukka oli ote lompakostani, kun olin sen sängylle jättänyt.

Tai sitten katti yritti ottaa haltuunsa Visa-korttini, jotta pääsisi nettikauppoihin ostelemaan kissanminttua ja muuta kivaa.

Mua tarkkaillaan

Jaamme Villin kanssa pöydän aika usein. Hetken verran herra saattaa jaksaa tuijotella minua tarkkaavaisesti ja suuren pomon elkein.

Aamukiehnäykset

Normaali aamumeininki eli suloista heräämistä Villin kanssa. Lässytystä, kehräystä, kiehnäämistä! Nyt videolla!

Koiranvihaaja iski jälleen - tosin vammautti vain ihmistä

Eilen illalla rauhallinen hetki kavereiden ja Villin kanssa takapihalla päättyi siihen, että lähdin käymään Marian sairaalan päivystyksessä antibioottikuuria hakemassa. Rauhan sotki se, että pihalle jolkotteli talossa asuva iso valkoinen koira omistajiensa mukana ja Villi päätti samantien näyttää, kuinka hallitsee reviiriään.

Eli siis säntäsi sekopäisenä karvapallona koiran kimppuun. Onneksi koira tyytyi vain väistelemään tuota outoa, riehuvaa kissaa eikä puolustautunut. Minä tietysti ryntäsin kissan perään ja sain pienen hetken kuluttua katin syliini (taisin tarrata ensin hännästä ja sitten loppukissasta parempi ote) ja siinä sitten Villi puri minua käteen.

Samahan tapahtui vuosi sitten, mutta nyt jäljet olivat pahemmat ja kavereiden pienestä painostuksesta suostuin lähtemään heti lääkäriin. Kuva päivän turvotuksesta on tuolla toisessa blogissani.

Karrille laitoin tänään tekstarin Puolaan. Hän soitti takaisin huolissaan niin käteni tilanteesta kuin varmaan vähän siitäkin, että nyt lopettaisin Villin huoltajuuden. Eipä tietysti ole käynyt mielessäkään: elukoiden kanssa sattuu ja tapahtuu, ja pääsääntöisesti Villi on helppo ja jopa leppoisa tapaus.

Tosin lääkäri kohotteli merkitsevästi kulmiaan, kun selitin, että sama hoidokkikissa puri minua nyt jo toistamiseen. Eipä tainnut olla kissaihmisiä, sillä he yleisesti suhtautuvat ymmärtäväisemmin siihen, että oma lemmikki saattaa käyttäytyä viettien viemänä ihmistä kohtaan vammoja aiheuttaen.

Onneksi elämäni muut kissat ovat olleet rauhallisia tapauksia, muiden koirilta on joskus puremia tullut, samoin näykkäyksiä hevosilta.

Jälkikäteen harmittelin, etten tajunnut tempaista päältäni hupparia ja heittää sitä raivokkaan katin päälle. Olisi se ainakin hetkeksi vienyt huomion muualle.

Omaa kättäni en tälläkään kertaa tietysti osannut suojata lainkaan, vaan oleellisinta oli, että kissa aiheuta vammoja ulkopuolisille, kuten koiralle, joka siis säästyi naarmuitta. Koira kuulemma asuu kissan kanssa, joten se selitti varmasti osaltaan sitä, ettei ryhtynyt ärhäkkäästi puolustautumaan.

Hyvä vinkki on kuitenkin jo saatu eli vesipyssyjen hankinta. Osunut suihkaus sellaisesta varmasti hillitsisi Villinkin menoa.

Eikä Villikään noiden koirien kimppuun samalla tavalla käy muualla kuin tässä omalla r

eviirillään. Jos sitä ulkoiluttaa kauempana hihnan päässä, niin koirat saavat lähinnä intensiivistä, vihaista tuijotusta.

Kuva on otettu tällä viikolla ennen tapahtumaa eli se normaalitila, jossa me Villin kanssa yleensä olemme. Tämän tilan kävi tarkistamassa myös blogin kautta tutuksi tullut, kahden nuoren kissan omistaja Ville, jota kiinnostivat Villin ulkoiluratkaisut. Terveiset vaan sinne niin ihmiselle kuin kateille!

Terveisiä Turusta

Villi ei ole siis käynyt Turussa, vaan minä. Ja siellähän asusti myös mahdottoman veikeä, nuori kissasisaruspari. Toisesta näistä raitaturkeista nappailin kuviakin.

Puolivuotiaiden kissojen liikehdintä oli kyllä todella ketterää ja notkeaa. Villin kulkua katsellessa huomaa, että ikä alkaa jo painaa kollia: ei enää turhaa säntäilyä, takaosassa ei ole koin paljon ponnistusvoimaa, nokosten jälkeen ylösnousu näyttää joskus vähän vaivalloiselta jne.

Mutta kovasti vanhakin tyyppi näyttäisi nauttivan kesästä ja lämmöstä. Tosin hellepäivät tekevät Villistä tavallistakin raukeamman, ja äijä lähinnä vain torkkuu viileässä puskien alla.