Eli siis säntäsi sekopäisenä karvapallona koiran kimppuun. Onneksi koira tyytyi vain väistelemään tuota outoa, riehuvaa kissaa eikä puolustautunut. Minä tietysti ryntäsin kissan perään ja sain pienen hetken kuluttua katin syliini (taisin tarrata ensin hännästä ja sitten loppukissasta parempi ote) ja siinä sitten Villi puri minua käteen.
Samahan tapahtui vuosi sitten, mutta nyt jäljet olivat pahemmat ja kavereiden pienestä painostuksesta suostuin lähtemään heti lääkäriin. Kuva päivän turvotuksesta on tuolla toisessa blogissani.
Karrille laitoin tänään tekstarin Puolaan. Hän soitti takaisin huolissaan niin käteni tilanteesta kuin varmaan vähän siitäkin, että nyt lopettaisin Villin huoltajuuden. Eipä tietysti ole käynyt mielessäkään: elukoiden kanssa sattuu ja tapahtuu, ja pääsääntöisesti Villi on helppo ja jopa leppoisa tapaus.
Tosin lääkäri kohotteli merkitsevästi kulmiaan, kun selitin, että sama hoidokkikissa puri minua nyt jo toistamiseen. Eipä tainnut olla kissaihmisiä, sillä he yleisesti suhtautuvat ymmärtäväisemmin siihen, että oma lemmikki saattaa käyttäytyä viettien viemänä ihmistä kohtaan vammoja aiheuttaen.
Onneksi elämäni muut kissat ovat olleet rauhallisia tapauksia, muiden koirilta on joskus puremia tullut, samoin näykkäyksiä hevosilta.
Jälkikäteen harmittelin, etten tajunnut tempaista päältäni hupparia ja heittää sitä raivokkaan katin päälle. Olisi se ainakin hetkeksi vienyt huomion muualle.
Omaa kättäni en tälläkään kertaa tietysti osannut suojata lainkaan, vaan oleellisinta oli, että kissa aiheuta vammoja ulkopuolisille, kuten koiralle, joka siis säästyi naarmuitta. Koira kuulemma asuu kissan kanssa, joten se selitti varmasti osaltaan sitä, ettei ryhtynyt ärhäkkäästi puolustautumaan.
Hyvä vinkki on kuitenkin jo saatu eli vesipyssyjen hankinta. Osunut suihkaus sellaisesta varmasti hillitsisi Villinkin menoa.
Eikä Villikään noiden koirien kimppuun samalla tavalla käy muualla kuin tässä omalla r
eviirillään. Jos sitä ulkoiluttaa kauempana hihnan päässä, niin koirat saavat lähinnä intensiivistä, vihaista tuijotusta.
Kuva on otettu tällä viikolla ennen tapahtumaa eli se normaalitila, jossa me Villin kanssa yleensä olemme. Tämän tilan kävi tarkistamassa myös blogin kautta tutuksi tullut, kahden nuoren kissan omistaja Ville, jota kiinnostivat Villin ulkoiluratkaisut. Terveiset vaan sinne niin ihmiselle kuin kateille!
Tekstit
7 kommenttia:
Onhan tuo aikamoinen mikkihiirikäsi.
(Osta vielä keltaiset hanskat.)
Joo terkut Krakovasta, Mari otan osaa: kesä hehkeimmillään ja teitsillä kädessä taas nuo Villin raatelut,niin ja antibioottipopsimiset päällä. Villi on tehnyt minulle saman tempun varmaan noin viisi kertaa. Aina näitten koirajuttujen yhteydessä. Se on vaan kumma miten koirat saa sen mielen täysin sekaisin: muuttuu tosiaan nimensä mukaiseksi häijyläiseksi. Näitten puremishommien jälkeen kissa on sitten kun muutaman tovin kun toisessa maaailmassa vieraillut: sydän takoo ja ravistelee päätään vielä tohkeissaan. En osaa sanoa onko yhtään kuitenkaan pahoillaan. Hienoa Mari, että silti uskallat ja suostut jatkaa tätä, melkeinpä pyhää, kolmiliittoamme siellä Torkkelin horisontissa.
t:karri
Huh, kissanpurema on tosi häijy. Omat kissat ovat kyllä olleet aina ystävällisiä niin ihmisille kuin koirillekin, mutta yhden tututun maine coon raateli isäntänsä, joka esti sitä tappamasta naapurin kissaa.
Huh, hurjat on jäljet, mutta kuten todettu: eläinten kanssa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Ne eivät ole koneita. Toivottavasti haavat paranevat ilman mitään inhottavampia lisäongelmia! Villille rapsutukset, eihän se pahaa tarkoittanut.
Anonyymi, suunnittelin sellaista "iso käsi" -hommaa, eli silloinn huomio kiinnittuisi vain siihen
Karri, eipä tässä todellakaan mitään mielettömän vaarallista tapahtunut ja tärkeintä, että elukat oavt kunnossa. Joten tietysti kolmiliittomme jatkuu!
Örkki, kissoja on, onneksi, aika erilaisia eli valtaosa mukavia kaikissa tilanteissa.
Sirpale, hyvillä fiiliksillähän täällä tietysti jo mennään ja rapsutukset maistuvat Villille :)
Älä. Vedä. Kissaa. Hännästä. Ikinä.
Tietysti kyseessä oli pikatilanne, mutta näin kissan omistaneena tiedän, että rauhallisinkin kissa saa raivarin, jos sen häntään tarraa kiinni.
Anonyymi, kissa oli jo niin raivoissaan, että hännästä kiinni tarttuminen ei vaikuttanut mitenkään sen mielentilaan. Se nyt sattui olemaan se kohta, josta sain kiinni. Sitä paitsi parempi, että raivo olisi kohdistunut minuun eikä koiraan. Hännästä en edes pitänyt kiinni kuin hetken eli sen verran, että sain kiinni kropasta ja katin syliin.
Lähetä kommentti