Kauan odotettu teksti eli Karrin kirjoitus lomailustaan Suomesta ja muista Villiin liittyvistä pohdinnoista. Kyllä tämä blogi olisi paljon hauskempi, jos Karri kirjoittaisi aina!
- - -
Hei vaan kaikille täältä Tbilisistä. Tiistaina aamuyöstä olin täällä perillä ja jo aamusta hipsin työpaikalle haistelemaan ihmisten tuntoja tuosta täysin turhasta sodasta. Enempää en siitä tässä kerro mutta tietysti ihmisiä hirvitti se miten niin lyhyessä ajassa saatiin sellainen määrä kuolleita (noin 3000 on se luku josta puhutaan).
Lisäksi varsinkin tbilisiläisiä traumauttaa se, että sotaa käytiin muualla maassa, mutta pääkaupungissa ei voitu muuta kun odottaa uutisia, mitä muualla maassa tapahtuu ja tuleeko venäjän tankit sisään tuosta 20 kilometrin päästä missä ne olivat valtatien kupeessa kytiksessä. Nyt tilanne on rauhoittumassa ja sodan tuhojen korjaus käynnistynyt. Pakolaisia on siirretty kouluihin majoituksiin (koulujen alkamista on siirretty), ja on toiveita, että valtaosa pääsee lähikuukausina takaisin kotikonnuilleen. Siellä ne lehmät, possut ja mirrit odottavatkin kärsimättöminä emäntiään ja isäntiään.
No maailma on paha, mutta mennääs sitten vähän kissanminttuisimpiin asioihin eli Villin ajatuskuvioihin.
Lomani Suomessa oli menestys: tein neljän päivän nostalgiamatkan Tukholmaan sekä toisen hieman pidemmän reppureissun Viron maaseutukaupunkeihin. Nostalgiamatka tarkoitti sitä, että hyppäsin Affenanmaan ylpeyden Viking Linen kyytin kera halvimman hytin. Edellisestä kerrasta oli varmaan kulunut liki kymmenen vuotta. Pitkä aika mutta kyllä laivalta edelleen se perinteinen slaavibändi löyty: dancing queen and I will survive raikasivat, puntit vipattivat ja paljetit kimmalsivat.
Näiden reissujen lisäksi ehdin asua myös kolmeen otteeseen tutulla Torkkelinkujalla kera Villi the Kissan. Mari järjesti minulle oikein onnistuneet grillitulojuhlat pihalla ja tietysti sen viimeisen aterian lähtiessäni takaisin. Kiitos.
Mutta mitä Villi? No, Villi oli tietty terässä ja pyöri asunnon ja pihan väliä enemmän kuin aktiivisesti. Kun ensi kertaa tapasin kissan niin tervehdys oli tuo ystävällinen puolihuolimaton kulmakarvojen nosto ja sen päälle kunnon nuuhkaisut.
Silloin kun aikanaan viime tammikuussa tulin ensi kertaa lomalle Suomeen, niin kissa vaikutti vilpittömän hämmästyneeltä nähdessään minut. Se lienee oli kuvitellut, että tuo äijä, eli minä, olen tyystin lopullisesti kadonnut. Mitä siis liikkui kissan mielessä tuona sateisena syksynä viime vuonna kun se vietti Georgiaan lähtöni jälkeisen ensimmäisen kuukauden sängyn alla Marille julmasti sähisten ja mouruten. Katsokaa blogihistoriasta vanhoja juttuja jos ette näitä tarinoita muista. Niin Villin mielessä oli varmasti silloin ainakin noin nelisen aatosta katoamiseni syiksi.
Ehkä ekaksi pamahti kissan takkuiseen takaraivoon, että isäntä on viety lopetetettavaksi. Kuolonpiikki persuuksiin jossain niljakkaan klinikan takahuoneen kylmällä laverilla. Tämähän on tosiaan ollut varmaan se kissanpään loogisin aatos. Mari oli kyläillyt pitkin kesää torkkelilla aina silloin tällöin Villiin tutustuen. Sitten yhtäkkiä isäntä vaan katosi ja Mari ilmestyi talouteen keittelemään ja paistelemaan ja tietysti sitä kompuutteria hakkaamaan. Ei tarvitse kummonenkaan dekkari olla, jotta tajuu syy yhteydet, just Mari on vienyt minut lopetettavaksi. Ehkä syynä oli, että Mari tulkitsi syysnuhansa allergiseksi aivastuskohtaukseksi ja syypääksi siihen minut. Selvä peli. Kiitos Villi näin jälkikäteen, että jaksoit kuukauden kiukutella Marille lähtöni jälkeen. Se olikin oikea rangaistus typylle, joka tosta vaan vei isännän lopetettavaksi. Juu, ehkä olisit voinut kyllä vielä tosienkin kuukauden mököttää, sillä sen verran hyvänä kaverina sinua pidin.
No, jos ei isäntää ihan lopetettavaksi viety niin saattoi mirrin mieleen tulla tietysti se toinen mahdollisuus: olen jäänyt auton alle. Ehkä olin kävellyt liian lähellä ajorataa ja joku päätti huolimattomuuttaan tai pelkästään piruuttaan karauttaa ylitseni. Ei vaivautunut ees hiljentämään, mitäs yhdestä tienvieren yksinäisestä kulkijasta.
Kolmas Villin aatos oli tietysti, että olin yksinkertaisesti vain karannut. Ehkä olin nähnyt, että jossain muualla on kivempi piha ja paremmat sapuskat, ja jäin sitten sille tielle. Joo, varmasti sellainenkin paikka jostain löytyisi.
Siinä yllä varmaan ne tärkeimmät ja ensimmäisenä Villin mielessä ailahtaneet aatteet yhtäkkiä kadottuani. Tai ei aivan. Yksi unohtu. Minullehan saatto iskeä mouru eli juoksuaika ja se imaisi minut väkevän syviin syövereihinsä hieman pitemmälle retkelle. Ehkäpä onnistuin eksymäänkin tuolla turneellani.
Tämä viimeinen selitys lienee Villistä nykyisin se todennäköisin vaihtoehto, kun on huomannut, että katoan jotenkin jatkuvasti ja sitten ilmestyn kuin taikaiskusta taas uudestaan. Niin ja aina vaan väsyneemmän näköisenä. Villi varmaan viestittää minulle kohta selkeän elämänohjeen: menes suosiolla vaan pallileikkaukseen niin ei tartte turhia hosua. Nopee toimenpide ja sit sen jälkeen voi mieli paljon keskittyneempänä tutkia niitä takapihan talitiaisia ja pupuja. Että näin, tiedä häntä, onhan Villi voinut ajatella ihan muitakin tai sitten ei mitään, aika COOL kun on.
Nyt vielä lopuksi muutama hieno kirjallisuuslainaus, joissa on kovin kauniseen kuvakieleen liitetty myös jotakin kissasta. Eka kuvaus on porilaisesta pankinjohtajanilkistä. Tarinan kirjoittaja on Reijo Mäki.
"Mauno Suontaka istui ison pöydän takana upottavassa nahkatuolissa ja luki Kauppalehteä. Hän oli todella vanhan hyvän ajan pankinjohtajan näköinen mies. Puku oli tumma kuin tuomiokirkon suntiolla, ja leveiltä kasvoilta pystyi näkemään kaikkien niiden kissanristiäisten vaikutuksen, jossa hänen kaltaisensa merkittävä mies aina oli itseoikeutettuna osaanottajana. Posket roikkuivat vetelämpinä kuin ikään kuuluisi, leuka oli raskas ja poimuttuminen jo alulla. Vaalea tukka oheni hyvää kyytiä. Silmänalustat olivat tummat ja itse silmät hautautuivat ihopimujen sisään hieman samaan tapaan kuin entisellä eduskunnan puhemiehellä. Pienissä silmissä vilkkui häijyn kollikissan katse.”
Hieno kuvaus. Kun luin sen Marille, niin sain kuulla ”ei Villin katse ole häijy” Ei tosiaan ole paremminkin sen ilme on vanhan ajan elokuvan samettisen ensirakastajan kun mirri torkkelin tuvassa Marin perässä astelee. Muuten tommosen pankinjohtajan kuva pitäisi kyllä olla pakollisena jokaisen pikavippifirman esitteessä. Ehkä se hieman panis miettii tartteeko tosiaan sitä 100 euron lainaa hirviällä korolla.
Lopuksi vielä toinen Mäen kissamainen luonnekuvaus. Tämä kertoo suomalaisesta naisgangsterista.
”Rouva Sanelma Natunen rapsautti auki tummansävyisen ja kiiltävän käsilaukun. Stahanov seurasi silmä kovana miten punakyntinen käsi upposi laukun uumeniin. Sieltä ilmestyi näkyviin pullea ruskea kirjekuori. Nainen piteli kuorta kahden sormen otteella, katsahti Stahanoviin silmät sirrillään kuin naaraskissa, joka arvioi tontilleen hiippaillutta vierasta kollia.”
Huh, kun voikaan olla kirjallisuus täynnä kauniita kuvauksia. Seuraavaksi kirjottelen teille ehkä kun Villin ploki täyttää vuoden. Se on kohta.
Karrin ottama kuva "Intiaanikesää odotellen"
(Marin huom: onpa omituinen pallokatti tässä kuvassa!)
Tekstit
