torstai 24. joulukuuta 2009

Lämmintä joulua kaikille Villin kuulumisten ja kuvien kera!

Villi on viettänyt viimeajat Karrin luona. Naapurissa toki, mutta poissa siis tästä vakiokodistaan ja minä olen joutunut elelemään ilman tutuksi tulleita kissameininkejä. Onneksi Karri ja Villi käyvät välillä minua tervehtimässä.

Joulun kunniaksi Karri kirjoitti, miten hänen ja Villin yhteiselo on sujunut:

"Hei vaan, Villi on ollut noin 2 viikkoa minun ilonani. Hyvin on mennyt: kollilla on vanhat kujeet: ulos kuin aina mahdollista, ja niinhän se pitääkin.

Kehräystä on riittänyt. Ja joka aamu näyttää kisalla olevan tasan uus ihana aamu edessä, viis männeistä meiningeistä. Terve asenne.

Joo mutta ulkoilu, eli hihnakävelylenkkimme täällä päätyy kyllä aina Marin portille. Reippahasti käyvät askeleet sinne Marille (niin kuin tuosta oheisesta kuvasta tuossa Marin portilla näkyy) Niin ja välillä sitten ihan sisäänkin sinne ihan oikeaan kotiin, ja voi sitä uh uh pusi pusi hali -meinikiä siellä.
Jeps, se hentoilusta, mutta Torkkelilla ulkoiluttaettaessa Villi hakeutuu kyllä aina reippaasti koiraporukoihin. Silloin on kyllä talutushihna kireällä kuin noilla kuuluilla Tenon salakalastajilla. Näin mennään.

Yhdeltä koiranulkoiluttajalta puistossa kuulin, että hänen koiransa rotu on vaativa kasvatetettava. Niin on Villikin, vaikka rotu on enempi kuin hämärän usvassa. Nyt aina mainostankin puistossa koiraporukoille, kuinka vaativa kasvatettava Villi on ollut. Joo, eli tosi edgeä ja extreem-meininkiä on elämä Villin kaa ollut. Yhtä maitohappoa ja kipua siis kaikki tyyni.

Näinhän se kuuluu nykyään omaa elämää mainostaa jos ei haluu kertoa muille, että on vaan oma laiska itsensä. No täällä sitä kollin kaa vaan kuiskin nytkin lopulta lötkötellään.

Jep, lämmintä joulua ja uusvuotta kaikille. Minä olen ollut kaks edellistä joulua Suomesta pois siellä Kaukasian Georgiassa (jossa joulua ei vietetä), joten ihan nostalgiatunelmissa täällä katin kera taas ollaan. Riisipuurot jouluksi värkätään muttei kuiskaan mitään kinkkuja, mirille tietty FARÖEN sei, siit se lähtee elämän aito meininki. Niin ja Mariakin käydään tietysti pyhinä katsomassa."

Yksi Villin suosikeista on punainen laukku:

Vielä pari talvisen jouluista kuvaa vakioasunnosta tältä viikolta:



tiistai 22. joulukuuta 2009

Mitäköhän kissan päässä liikkuu?

Pari bongausta netin kissameiningeistä eli Simon's Cat ja Snow Business:


Lisäksi linkkaus Helvetin hyvin menee -sarjakuvablogiin ja kuvaan "Mitäköhän kissan päässä liikkuu?" Tätähän tulee usein mietittyä ja Solja on tehnyt kyllä tyylikkään kuvan. (Kiitos linkistä toveri Ulkokalliolaiselle!)







keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Yhteishuoltajuutta ja unennäköä

Karri on nyt siis lomalla ja haki tänään Villin omaan asuntoonsa. Näin se kissan yhteishuoltajuus kätevästi toimii!

Mutta koska olen nyt yksin, niin pitihän sitä sentään kaivella jokin aika sitten kuvattu videopätkä, jossa herran tassut ja viikset nykivät unessa. Harmi, kun ei voi tietää, millaisia unia Villi näkee.


sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Kahden vuoden kasvattaja ja kasvatettu

Tasan kaksi vuotta sitten Villi suostui ensimmäistä kertaa kehräämään minulle ja ottamaan vastaan rapsutuksiani. Kyseessä on siis ns. suuri leppymisen vuosipäivä, jota tietysti pitää juhlistaa.

Karri, kissan omistajana, toivoi, että saataisiin ns. vuoden kasvattaja -kuva (esimerkkinä mm. tämä otos). Pitihän se siis ottaa. Kasvatettu ei näytä kyllä kovin onnelliselta, mutta sitäkin kasvaneemmalta.



Kuten Karri kirjoitti kuvan nähtyään:

"Hei, oikein hyvä kuva. Raikas ja staatisen dynaaminen. Kuva välittää oikeaa elämisen riemua ja luo myös viitteitä paremmasta huomispäivästä. Pienenä miinuksena Villin hännänkaari: se olisi kuvassa voinut olla, ainakin hieman, ylöspäin suuntautuva. Tämä olisi osaltaan voinut luoda uskoa maamme elinkeinoelämän piristymiseen. Siis, vaikkapa pörssin vaihdon nopeaan vilkastumiseen ja osakemarkkinoiden huomattavaan kasvuun ja jopa siihen, meille niin tärkeään, maailmanlaajuiseen loputtomaan kasvuun. Jeh, valtavalta näyttää kolli kuvassa. Joku kissaeläintutkija kun ton näkee niin haluu Villistä heti DNA-näytteet, eihän tommonen rötkö voi olla mikään kotikissa."

Ja mitään tällaista Villin roikottelua en olisi silloin katin kanssa yhteenmuuttaessani edes uskaltanut harkita. Enkä tietysti suosittele kenellekään vieraalle edes yritystä Villin nostamiseksi syliin, sillä lopputulos on todennäköisesti ihmisen mielestä jotain muuta kuin hän toivoi.

Karri lupaili tuovansa meille tänään kuohuviiniä, niin päästään kilistelemään tälle päivälle: aikoinaanhan Karrille oli iso helpotus, että Villi hyväksyi minut ruokkijakseen ja rapsuttajakseen.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Rahojeni vartija

Jotenkin tuli fiilis, että Villin mielestä rahankäyttöni vaatii hieman ulkopuolisen puuttumista. Sen verran tiukka oli ote lompakostani, kun olin sen sängylle jättänyt.

Tai sitten katti yritti ottaa haltuunsa Visa-korttini, jotta pääsisi nettikauppoihin ostelemaan kissanminttua ja muuta kivaa.



torstai 5. marraskuuta 2009

Talven saapumista

Villihän ei tunnetusti tykkää tassujensa kastumisesta ja kylmenemisestä. Niinpä kissaherra ei vaikuttanut mitenkään erityisen innostuneelta lumiseksi muuttuneesta takapihasta. Vaikka karvapeitteen vuoksi voisi toki kuvitella, että ei edes palelisi.


Eräät eläinlajit viettävät talven nukkuen. Jotkut eläimet, kuten nämä kissat, tuntuvat nukkuvat merkittävän osan elämästään. Myönnän, että välillä käy kateeksi tuo toisen löysä olemus ja haukottelut...


tiistai 27. lokakuuta 2009

Kaulapantalähetin kissalle

Kommenttiosastolle tipahti seuraava tiedustelu:

"Kun tällä sivulla liikkuu kaikenlaisia kissa-asiantuntijoita niin osaisko joku kertoa, mistä saisi ostettua kisulle sopivat sellaisen tutkapannan, joita nuo pressan kissat kuulemma käyttävät? tiedosta olisi kovin kiitollinen kissaherra Andersson ja emäntänsä Manta."

Koska Villi ei näitä tutkaominaisuuksia harrasta, käännyin henkilön puoleen, jolla on jo kokemusta. Eli Villen ja hänen kahden kissansa (lämpimät kiitokset sinne ja rapsutukset kissoille!):
"Hei,

täällä Espoon presidentti, tuo valistunut diktaattori. Mukavaa että kissaherra Andersson ja Manta ovat lähestyneet minua.

Tämän linkin takaa löytyy se kaulapantalähetin, jota omat kissani käyttävät aina ulkoillessaan (mitä nyt joskus ovat karanneet avonaisesta ovesta ilman lupaa ja pantaa). Sen lisäksi pitää ostaa samalta valmistajalta vastaanotin, jonka malli riippuu siitä onko kissoja yksi vai enemmän (minulla on Maxima, johon voi panna
kahden tai useamman lähettimen kanavat/taajuudet muistiin ja napin painalluksella valita kumpaa seuraa).

Laite ei siis ole tutka vaan analoginen radiolähetin + vastaanotin, toimintaperiaate etsimisessä sama kuin esim. lumivyörypiipperiä käytettäessä, ja vaatii harjoittelua. En löytänyt mitään muuta paikanninta, joka olisi riittävän kevyt kissalle, jotta se ei haittaisi menoa. Tämä painaa esitteen mukaan koko panta, paristo, lähetin ja antenni alle 30 g.

Laite on ollut varmatoiminen kelillä kuin kelillä, omat kissani eivät ole moksiskaan pannasta, ja kissat ovat aina tarvittaessa löytyneet sillä.

Jos haluaa yhdelle kissalle riittävän vastaanottimen, näitä voi löytää joidenkin lemmikkieläintarvikekauppojen hyllyistäkin yksittäiskappaleita.

Kantama on täysin esteettömissä oloissa luvattu 2 km. Sellaisiahan ei missään ole, mutta lähes 1 km päähän riittää kumpuilevassa metsämaisemassakin. Kattaa siis enemmän kuin hyvin leikatun tyttökissan reviirin."

Lisäksi Ville mainitsi, että hinta on turhan korkea ja nettikaupan palvelussa olisi ollut
parantamisen varaa. Mutta jos joku on kiinnostunut kuulemaan lisää, niin voi pistää kommentteja ja välitän ne Villelle ja hän voi sitten vastata vaikka sähköpostiin.

Ja sitten vielä kuvia eli pannat Villen kissojen käytössä:


"Teetin suutarissa kaulapannoista oikean kokoiset, kumpikaan kissa ei ole moksiskaan radiolähettimistä. Ossun ylimääräinen viiksikarva eli lähettimen antenni näkyy kuvassa vasemmalla puolen pilaria vasten. Itse lähetin jää kaulakarvojen alle piiloon. Myös taaemmalla toiseen suuntaan katsovan Margon antenni erottuu juuri ja juuri punaista seinää vasten."

Ja alemmassa kuvassa Margolla näkyy tuo sylinterimäinen litteä kotelo, jossa laitteen elektroniikka ja paristo. Panta on kestävää nahkaa ja siinä on joustava kohta hirttäytymisen estämiseksi."




torstai 22. lokakuuta 2009

Lakki, joka viehättää kissaa


Parina aamuna Villin huomio on varsin pitkäksi aikaa kiinnittynyt lakkiini. Ostin päähineen taannoin kirpputorilta, ja ilmeisesti siinä on jokin haju, joka kovasti viehättää kissaa. Eli Viltsu hinkkaa itseään lakkia vasten antaumuksella.

Ja tästä on tietysti videotakin:






keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Kaksi vuotta yhteiselämää

Tasan kaksi vuotta sitten Karri lähti Georgiaan ja minä muutin asumaan Villin kanssa. Niin se aika vain kuluu!

Karri tänään totesi sähköpostissaan minulle:

"Mieltäni kyllä pahasti lähtiessä rassasi miten tuo yhteiselosi lähtee, hieman erikoisen kissan, kaverina soljumaan. Paremmin kuin hyvin lopulta lähti.

Noin nopeasti muuten summailin, että olet ollut Villin kanssa noin 12 % sen elämänajasta. Aika paljon. Onnittelut yhteiselosta."

Mikäs tässä on ollut ollessa! Ja blogikin on siis toiminut jo yli kaksi vuotta. Ensi kuussa sitten

voidaan juhlia kaksivuotisleppymispäivää eli sitä hetkeä, kun Villi antoi minun rapsuttaa ja silittää. Ensimmäinen kuukausihan oli meillä kuitenkin hieman vaikea...

Nykyisinhän katti elää minun ja Karrin yhteishuoltajuudessa, koska Karrikin on enemmän Suomessa eli voi pitää Villistä huolta silloin, kun minä en ehdi tai olen reissussa. Ylempi kuva

onkin Karrin asunnolta eli siinä Villi makailee suosikkiasemaan päässeellä matolla.

Ja alempi kuva sitten takapihalta.




tiistai 13. lokakuuta 2009

Turkkia kuntoon syysaamuna

Blogissa on ollut vähän hiljaisempaa viime aikoina, mutta mitään mullistavaa ei ole tapahtunut.

Sunnuntaiaamuna laiton kameran nauhoittaman videolle Villin harjausta sillä Furminatorilla, jonka taannoin hankin. Katti sietää harjauksen vallan mainiosti ja karvat pölisee.

(Minun kampauksenikin olisi toki vaatinut tuossa vaiheessa jonkinlaista harjausta, heh!)

perjantai 25. syyskuuta 2009

Rotukissojen keskellä videokuvaamassa

Villi on saanut tämän viikon olla Karrin hoivissa, sillä minä olen viettänyt aikaani Tampereella. Mutta tietysti Tampereellakin on kissoja, ja tänään päädyin keskellä rotukissalaumaa.

Nimittäin olin Tampereella kurssilla, jossa parina päivänä toimittiin Aamulehdessä ja kuvattiin nettivideoita. Tänään jutun kohteeksi tuli kymmenkuukautinen persialaiskissa Verdi, jota valmisteltiin huomiseen näyttelyyn.

Nuori hurmuri oli erittäin tottunut käsittelyyn, eikä näyttänyt haittaavan, vaikka puuha kesti pitkään: pesu (astianpesuaineella) ainakin vartin, kuivaus varmaan puolisen tuntia ja siihen päälle kampaukset ja naaman trimmaukset.

Videon lopulla pääsee esiin myös toinen kissa, yksi lukuisista, jotka tässä kissataloudessa elivät.

Kissoista ja kissanäyttelystä on siis juttu huomisessa Aamulehdessä.

tiistai 15. syyskuuta 2009

Ruokahuoltoa Korkeasaaren tapaan

Aamun uutisissa kerrottiin, että Korkeasaaren leijonille ryhdytään syöttämään Helsingin citykaneja.

Niinpä sitten tässäkin taloudessa oltiin heti ajassa kiinni ja hengessä mukana. Villin häkkiin oli ilmaantunut pupun raato: en tiedä, onnistuiko kissa itse sitä nappaamaan vai mistä se oli tullut, mutta siellä se retkotti.

Ilmeisesti Villi ei kuitenkaan ole riittävästi nälässä pidetty, sillä katti vain tökki pupua tassullaan sen sijaan, että olisi herkutellut paistilla.




maanantai 7. syyskuuta 2009

Kissat ja koirat eli Vladimir ja Hero

Video Vladimir Punikki-kissan ja Hero-koiran yhteiselosta ja etenkin Vladimirin loppukohdan "viaton" katse lämmitti mieltä. Villihän ei toki koiriin suhtautuisi näin lempeästi!

torstai 3. syyskuuta 2009

Mua tarkkaillaan


Jaamme Villin kanssa pöydän aika usein. Hetken verran herra saattaa jaksaa tuijotella minua tarkkaavaisesti ja suuren pomon elkein.






tiistai 25. elokuuta 2009

Ulkoilmaa

Jotta Villin ihailijat saisivat annoksensa kuvia, niin tässä nyt taas pari otosta kissaherran pihamaatallustelusta:

torstai 20. elokuuta 2009

Kesää lopetellen

Villin arkeen ei kuulu mitään mullistavaa. Kesä alkaa taittua syksyksi, mutta koska elukalla on kunnon karvapeite, niin ilmojen viilentyminen ei vielä vaikuta ulkoiluintoon.

Lisäksi Villi on päässyt jopa metsäretkeilemään pari kertaa isäntänsä kanssa.


Mutta muuten: arki tallaa eteenpäin tavalliseen tapaan.




keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Ei tässä todellakaan olla mikään herkkä prinsessa!

Villi, kuten useimmat tietämäni kissat, voivat nukahdella mihin vaan. Olipa alla mitä hyvänsä.

Tässä muutama näyte viimeisen viikon ajalta:

Koska minulla lojuu usein kirjoja sängyllä, on loogista, että Villi menee nukkumaan juuri niiden päälle, vaikka muu sänky olisi täysin vapaana.


Ikkunalauta on suosikkipaikkoja. Siitä huolimatta, että olin jättänyt sisäänloikkiessani varvassandaalit samaan tilaan.



Pöydällä lojuu kaikenlaista kamaa. Tällä kertaa kissan vasemmalla puolella näkyvät sakset ja oikealla aurinkolasit, joiden päälle Villi ei kuitenkaan ole kehoaan asettanut. Onneksi. Usein myös kännykkä joutuu Villin alle ja itse sitten etsin sitä aikani, ennen kuin tajuan kurkkia karvaläjän alle.

Hännän alustaksi on päätynyt "Läski syö miestä" -kirja (Janne Jääskeläisen kirjoittama, sain sen häneltä, mutta Villillähän ei ole tarvetta kilojen sulatteluun).


sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Iltapalana tuoretta lähiruokaa

Illan takapihaulkoilulla seurasin, miten katti näytti tiukasti väijyvän puskassa jotain. Katse oli tiiviisti kiinnitetty kohteeseen, kroppa lähes liikkumaton. Ehkä parin minuutin väijynnän jälkeen tapahtui isku.

Hain kameran sisältä ja samaan aikaan Villi tepasteli saalis suussaan kohti sisätiloja. En kuitenkaan päästänyt kissaherraa kulkusillalleen, sillä en halunnut pientä jyrsijää asuntoon.

Niinpä Villi pisteli saaliin poskeensa. Eli kyllä vanha kaupunkilaiskolli vielä metsästyksen hallitsee.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Aseistusta

Nyt takapihalla oleilun varustukseen kuuluu vesipyssy. Tositoimiin eli mahdollisiin kissan hetkellisiin rauhoittamisiin tai pysäyttämisiin tätä ei ole vielä tarvittu. Ja toivottavasti ei tarvitakaan!

Kantomatka ei kovin pitkä ole, mutta parin metrin päästä aika tarkasti saan vesisuihkun lentämään.
Lisäksi Villi on osallistunut takapihan musiikillisiin esityksiin. Erityistä vaikutusta soitanta ei näytä tehneen.



tiistai 7. heinäkuuta 2009

Sitruunakissanminttu maistui, vaikka kissat ei sitä muka syö

Päätin laajentaa takapihaviljelyäni, ja Veloena lupasi minulle sitruunakissanminttua. Se onkuulemma kuivattuna hyvää teessä.

Kysyin, maistuuko kasvi kissoille, ja Veloena vastasi, että ei hänen kokemustensa mukaan eli yksikään kissa ei ole sitä syönyt, vaikka on kiinnostuneena haistellut.
Villi, vanha kissanminttudeeku, ei antanut sitruuanaisen aromin häiritä, vaan ryhtyi popsimaan kasvia parempiin suihin ennen kuin ehdin sitä istuttaa yhtään mihinkään.

Tämän jälkeen sitten makoilimme nurmikolla. Naapuri tuli hakemaan kuivumassa olleita pyykkejään pois ja kysyi, olenko huumannut kissan jollakin, kun se oli niin rentona eikä suuremmin reagoinut naapuriinkaan, vaikka tavallisesti vieraammat ihmiset saavat katin varautuneemmaksi.

Jotta sellaiset kesäpöllyt täällä sitruunakissanmintusta!



sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Aamukiehnäykset

Normaali aamumeininki eli suloista heräämistä Villin kanssa. Lässytystä, kehräystä, kiehnäämistä! Nyt videolla!

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Koiranvihaaja iski jälleen - tosin vammautti vain ihmistä

Eilen illalla rauhallinen hetki kavereiden ja Villin kanssa takapihalla päättyi siihen, että lähdin käymään Marian sairaalan päivystyksessä antibioottikuuria hakemassa. Rauhan sotki se, että pihalle jolkotteli talossa asuva iso valkoinen koira omistajiensa mukana ja Villi päätti samantien näyttää, kuinka hallitsee reviiriään.

Eli siis säntäsi sekopäisenä karvapallona koiran kimppuun. Onneksi koira tyytyi vain väistelemään tuota outoa, riehuvaa kissaa eikä puolustautunut. Minä tietysti ryntäsin kissan perään ja sain pienen hetken kuluttua katin syliini (taisin tarrata ensin hännästä ja sitten loppukissasta parempi ote) ja siinä sitten Villi puri minua käteen.

Samahan tapahtui vuosi sitten, mutta nyt jäljet olivat pahemmat ja kavereiden pienestä painostuksesta suostuin lähtemään heti lääkäriin. Kuva päivän turvotuksesta on tuolla toisessa blogissani.

Karrille laitoin tänään tekstarin Puolaan. Hän soitti takaisin huolissaan niin käteni tilanteesta kuin varmaan vähän siitäkin, että nyt lopettaisin Villin huoltajuuden. Eipä tietysti ole käynyt mielessäkään: elukoiden kanssa sattuu ja tapahtuu, ja pääsääntöisesti Villi on helppo ja jopa leppoisa tapaus.

Tosin lääkäri kohotteli merkitsevästi kulmiaan, kun selitin, että sama hoidokkikissa puri minua nyt jo toistamiseen. Eipä tainnut olla kissaihmisiä, sillä he yleisesti suhtautuvat ymmärtäväisemmin siihen, että oma lemmikki saattaa käyttäytyä viettien viemänä ihmistä kohtaan vammoja aiheuttaen.

Onneksi elämäni muut kissat ovat olleet rauhallisia tapauksia, muiden koirilta on joskus puremia tullut, samoin näykkäyksiä hevosilta.

Jälkikäteen harmittelin, etten tajunnut tempaista päältäni hupparia ja heittää sitä raivokkaan katin päälle. Olisi se ainakin hetkeksi vienyt huomion muualle.

Omaa kättäni en tälläkään kertaa tietysti osannut suojata lainkaan, vaan oleellisinta oli, että kissa aiheuta vammoja ulkopuolisille, kuten koiralle, joka siis säästyi naarmuitta. Koira kuulemma asuu kissan kanssa, joten se selitti varmasti osaltaan sitä, ettei ryhtynyt ärhäkkäästi puolustautumaan.

Hyvä vinkki on kuitenkin jo saatu eli vesipyssyjen hankinta. Osunut suihkaus sellaisesta varmasti hillitsisi Villinkin menoa.

Eikä Villikään noiden koirien kimppuun samalla tavalla käy muualla kuin tässä omalla r
eviirillään. Jos sitä ulkoiluttaa kauempana hihnan päässä, niin koirat saavat lähinnä intensiivistä, vihaista tuijotusta.

Kuva on otettu tällä viikolla ennen tapahtumaa eli se normaalitila, jossa me Villin kanssa yleensä olemme. Tämän tilan kävi tarkistamassa myös blogin kautta tutuksi tullut, kahden nuoren kissan omistaja Ville, jota kiinnostivat Villin ulkoiluratkaisut. Terveiset vaan sinne niin ihmiselle kuin kateille!

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Terveisiä Turusta

Villi ei ole siis käynyt Turussa, vaan minä. Ja siellähän asusti myös mahdottoman veikeä, nuori kissasisaruspari. Toisesta näistä raitaturkeista nappailin kuviakin.



Puolivuotiaiden kissojen liikehdintä oli kyllä todella ketterää ja notkeaa. Villin kulkua katsellessa huomaa, että ikä alkaa jo painaa kollia: ei enää turhaa säntäilyä, takaosassa ei ole koin paljon ponnistusvoimaa, nokosten jälkeen ylösnousu näyttää joskus vähän vaivalloiselta jne.

Mutta kovasti vanhakin tyyppi näyttäisi nauttivan kesästä ja lämmöstä. Tosin hellepäivät tekevät Villistä tavallistakin raukeamman, ja äijä lähinnä vain torkkuu viileässä puskien alla.



tiistai 16. kesäkuuta 2009

Karrin eläimellisiä kuulumisia Georgiasta, osa 2

Jokin aika sitten ilmestyi osa 1 eli koiratarinaa. Nyt vuorossa Karrin kertomus kissasta:

"Toinen sitten ihan tosiaan surullisempi tuttavani Georgiassa oli kissa, jonka nimesin Katto Kassiseksi. Tuo nimi siitä, että poloinen on viettänyt yli vuoden samalla puuverstaan katolla.

Helmikuussa 2008 sen naukunan töihin mennessäni ensi kertaa katolta kuulin. Noin 10 metriä korkean, työpaikkaani vastapäätä olevan, talon katolta pisti kurkkien pieni itkevä kissan pää. Aika rääpäle, ehkä 3 kuukautta vanha. Seuraavana päivänä töihin mennessäni pikkumirri kailotti siellä edelleen täyttä päätä.

Eipä siis auttanut kun lähteä tutkimaan, mikä on tilanne. Tilanne oli se, että jotenkin oli pieni otus katolle joutunut ja selkeää poispääsyä sieltä ei ollut. Todennäköisemmin se oli joutunut sinne koiran ajamana. Talon edustalla oli platanipuu, jonka oksisto ylettyi katolle. Alhaalla tuohon puunrunkoon oli sidottuna kaksi ärhentelevää verihurttaa. Ei mitään toiveita alas.

Niin sitten kävi, että koko tuon Georgiassa oloni ajan vein kissalle katolle ruokaa ja vettä, tai oikeammin talon ullakkotilaan, johon katolta pääsi rikkinäisen ullakkoikkunan kautta sateelta suojaan. Isoja pusseja kuivamuonaa ja muutakin, ja kerralla aina viitisen litraa vettä. Noin kolmen viikon välein, reppuselässä pitkin ruosteisia tikkaita ja haukkuvat hurtat alla.

Työkaverini Vano oli kyllä aina maamiehenä katsomassa. Kun kissapäivä koitti, niin jo aamusta lausahdin Vanole ”What you think Vano isint this a perfect day for a cat business. Johon Vano ”Yes of course, lets go”.

Näin aina vilauksen kissasta, mutta nappaamaan en sitä onnistunut. Se pääsi ullakkotilan välipohjan alle karkuun. Ei auttanut pitkä haavikaan. Kerran pääsin tosi lähelle, mutta ei.

No, sitten otin Mari-linjan ja nikkaroin yksi ilta yli 10 metriset kissanportaat. Laudat lautatarhasta ja naulat, saha ja vasara basarista. Tikkaat olivat hienot, mutta eivät toimineet. Kissan oli vaikea hahmottaa niitä katolta käsin. Noin kaksi viikkoa portaat saivat olla talonseinustalla paikallaan. Sitten kerran töihin tullessani huomasin luomukseni pätkityn pieniksi palasiksi, joo ihan polttopuiksi. Rakennusmiehet olivat väsänneet pihalle grillin ja siinä ritilällä potkan palaset tirisi ja kissanportaani katosivat rätisevän ahnaan tulen nieluun.

Kissa jäi katolle, huhtikussa vein sille viimeisen kerran ruokaa ja vettä. Se oli edelleen paikoillaan mutta laihtuneen oloinen. Hilasin nyt katolle köydellä myös kolmimetrisen laudan. Sidoin se katolle niin, että sitä myöten pääsee hieman korkeammalle toiselle katolle, josta on taas kahdenkin puun kautta paluumahdollisuus maahan. Toivotaan nyt, että näin käy.

Toista vaihtoehtoa, nälkä/jano -kuolemaa ei oikein ilkeä ajatella, vaikka mahdollinen sekin.

Kuvassa Katto Kassinen.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Remonttiapulainen

Perjantaina ryhdyttiin Karrin kanssa remontoimaan asuntoa: seinien maalausta ja lattian hionta. Remontin myötä piti asunto tyhjentää, ja samalla tietysti Villillä oli vähän erilainen viikonloppu.

Ensinnäkin takapihalle ilmestyi outo tavaraläjä, joka tietysti kiinnosti kissaa.



Villi sai tietysti olla paljon ulkona ja osallistui remontissa erityisesti kahvihetkiin ja taukoihin, kuten kuka tahansa ahkera apulainen.



Kun remontti oli jo valmis, kannoin tavaroitani sisään. Sängyllä oli tämän vuoksi muovilaatikko, jonka kissaherra havaitsi juuri sopivaksi paikaksi itselleen.



Edes laatikon epämiehekäs väri ei häirinnyt kollin unia.





sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Kissa pihalla

Villillä on taas ollut aktiivinen ja ulkoilupainotteinen viikonloppu. Yhteishuoltajuuden myötä kissaherra on viettänyt aikaa niin Karrin kuin minun luonani. 

Pihalla oli mm. oksa, joka viehätti kattia. 


Ja Karrin sylissä saa tietysti ihan parhaat rapsutukset!




torstai 4. kesäkuuta 2009

Karrin eläimellisiä kuulumisia Georgiasta, osa 1

Villin isäntä eli Karri on vihdoin saanut kirjattua ylös Georgian kuulumisia. Nyt julkaisen ensimmäisen osan eli Mustan koiran tilannekatsaus:

"Hei kaikille, huhtikuun lopussa palasin tosiaan Suomeen takaisin tuolta näillä näkymin viimeiseltä Georgian komennukselta. Ohi siis ja muisto vain. Tässä niitä muistoja Georgian eläinystävistäni. Osa iloisiakin, osa ei.

Ensiksi Mustaan koiraan. Tästä hienosta kaverista onkin kyselty.

Musta koira jäi, nyyh nyyh, Georgiaan ja voi käsittääkseni aika hyvin, ainakin sille alkoivat tuoda muutkin pieniä ja isompiakin herkkupaloja kuin minä: makoisia luita ja koirannapsuja.

Nimesin hauvelin Tsornaksi (=Musti), ja lempinimeksi Kiki. Sisintäni vihlaisi muutaman kerran oikein syvältä, kun Kiki lähti iloisena saattamaan minua kotiani kohti. Niin, tein noin puolen tunnin työmatkani aina kävellen. Kiki lähti löntystelemään edelläni reippaasti, pieni typistetty hännäntypykkä heiluen ja välillä olan yli vilkaisten. Eipä auttanut kun olla tyly, siis täys paskiainen ja harhauttaa tämä kaverini. Tein sen niin, että käännyin takaisin ja menin toimistolleni uudestaan sisään ja sitten karkasin takaovesta uudestaan ulos. Huono omatuntohan tuosta minulle jäi aina koko illaksi. Kiki ei voinut tietenkään käsittää, miksi sen kanssa pihassa leikin ja rapsuttelin ja sitten en halunnutkaan hauvaa pysyväisemmäksi kaveriksi.

Koska Kiki oli kovin sievä, niin niinhän siinä kävi, että ainakin kaksi kertaa tärähti raskaus päälle. Periaatteessa iloinen asia ainakin Kikin mielestä, mutta ei ne poikaset koskaan kauaa saaneet elämästä nauttia.

Syy oli se, että Kikillä oli todennäköisesti jotain ongelmia imettämisen kanssa. Maitoa ei tullut ja siitä sitten nälkäkuolema pikkuisille. Kiki raahasi noita kuolleita pentujaan sitten näytille työpaikkani portaille ja itki haikeasti päälle ainakin noin parin viikon ajan. Ui ui ui, eikä se ruokakaan tai rapsutus oikein maistunut tai lohuttanut. Sitten vähitellen elämänilo taas voitti.
Huhtikuun reissullani vein Kikille tuliaisena Suomesta punaisen kaulapannan, johon olin Georgiaksi kaiverruttanut sen nimen. Annoin sen perjantaina ja tosi kauniilta se mustan koiran kaulassa näytti. Oikein tyttömäinen. Maanantaina sitä ei kuitenkaan enää kaulassa ollut: joku oli sen varastanut. Silleen se meni ja minäkin taas masennuin.

Kuvassa Kiki hieman, kuten näette, tassut silmillä ujostelee. Nappasin sen huhtikuun ”uudelleennäkemistapaamisestamme”.




lauantai 30. toukokuuta 2009

Ihan vihreää

Takapiha alkaa olla, kuten kesän alkuun kuuluu, hyvin vehreä. Ja jos paikkansa pitäisi se sanonta, että kissan ruohonsyönti tietää sadetta, niin sataisi kyllä joka päivä. Onneksi niin ei ole tapahtunut, joten Villin tassut ovat säilyneet melkoisen kuivin. 

Arki jatkuu tuttuun tapaan, tosin Villi on nyt toukokuussa ollut paljon yhteishuoltajuuden parissa. Minä olen reissaillut, joten Karri kantaa usein vastuuta nelijalkaisen ulkoiluista, ruuista ja rapsutuksista. 



lauantai 16. toukokuuta 2009

Poseeraus hallussa

Villillä on taas niin vangitseva katse! Minun ottamani kuva kaverin kameralla ja uudella linssillä. 
Kissallahan alkaisi olla taas syntymäpäivä käsillä (tarkkaa aikaa ei siis tiedetä, mutta noin suunnilleen). Katilla tulee jo 16 vuotta täyteen. 

Mutta ihan lähipäivinä ei juhlita vanhenemista: minä lähden reissuun ja Villi on taas Karrin hoivissa muutaman päivän