torstai 20. lokakuuta 2011

Villin muistojuhlat ja uutta kissablogia

Villin muistojuhla pidettiin lämpimissä tunnelmissa jo elokuun lopulla. Tietysti Villin reviirillä eli Torkkelinmäen takapihalla.

Karri oli tehnyt hienon tuhkauurnan, joka oli varustettu kollin kuvilla.


Takapihalla saattoväki jätti ns. herkkuraksuja Villin muistoksi.


Minun elämääni asteli uusia kissahoidokkeja. Eilen luoksemme muuttivat Humppa ja Suitsu. Vielä ei ole tarkkaa tietoa, kuinka kauan nämä kissaneidot asuvat kanssamme, mutta vähintään puoli vuotta, hyvin mahdollisesti pidempäänkin.

Ja tietysti näille tassuttelijoille on oma blogi eli Kasitassu. Sinne siis (tai samannimiselle Facebook-sivulle), jos kiinnostaa seurata kissatarinointiani!

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Ilon ja surun lauantai – muistoissa Villi

Surullisia uutisia Karrin tekstin myötä:

"Eilen lauantaina Villi lähti pois yhtä yllättäen ja nopeasti, kuin oli 18 vuotta sitten ystäväkseni
Kruununhaan kadulta pienenä sähisevänä karvakeränä löytynyt. Kahdeksantoista vuotta on pitkä aika, mutta ei pientä päivääkään liian pitkä Villin kanssa. Mielessäni siinteli jo suunnitelmat, miten kissan kaksikymmentävuotispäiviä aikanaan vietetään: oikein isosti ja ystäviä kutsuen. 30-vuotispäiviin en silti oikein uskonut.

Minä kyllä olin aika tarkkaan mielestäni poistanut ajatuksen, että saattaa Villin aika maailmassa joskus tulla täyteen. Eilen aamulla olisi todella ollut vaikea uskoa joutuvani saman päivän iltana saattelemaan tuon maailman parhaan kissani pois elämästä.

Vielä aamulla Villi tomerana aamuseitsemältä komensi minua sänkyni vierellä ulos ja aamua ihastelemaan. Teimme tunnin puistokävelyn ja Villi tarkasteli maailmaansa yhtä innostuneena kuin aina, välillä tosin ruoholla hiukan arvokkaasti makaillen.






Iltapäivällä kävimme uudestaan puistikossa ja ihan ruoholla istuskelemassa. Tai Villi kyllä otti ihan unetkin. Innostui hieman tassuilla tahtia lyömään kun musapelistä tuli Tumppi Varosen versio katupoikien laulusta. Huikkasinkin Villille, että kuuntele, sun biisi tulee radiosta. Katupoikahan Villi taustaltaan oli.

Kuten noissa eilen otetuissa kuvissa näkyy, Villi oikein hymyssä suin pikku hetkeä puistossa kanssani vietti.

Mitä sitten tapahtui illalla? Ei kai se enää tärkeää ole, mutta Villi muuttui äkkiä tosi huonovointiseksi: alkoi läähättää ja yritti oksentaa ja yritti käydä hiekkalaatikollaan. Koskea ei saanut ja kissa siirtyi ahdistuneen näköisenä huoneen nurkasta toiseen.

Tunnin katsoin tuota vaikeaa olemista ja lähdin sitten koppa kissaa täynnä Viikin eläinsairaalan päivystykseen. Eläinlääkäri tutki nukutettua kissaa ja totesi, että ei Villistä taida enää olla kissanarvoisen elämän viettäjäksi ja kysyi kantaani tuohon ikiuneen saattamiseen. Luvan annoin, eihän siinä muuta.

Villin yleiskunto todettiin aika heikoksi: painoa oli enää 3.7 kiloa ja lihakset melko tiessään. Villi kyllä söi hyvin mutta todennäköisesti sillä jokin sisäelintauti oli, joka haittasi ruuan imeytymistä.

Se lääketieteestä. Mukava ja osaanottava eläinlääkärityttö oli ja mainitsi nuo Villin tuiki vierailtakin usein kuulemat sanat ”onpa komea kissa”. Komea oli, ja minulle ja muutamalle muullekin se maailman paras kissa.

Nyt mennään siis Villiä muistellen, ja kerran vuodessa toivottavasti muistamme kera ystävien viettää lokakuussa myös tuota kuulua lepytyksen vuosipäivää kera kuohun ja Viilimuiston. Siis sitä päivää kun Villi aikanaan kuukauden sähinän ja mökötyksen jälkeen päätti lyöttäytyä Marin ystäväksi.

Niin yksi asia unohtui: Viilin sukunimi ei ole näillä sivuilla vilahtanut. Se on Pöyhönen. Niin se virallisissa papereissa on aina lukenut. Villi Pöyhönen. Pöyhönen ei ole oma sukunimeni mutta Villin kyllä ja Villille se sopi mainiosti: melkoisen pöyheä karvakerä.

Ihan lopuksi vielä noista kuvista. Niissä näkyy myös tuo Villille 18 -vuotislahjaksi rakentamani parveke. Hyvään käyttöön tuli, siinä oli kollin kiva istua ja katsella puistoon ja ohikiitäviä koiria. Nyt laitan varmaan parvekkeelle kukkasen.

Lopun lopuksi: terveiset Villi the Kissa -sivun sankalle lukijakunnalle ja kiitokset
Marille sivujen ylläpidosta ja tietysti kissan kaverina olemisesta.


-karri

- - -

Marin jälkisanat:

Kun palasin Suomeen Sveitsistä, niin toki huomasin Villin vanhentuneen kovasti puolessa vuodessa. Mutta en nyt silti osannut uskoa, että se Sveitsin jälkeinen muutama päivä jäisi viimeiseksi Villin hoitokeikaksi.

Villi oli upean persoonallinen kissa. On hienoa, että Villi hyväksyi minut aikoinaan huoltajakseen ja piristi elämääni monta vuotta.

Ja hienoa on myös se, miten tuo kissa yhdisti ihmisiä. Emme ehkä Karrinkaan kanssa koskaan olisi ystävystyneet ilman Villiä.

Minun kissaton elämäni ei jää kovin pitkäksi, sillä syksyllä uuteen Viiskulman kotiin on muuttamassa pari hoidokkia puoleksi vuodeksi tai vuodeksi. Mutta tietysti lepytyksen vuosipäivän varmasti muistan, tai ainakin sen tunteen, miten hienolta tuntuu, kun voittaa epäluuloisen eläimen luottamuksen.

-mari


tiistai 28. kesäkuuta 2011

Sveitsistä Torkkelinmäelle

Palasin tänään Sveitsistä ja suoraan Villin hoivaajaksi muutamaksi päiväksi.

Onneksi katti ei ollut ehtinyt puolessa vuodessa minua unohtaa: kehräys alkoi toimia, kun ryhdyin rapsuttelemaan.

Testasin myös, miten Villille sopii Sveitsi-henkinen kaulakoriste ja kello. Tyylikästä oli!




sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Villi ihan virallisesti 18 vee

Karri kertoo alla sanoin ja kuvin Villin synttäreistä. Oi jospa oisin saanut olla mukana! -mari

- - -

Eilen kauniissa kesäpäivässä vietettiin ihan virallisesti ne Villin 18-vuotissynttärit kuohujuomaa kohottamalla ja kalaa syöden.

Juhlaväki oli oikein asiallista ja Villi tyytyi seuraamaan juhlatapahtumaa lähinnä keittiöntuolissa nukkumalla. Naistenmaljan kohdalla pää kuitenkin kissalla terävästi untenhelmasta nousi.

Villin synttäreiden lisäksi vietimme myös Marin varjosynttäreitä.

Mitäs Villi sai lahjaksi? Syötävää ja oman pienen parvekkeen ikkunalle. Parvekkeesta laitan sitten kuvia joskus myöhemmin.

Mitäs Mari sai lahjaksi? Ainakin halauksen Villiltä jahka kesäkuun lopulla Alppien syleilystä taas Suomeen saapuu.

Tässä kuvia juhlahumusta. Myös vieraille oli varattu lahja: kirgisialaiset kippuratossut, niitä kuvassa sängyn päällä jalkoihin sovitellaan.


torstai 19. toukokuuta 2011

Kampfkatze eli 18-vuotias Villi

Kuten lienee jo muutaman kerran täällä mainittu, niin Villi täyttää tänä vuonna 18 vuotta. Koska tarkasta syntymäajasta ei pikkuseina löydetylle ole tietoa, niin juhlaa on vietetty näin touko-kesäkuussa (viime vuonna mm. kauko-ohjattavan hiiren voimin).

Lähetin Villille täältä Sveitsistä lahjaksi hieman herkkuja sekä tekaisin onnittelukortin, johon taustaidea on lainattu paikallisesta ravintolasta nähdystä kyltistä:


Kortti on Karrilta saamieni tietojen mukaan jo päässyt perille. 18-vuotisjuhlaa vietetään tänä vuonna kuulemma kesäkuussa, eli hyvää synttärihumua sinne vaan!

Minä en palaa täältä Sveitsistä Torkkelinmäelle kuin muutamaksi päiväksi (ja ne päivät olenkin luvannut viettää osittain myös Villin kanssa). Kesä-heinäkuun taitteessa osoitteeni vaihtuu Viiskulmaan. 

Tosin tietysti olen aina valmis majailemaan Torkkelilla ja pitämään Villistä huolta silloin, kun Karri joutuu reissaamaan muualle. 

Uusi asunto mahdollistaa sen, että voin väliaikaisesti majoittaa myös muita kissoja. Kaksioon mahtuu minun ja miehen lisäksi välillä vallan mainiosti nelijalkainen tai miksei kaksikin. 

Eli jos joku tarvitsee pidempiaikaistakin kissamajoittajaa, niin olen käytettävissä! Omaa lemmikkiä ei nimittäin ole tarkoitus hankkia. 



lauantai 23. huhtikuuta 2011

Jättipääsiäisnurmi

Karrin ja Villin terveiset muhkean pääsiäisruohon keskeltä:

"Tervehdys eli Mau ja Miu, pääsiäisen kunniaksi väsäsimme taas kunnon rairuohon. Kunnon ruohon, siis ei mitään ruohohista. Pari neliötä ja eikä pelkkää rairuohoa vaan myös ohraa ja niittynurmikaa. Tänään se otettiin käyttöön eli syötäväksi.

Kyllä Villi oli jo nelisen päivää haikeana mouruten huudellut, että eikö jo nurmelle pääse mutta minä vaan toppuuttelin, että ootellaan. Villi tietysti piti minua pikkutärkeänä ja tylsänä nurmipoliisina: ei saa astuu nurmikolle ei. No nyt saa.

Yhdessä kuvassa Villi intoutui hassuttelemaan pupukorvilla. Melkoisen huumorintajuinen veijari vieläkin vaikka ensi kuussa tulee se 18 vee jo täyteen.

Minäkin olin nurmeen oikein tyytyväinen ja varsinkin sen elävään koristuksen. Minullahan olisi kukkaro huvennut tyhjäksi jos olisin tommoselle nurmikolle joutunut ostamaan vaikka tiimarin pääsiäistipukoristeita. En joutunut: lihaa ja verta ja tunnetta on tämä pääsiäispupukissa."





sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Un banc, un arbre, une rue ja Liperin metkut

Karri lähetti viestin ja kuvia eli tässä kuulumiset Kalliosta Karrin kertomina:

Un banc, un arbre, une rue eli penkki puu ja tie, heläytti Ranskan tyttö Severine ilmoille kauan sitten joskus 70-luvun alkutaipaleilla. Meillä Carola pisti levyn vieläkin paremmaksi tutuin riimityksin ”luona penkin on tuo puu ja puistotie kaiken muun vei aika, luulen”. 

Kaunista, kaunista. 

Villilläkin oli vielä viime kesänä oma penkki, puu ja puistotie omalla takapihallaan. Tuo Villin oma puistotie johdatteli suoraan aidattuun portilliseen sireenin varjostamaan vihreän hämyiseen kissapuistoon. Taisi olla Helsingin ainoa kissapuisto.

Rakensin sen kissalle noin kymmenen vuotta sitten, kun olin taloyhtiöni hallituksen puheenjohtaja. Eipä kukaan silloin rakennustöitteni perään talossa kysellyt kun kerran itse korkea-arvoinen puheenjohtaja vasaran ja lautojen kanssa pihalla puuhissaan heilui. 

Hyvä puistosta tuli ja hyvä siellä oli Villin kuumina kesäpäivinä istua ja unta nauttia. 

Nyt tuo kaikki ihanuus on poissa kuten kuvista näette. Aika vei siis Villiltä ihan kaiken:
ei jättänyt edes puuta tai puistotietä. Penkki takapihalta vielä löytyy mutta ihan väärästä paikasta. Iso lehmus on kaadettu ja kissapuisto revitty kaivinkoneella nurin. Pahalta näyttää. 



Kaiken tuhon takana on taloyhtiön putkiremontti, jonka myötä pihalle kaivetaan 7 metrin monttu, jotta päästään uusimaan 80 vuotta vanha talon runkolinja kaupungin verkostoon. Kevät on siis mylläystä, mutta jo kesäkuussa pitäisi olla valmista.

 

Ehkäpä sitten Villillekin saadaan vielä osa vanhasta idyllistä palautettua. Villi haluaa päivittäisten kävelylenkkiensä yhteydessä aina vanhalle pihalleen tutkimaan töiden edistymistä. Samalla se luo usein pitkän ja haikean vilkaisun vanhaan koti-ikkunaansa. Ei näy Maria siellä. 

Tänään Villin sydän hypähti oikein kunnolla, kun se huomasi vanhan ikkunansa luona puukasan. Pakkohan tuon nyt ainakin on olla Marin kätten töitä eli kuuluja Liperin metkuja. Eihän kukaan muu kaupungissa tuollaista puukasaa ikkunansa alle keksisi kerätä. 



No Villi sitten kiipesi kasan päälle ja siitä ylettyi hyvin kurkistamaan asuntoon sisään. Pimeää ja tyhjyyttä siellä vain näkyi, ei Maria, ja Villi poistuikin kasan päältä pettyneenä päätään ravistellen.