sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Ilon ja surun lauantai – muistoissa Villi

Surullisia uutisia Karrin tekstin myötä:

"Eilen lauantaina Villi lähti pois yhtä yllättäen ja nopeasti, kuin oli 18 vuotta sitten ystäväkseni
Kruununhaan kadulta pienenä sähisevänä karvakeränä löytynyt. Kahdeksantoista vuotta on pitkä aika, mutta ei pientä päivääkään liian pitkä Villin kanssa. Mielessäni siinteli jo suunnitelmat, miten kissan kaksikymmentävuotispäiviä aikanaan vietetään: oikein isosti ja ystäviä kutsuen. 30-vuotispäiviin en silti oikein uskonut.

Minä kyllä olin aika tarkkaan mielestäni poistanut ajatuksen, että saattaa Villin aika maailmassa joskus tulla täyteen. Eilen aamulla olisi todella ollut vaikea uskoa joutuvani saman päivän iltana saattelemaan tuon maailman parhaan kissani pois elämästä.

Vielä aamulla Villi tomerana aamuseitsemältä komensi minua sänkyni vierellä ulos ja aamua ihastelemaan. Teimme tunnin puistokävelyn ja Villi tarkasteli maailmaansa yhtä innostuneena kuin aina, välillä tosin ruoholla hiukan arvokkaasti makaillen.






Iltapäivällä kävimme uudestaan puistikossa ja ihan ruoholla istuskelemassa. Tai Villi kyllä otti ihan unetkin. Innostui hieman tassuilla tahtia lyömään kun musapelistä tuli Tumppi Varosen versio katupoikien laulusta. Huikkasinkin Villille, että kuuntele, sun biisi tulee radiosta. Katupoikahan Villi taustaltaan oli.

Kuten noissa eilen otetuissa kuvissa näkyy, Villi oikein hymyssä suin pikku hetkeä puistossa kanssani vietti.

Mitä sitten tapahtui illalla? Ei kai se enää tärkeää ole, mutta Villi muuttui äkkiä tosi huonovointiseksi: alkoi läähättää ja yritti oksentaa ja yritti käydä hiekkalaatikollaan. Koskea ei saanut ja kissa siirtyi ahdistuneen näköisenä huoneen nurkasta toiseen.

Tunnin katsoin tuota vaikeaa olemista ja lähdin sitten koppa kissaa täynnä Viikin eläinsairaalan päivystykseen. Eläinlääkäri tutki nukutettua kissaa ja totesi, että ei Villistä taida enää olla kissanarvoisen elämän viettäjäksi ja kysyi kantaani tuohon ikiuneen saattamiseen. Luvan annoin, eihän siinä muuta.

Villin yleiskunto todettiin aika heikoksi: painoa oli enää 3.7 kiloa ja lihakset melko tiessään. Villi kyllä söi hyvin mutta todennäköisesti sillä jokin sisäelintauti oli, joka haittasi ruuan imeytymistä.

Se lääketieteestä. Mukava ja osaanottava eläinlääkärityttö oli ja mainitsi nuo Villin tuiki vierailtakin usein kuulemat sanat ”onpa komea kissa”. Komea oli, ja minulle ja muutamalle muullekin se maailman paras kissa.

Nyt mennään siis Villiä muistellen, ja kerran vuodessa toivottavasti muistamme kera ystävien viettää lokakuussa myös tuota kuulua lepytyksen vuosipäivää kera kuohun ja Viilimuiston. Siis sitä päivää kun Villi aikanaan kuukauden sähinän ja mökötyksen jälkeen päätti lyöttäytyä Marin ystäväksi.

Niin yksi asia unohtui: Viilin sukunimi ei ole näillä sivuilla vilahtanut. Se on Pöyhönen. Niin se virallisissa papereissa on aina lukenut. Villi Pöyhönen. Pöyhönen ei ole oma sukunimeni mutta Villin kyllä ja Villille se sopi mainiosti: melkoisen pöyheä karvakerä.

Ihan lopuksi vielä noista kuvista. Niissä näkyy myös tuo Villille 18 -vuotislahjaksi rakentamani parveke. Hyvään käyttöön tuli, siinä oli kollin kiva istua ja katsella puistoon ja ohikiitäviä koiria. Nyt laitan varmaan parvekkeelle kukkasen.

Lopun lopuksi: terveiset Villi the Kissa -sivun sankalle lukijakunnalle ja kiitokset
Marille sivujen ylläpidosta ja tietysti kissan kaverina olemisesta.


-karri

- - -

Marin jälkisanat:

Kun palasin Suomeen Sveitsistä, niin toki huomasin Villin vanhentuneen kovasti puolessa vuodessa. Mutta en nyt silti osannut uskoa, että se Sveitsin jälkeinen muutama päivä jäisi viimeiseksi Villin hoitokeikaksi.

Villi oli upean persoonallinen kissa. On hienoa, että Villi hyväksyi minut aikoinaan huoltajakseen ja piristi elämääni monta vuotta.

Ja hienoa on myös se, miten tuo kissa yhdisti ihmisiä. Emme ehkä Karrinkaan kanssa koskaan olisi ystävystyneet ilman Villiä.

Minun kissaton elämäni ei jää kovin pitkäksi, sillä syksyllä uuteen Viiskulman kotiin on muuttamassa pari hoidokkia puoleksi vuodeksi tai vuodeksi. Mutta tietysti lepytyksen vuosipäivän varmasti muistan, tai ainakin sen tunteen, miten hienolta tuntuu, kun voittaa epäluuloisen eläimen luottamuksen.

-mari


19 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Karri ja Mari,
syvä osantottoni. Tottakai on odotettavissa että vanha kissa jossain vaiheessa lopettaa elämisen täällä meidän kanssa, mutta onneksi muistot säilyy mielessä. Villi ehti melko tasain samoihin ikiin kuin ensimmäinen ihan oma kissani Peto. Ymmärrän surun suuruuden :-(

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Lämmin osanotto. Villi sai elää hyvän elämän. Voimia!

-kummitus- kirjoitti...

Voi surkeuden surkeus. Mutta onneksi Villi sai pitkän ja komean elämän hyvässä, parhaassa seurassa! Otan osaa!

(Hieno sukunimi Villillä olikin!)

Halo Efekti kirjoitti...

Kyynelsilmin lähetän osanottoni täältä Muuramesta.

Itselläni on tällä hetkellä viisi kissaa asuinkaverina, mutta kiitos tämän blogin seurasin Villinkin elämää aitiopaikalla vaikken koskaan livenä päässytkään silittelemään komeaa kollia. Koska itseltänikin on jo vuosien mittaan kuollut 4 kissaa, tiedän miten surullinen tämä hetki on kaikille Villin läheisille.

Vaikka olen ateisti pakana, olen kuitenkin päättänyt että kissoilla on taivas jossa ei ole huolen häivää, tuskia eikä sairautta. Sinne on Villikin nyt mennyt.

Halaus.

Punapippuri kirjoitti...

I am so so sorry to read this. I first found The Magnificent Villi 4 years ago, and read it (through a translator) to try to help me learn Finnish as I was moving to this wonderful country. I am sorry I cannot write enough in Finnish to express my condolences for Karri and Mari. Your blog inspired me to start mine. Villi's story was a total inspiration. He was a Cat amongst Cats. His furry tummy was a joy to see. Rest in peace and love, Herra Villi.

Karin

termostaattori kirjoitti...

Osanottoni.

Anonyymi kirjoitti...

Sanattomana ja itku kurkussa tätä luen... Osanottoni Karri ja Mari.

-Mamarosa
(Villin etäihailija blogin kautta)

TUPU kirjoitti...

Surullinen olo. Valtava, kissan elämän pituinen aika muistoja ja jaksoja elämässä. Koko kaari kuin kellä tahansa meistä ihmisistä. Kukaan ei jäänyt kylmäksi Villin suhteen. Kaikilla on oma tarina kerrottavana kohtaamisesta sen kanssa. Sähäkästä ja arasta oman olemassaolon puolustajasta viimeisten aikojen seesteiseen tarkkailijaan ja hyväksyjään. Hyvä mieli siitä, että ehdin muutaman viimeisen tapaamisen aikana päivittää ystävyyteni sen kanssa ja siitä, että lapset saivat varovasti sitä silittää.

Surren ja muistellen,
isoäiti ja äiti Pöyhönen, Mosse ja Valle

Anonyymi kirjoitti...

Lämmin osanottoni! Toivottavasti lohduttaa, että Villin elämä oli hyvä ja täysi viimeiseen päivään asti, vaikka suru on nyt varmasti suuri.
Päivi

Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Kiitos kaikille osanotoista ja kommenteista! Villi on selvästi vaikuttanut tavalla tai toisella monien elämään, yhdellä kissalla voi olla iso vaikutusvalta :)

Anonyymi kirjoitti...

Ik kan me alleen maar proberen voor te stellen wat het is om een poes te hebben.

Anonyymi kirjoitti...

of te verliezen ...

Örkki kirjoitti...

Surunvalittelut, huomasin vasta nyt. Villi poistui keskuudestamme suunnilleen samassa iässä kuin Aa.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, että olen saanut seurata tätä Villin (ja villiläisten) tarinaa. Kaverini kanssa tässä juuri pohdittiin, että tähän loppui myös meidän teini-ikä. Alettiin seurata tätä juttua joskus 13-vuotiaina, kun siitä koulussa kaverit vinkkas. Me saatiin vedätettyä aina äikän tunteja, kun opekin tykkäsi seurata tätä blogia ;) heh. Mutta yllätys oli, että tästä muotoutuikin niin mielenkiintoinen kokonaisuus - sen karismaattisen kollin ympärillä tuntui tapahtuvan niin paljon. Ja meillekin tapahtui, vaikka seurasimme tätä kaikkee kaukaa sivusta. Kun me päästiin peruskoulusta pois, me sovittiin, että nähdään seuraavan kerran sit, kun Villi täyttäisi pyöreitä. No, nyt kävi näin, mutta silti sitten kun me tavataan uudestaan, mekin muistellaan Villiä, sillä se yhdisti meidät, se oli myös meidän juttu. Ja te Villin ystävät, miksi ette tekisi kirjaa Villistä ja sen elämästä? Liian paljon on delleenkin hylättyjä kesä- ym. kissoja ja muitakin eläimiä (ja ihmisiä). Tekstiähän teiltä syntyy ja kuvat ovat olleett aivan mahtavia. Tuo viimeinen kuvsarja on suorastaan sydämeen käyvä. Voikaa hyvin ja kiitos vielä kerran.
Heta ja Anna

Ta-Miit kirjoitti...

Otan osaa ja olen kovasti surullinen. Villi-herran aurinkoista elämää oli mukava seurata blogista.

Minunkin molemmat vanhat kissani ovat tassutelleet sateenkaarisillalle viimeisen vajaan vuoden aikana.

Joskus tuntuu kohtuuttoman julmalta, että karvaiset rakkaamme saavat olla luonamme vain niin vähän aikaa ihmisiin verrattuna, vaikka rakastamme heitä yhtä paljon kuin kaksijalkaisia läheisiämme, joskus jopa enemmänkin.

Indian Prayer
When I am dead
Cry for me a little
Think of me sometimes
But not too much.
Think of me now and again
As I was in life
At some moments it's pleasant to recall
But not for long.
Leave me in peace
And I shall leave you in peace
And while you live
Let your thoughts be with the living.

Ilkka kirjoitti...

Muistoissa on hän.

Anonyymi kirjoitti...

Voi. Suru-uutiset saavuttivat minut vasta nyt. Tämä on ollut ihana blogi. Lämmin osanottoni, Villi eli varmasti parhaan mahdollisen kissanelämän kanssanne! Oma kissani voisi olla ulkonäöltään Villin velipoika, ikää on hälläkin jo kovasti. Huoh..

Anonyymi kirjoitti...

Maailman parasta Villiä
rakkaudella muistaen ja
kaikesta kiittäen
Killi & poppoo.

Anonyymi kirjoitti...

Lepää rauhassa Villi.