tiistai 28. kesäkuuta 2011

Sveitsistä Torkkelinmäelle

Palasin tänään Sveitsistä ja suoraan Villin hoivaajaksi muutamaksi päiväksi.

Onneksi katti ei ollut ehtinyt puolessa vuodessa minua unohtaa: kehräys alkoi toimia, kun ryhdyin rapsuttelemaan.

Testasin myös, miten Villille sopii Sveitsi-henkinen kaulakoriste ja kello. Tyylikästä oli!




sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Villi ihan virallisesti 18 vee

Karri kertoo alla sanoin ja kuvin Villin synttäreistä. Oi jospa oisin saanut olla mukana! -mari

- - -

Eilen kauniissa kesäpäivässä vietettiin ihan virallisesti ne Villin 18-vuotissynttärit kuohujuomaa kohottamalla ja kalaa syöden.

Juhlaväki oli oikein asiallista ja Villi tyytyi seuraamaan juhlatapahtumaa lähinnä keittiöntuolissa nukkumalla. Naistenmaljan kohdalla pää kuitenkin kissalla terävästi untenhelmasta nousi.

Villin synttäreiden lisäksi vietimme myös Marin varjosynttäreitä.

Mitäs Villi sai lahjaksi? Syötävää ja oman pienen parvekkeen ikkunalle. Parvekkeesta laitan sitten kuvia joskus myöhemmin.

Mitäs Mari sai lahjaksi? Ainakin halauksen Villiltä jahka kesäkuun lopulla Alppien syleilystä taas Suomeen saapuu.

Tässä kuvia juhlahumusta. Myös vieraille oli varattu lahja: kirgisialaiset kippuratossut, niitä kuvassa sängyn päällä jalkoihin sovitellaan.