Remonttivahti

Villin reviirillä eli pihalla tapahtuu nyt suuria: putkiremontin vuoksi sinne on kuskattu niin kontti kuin roskalava. Päiväsaikaan saattaa olla myös remppamiehen pakettiauto parkissa.

Niinpä takapihaa on tarkkailtava (tätä on tietysti harjoitettu aina) ja ulkoillessa riittää haisteltavaa. Se on jo havaittu, että kissa mahtuu hyvin roskalavan alle.

Iltapalana tuoretta lähiruokaa

Illan takapihaulkoilulla seurasin, miten katti näytti tiukasti väijyvän puskassa jotain. Katse oli tiiviisti kiinnitetty kohteeseen, kroppa lähes liikkumaton. Ehkä parin minuutin väijynnän jälkeen tapahtui isku.

Hain kameran sisältä ja samaan aikaan Villi tepasteli saalis suussaan kohti sisätiloja. En kuitenkaan päästänyt kissaherraa kulkusillalleen, sillä en halunnut pientä jyrsijää asuntoon.

Niinpä Villi pisteli saaliin poskeensa. Eli kyllä vanha kaupunkilaiskolli vielä metsästyksen hallitsee.

Nenä kiinni ikkunassa

Joulua on vietetty Villin kanssa rauhallisesti: syöty hyvin, nukuttu, ulkoiltu, rapsuteltu, kehrätty. Eli ei nyt järin suuresti poikkea muusta elämästä.

Ja tietysti herra tarkkailee takapihaansa, tosin välillä keskittyminen hieman herpaantuu, kun uni valtaa mielen:



Tältä tilanne näyttää ihmissilmiin, eli ei voi tietää, ollaanko silmät auki vai ei:



Ja välillä ne silmät todellakin ovat raollaan (etenkin, kun joku tulee häiritsemään lepoa sen kameran kanssa...):

Ja psst, jos et vielä ole lukenut Karrin kirjoitusta hänen unestaan edellisen tekstin kommenttiosastolla, niin kannattaa vilkaista nyt :)

Syksyn tarkkailija

Villi tunnetusti on tiukka takapihan tarkkailija. Ikkunalta voi tiirailla, näkyykö pihalla epämääräisiä hiippareita, lintuja tai pupuja.


Tosin jos mitään ei tapahdu, niin uni vie helposti voiton.


Pihamaalla kastelukannut ovat tutusti edelleen paikallaan, vaikka tarvetta niille ei koko kesänä niin suuresti olekaan ollut. Mutta pitää toki tsekata päivittäin.


Ja pää kääntyy tarvittaessa reilusti, jotta tähystely eri suuntiin sujuu ongelmitta.


- - -

Tommi Hoikkala on muuten kirjoittanut varsin kiinnostavasti kokemuksistaan aiheesta "Kun kissa tuli taloon".

"Modernissa kulutusyhteiskunnassa ihminen kertoo lemmikillään kuka hän on. Minä esimerkiksi kerron kissatarinoineni olevani yhteiskuntakriittinen sosiologi, joka todistaa vaikka oman elämänsä kautta vauraan kapitalismin viistosti viekottelevaa absurdiutta. Vaikka sitten lopettamalla paasauksen tällä kertaa seuraavasti. On erittäin ällistyttävää millaiset lemmikkiruokavalikoimat marketit pitävät sisällään. Se kertoo käsittämättömästä yhteiskuntamme vauraudesta. Onneksi emme ole Japani. Tokiossa on koirien gourmet-ravintoloita."

Luonteikkaat

Reilu viikko sitten kävin ruokkimassa parin päivän ajan kahdessa eri taloudessa kahta erilaista kissaa. Mietin taas, miten persoonallisia elukoita kissat ovatkaan: toinen näistä oli iso, pulska ja rauhallinen lötjäke, toinen taas pieni, siro, vähän arka, mutta oikein suloinen ja kehrääväinen.

Kun on tottunut Villiin, niin ei osaa hirvittävän hyvin tulkita toisten kissojen elekieltä ja olemusta. Villin kohdalla kun näkee naamasta ja liikkeistä, millaisella mielellä herra on, tahtooko hän kenties rapsutusta vai ottaako jokin asia päähän. Toisten kissojen liikehdintäkin on toisenlaista, joten jos sitä pyrkii tulkitsemaan samoin kuin Viltsua, niin voi mennä pieleen (vaikka tietysti monet asiat ovat kissojen kohdalla samoja elukasta riippumatta.

Loppuun muutama kuva yhteiselostamme: ylimmässä kuvassa osoitan Villille saalista eli pihalla taapertanutta pulua. Kakkoskuvassa tyypillinen silitysasento: tuosta katti usein sitten kellahtaa kyljelleen. Ja kolmannessa sylirapsuttelua.

On se peto!

Tänään Villi sitten todistettavasti nappasi pihamaalla pikkulinnun, vaikka kaulassa taaskin oli se sama kulkunen kilisemässä.

Katti oli jossakin puskan takana, kun alkoi sataa vettä ihan tosissaan. Villi juoksi puskasta reippaasti ja kuvittelin, että elukka haluaa vain nopeasti sisään. Mutta ei, suussa roikkui saalis, jonka kanssa Villi porhalsi ikkunasta sisään. Ja minä perässä.

Sisällä Villi tipautti raadon suustaan. Totesin, että siivekäs on hyvin kuollut ja korjasin sen pois, vaikka selvästi kattia olisi kiinnostanut vielä vähän pöyhiä lintua.

Että sellainen peto. Kai tässä nyt oli joku luonnon kiertokulku kyseessä, eli lintu oletettavasti oli joko vanha tai vaivainen. Tai sitten muuten vain muuten heikossa tilassa.

Villin isäntähän lähti viime torstaina takaisin Georgiaan. Tätä ennen hän mm. korjasi Villin parvekkeen ja toi katille ison läjän ruokaa. Seuraavan kerran isäntä saapuu Suomeen noin kuukauden päästä.