Mutta olen minä onnistunut bongaamaan kissoja täällä Keski-Euroopassa. Asuinpaikkamme Arlesheim on pieni, aika tyypillinen noin kymmenentuhannen asukkaan pitäjä. Siis tiivis keskusta, jossa on useita kauppoja, kirkko ja muut systeemit, sekä tietysti asuintaloja.
Täällä siis on havaittu useampikin kissa. Ensimmäinen, joka säntäsi innoissaan luokseni rapsutettavaksi, oli tämä kirjava tyyppi:
Toinen pikimusta yksilö makaili auton päällä tänään:
Mustalla oli hieman samanlainen katse kuin Villillä, mutta luonne oli hyvin ystävällinen.
Asunnossamme ei saa pitää lemmikkejä, joten en voi siis tietysti ottaa edes väliaikaishoitoon yhtään karvatassua. Pikkuruisella takapihallamme on tosin jo havaittu hiiri, eli aitoja virikkeitä riittäisi myös Villille.
Erilaisia kotieläimiä täällä näkee muutenkin. Esimerkiksi kaniinit ovat yleisiä, ja Arlesheimissakin on oma kerhonsa pupunkasvattajille. Tämä kookas yksilö elelee oikeastaan naapurikylän Dornachin puolella.
Lisäksi täällä tepastelee mm. lampaita, vuohia, hevosia, hanhia, ankkoja ja muita siivekkäitä.
Lisää Sveitsi-tarinoitani on uudessa blogissa.
Tekstit
3 kommenttia:
Kakkoskuva näyttää siltä, kuin olisi otettu kuva kissasta pöydällä, jota sitten olisi väännelty.
No onhan Mari löytänyt jo korvikerapasutettavaa sieltä kuttujuustonmaasta. Hyvältä näyttää karvakorvien elämä ulkona keväisessä ilmassa lötkötellessä. Villi voi aika mainiosti, kuntokuuri on tosiaan alkanut: paljon lihaksistoa vahvistavaa lumikahlausta, muutamana kertana viikossa kalaöljyä, jauhelihaa ja tietysti Faröen seitä. Olen siis varovasti laajentanut tuota eläinlääkärin kolme vuotta sitten kollille määräämää virtsakivivaivoihin tarkoitettua erikoisruokavaliota. Varovasti vaan, ja ei ole ongelmia kollin hiekkalaatikkokäynneillä näkynyt. Kävin myös Villin ja Marin entisellä asunnolla tsekkaamassa mahdolliset postit. Villi oli oikein innolla mukana mutta hämmentyi kun ruokakuppeja ei enää ollut tutulla paikalla eikä Marista vilaustakaan. Näytti illan sitten surulliselta, ehkä kuvittelin. Tuo Sveitsin pupujussi joka kuvassa röyhkeästi pyllistää näyttää oikeestaan tuosta kulmasta ihan vesinokkaeläimeltä. Taustalla häämöttävät korvat sitten kuitenkin paljastaa, että jänisten sukua tässä kuitenkin vahvasti ollaan.
t:karri
Anonyymi, jep, kuva on outo :)
Karri, kiitokset väliaikatiedoista Villin suhteen! EIvätkä tietysti paikalliset nelijalkaiset korvaa Villin kovaäänistä kehräystä, johon yhdistyy katin suupielestä valuva sylkirihma.
Täällä ei näy pupuja muuten kuin aidattuna, toisin kuin Torkkelinmäellä, jossa citykanit vilistävät.
Lähetä kommentti