Karvaläjät

Isäntä saapui siis Georgiasta ja toi minulle tuliaisena ensi talven tyylipäähineen. Ei taatusti päätä palele!

Villi olisi kuulemma saanut hiiren, mutta se olikin jo hukkunut. Nooh, katti tuntui tykkäävän haistella myös tätä meikäläisen saamaa lahjaa.

Tämä on kyllä hieno! Ja taatusti maistuvat myös pähkinät, viini ja suklaa, joita Karri myös toi.

Aurinkoisen aamun terveiset

Tässä nyt vaihteeksi videopätkää siitä, kun Villi on hetkittäin sylikissana.

Videolla höpisen japanilaiseesta Tama-kissasta, josta oli päivän Hesarin Maailman ihmisiä -palstalla juttua. Kissa toimiii asemapäällikkönä, poseeraa turistreille jne. Rautatieyhtiön tulot ovat kasvaneet 10 prosenttia Taman värväämisen jälkeen.

Ja lisäksi tietysti odottelemme Isännän saapumisista Suomeen loppuviikolla!

Rentoilua ulkona

Kuten jo on hyvin tiedossa, niin Villi viihtyy hyvin takapihalla. Äijä makailee tyytyväisenä kasvien keskellä ja näyttää nauttivan täysin rinnoin lämpimistä ilmoista.




Ja sitten vähän ruohonsyöntiä.


Ja tämä viimeinen kuva on ilman kissaa eilisaamulta, lähinnä Isännälle tiedoksi siitä, miltä takapiha tällä hetkellä näyttää kokonaisuudessaan. On vihreää!

Hulppeaa juhlaa ikääntyneelle

Olipa hienot kemut! Ja blogin kommenttiosastollekin on ropissut onnitteluita runsain mitoin, mahtavaa!

Vieraita kävi varmaan yli viisitoista: erityishienoa oli, että blogin vakiolukijoita kävi useita, eli mm. Emohiiri (jolla on raportti ja myös kuva itse päivänsankarista), Örkki ja Mustan & Harmaan kirjuri. Ja tietysti kivaa oli, kun Villin oikea emäntä (siis se Villin löytötarinassa mukana ollut) kävi myös paikalla.

Lisäksi paikalle tuli enemmän tai vähemmän Villiä ihailevia juhlijoita, joten mikäs siinä oli iltaa viettää. Ja taisi meillä joillakin venähtää myös kohtuullisesti yön puolelle: tällöin Villi seuraili tilannetta sängyllä maaten.

Itse päivänsankari oli välillä pahantuulinen ja mm. pakeni sängyn alle. Villi kun ei oikein tällaisista meiningeistä ja suurista ihmismääristä välitä.

Ja Villin ikä on nyt päivitetty myös yläpalkkiin.

And also thanks to Karin who sent me e-mail! It's nice to hear that Villi has friends in many countries!

Ylimmässä kuvassa ensimmäiset vieraat ovat kerääntyneet pöydän äärelle.
Keskimmäisessä otos kissankielet-pikkuleivistä, joita leivoin ensimmäistä kertaa ja hyviä olivat.
Ja alimpana kuva siitä, kun eräs vieraista eli Tiukun isäntä keksi idean koristella minua kissakarkeilla.

Isäntä: Villin salaperäinen lapsuus

Villin 15-vuotissyntymäpäivän kunniaksi isäntä kertoo lemmikkinsä löytötarinan (Marin huomautus: nyyhkytarinavaroitus!):

Terveiset täältä Georgiasta kaikille Villin Blogiystäville, ja tietysti valtavan suuret onnentoivotukset itse juhlakamulle Villille. Niin, kissa on nyt sitten 15-vuotias, se on pitkä aika. Villin lapsuutta verhoaa salaperäisyys. Se löytyi noin kaksikuukautisena keskeltä Kruununhaan kiviaaviikkoa, tarkasti sanoen Rauhankadun ja Mariankadun kulmasta.

Työskentelin tuolloin tutkimusalus Muikulla ja torstai-iltana 29. päivä heinäkuuta aluksen kippari päätti, että pysähdytäänpä Helsinkiin. Niin teimme ja kello kymmenen aikaan illalla pääsin maihin ja läksin tepastelemaan kotiani kohti Kruununhakaan.

No ihan yksin en ollut, vaan kera tyttöystäväni ja hänen virolaisen ystävänsä Tiinan kanssa astelimme lämpimässä jo hieman hämärtyvässä kesäillassa. Kävelyreittimme kulki kohti Säätytaloa ja Rauhankatua. Juuri kun kurvasimme tuolle Rauhankadulle näin noin 100 metrin päässä jonkun kummallisen eläimen juoksevan Säätytalon puistosta kohti Mariankatua. Mikä tuo yksinäinen kadunylittäjä oli, ei selvinnyt minulle aivan hetkessä. Rotta se ainakaan ei ollut, mutta vähän epäilin olisiko kaupungissa liikkumassa villiminkki.

Kiihdytimme hieman askeltamistamme, jotta näkisimme mikä eläin oli oikein kyseessä ja saimmekin tuon kaverin lähietäisyydelle. Joo arvaatte tietty, että kissanpoikahan sieltä löytyi.

Pieni karvakerä yritti tomerasti karkuun, mutta minä olin nopeampi ja nappasin kaverin kainaloon. Kokoa ei ollut paljon mutta sähinää ja kynsien heiluttelua riitti. Hanskoja ei kuitenkaan tarvittu, sillä mirri oli niin pieni, että sen kynneniskut vain kutittivat.

Muistan kun Tiina katsoi minua hämmästyneenä ja kysyi, meinaanko tosta vaan ottaa kissan kadulta. Minä meinasin, tai ainakin viedä sen turvaan. Ehkä Tiinalla oli se käsitys, että Helsingissä tallustelee yleisemminkin pikkukissoja yksin kadulla niin kuin silloin aikanaan teki Tallinnassa.

Kissa siis tiukasti kainalossani marssimme ripeästi kotiin ja siellä sitten pääsimme oikein kunnolla ihastelemaan löytöämme. Pieni harmaa ja laiha nyytti, pölyinenkin vielä. Pentu oli tosi peloissaan, mutta niin nälkäinen, että ryhtyi heti ahmimaan jääkapista löytynyttä jansoninkiusausta. Tosiaan janssonia, ei mitään kissanruokaa siis, ja jääkapistamme ei todella löytynyt muuta kuin tuota suolaista kiusausta.

Seuraavana aamuna läksin laivalle takaisin ja myös tyttöystävälläni oli kolmen päivän matka. Ennen sitä hän vei kuitenkin misulaisen pieneläinklinikalle. Eläinlääkäri arvioi iäksi noin kaksi kuukautta ja sanoi sen olevan hieman huonossa kunnossa. Pissakin oli veren värittämää.

Kolme päivää klinikalla teki kuitenkin ihmeitä ja kun tyttöystäväni haki mirrin pois ilmoitti hoitaja, että olipa erityisen kova nuorimies kehräämään. Poikakissa siis, sekin oli meille uusi tieto.

Tässä tämä tarina näin juurtajaksaen pureskeltuna. Elämä on sattumaa ja ainakin minulle tuo sattuma eli Villin löytyminen on säädellyt elämääni melkoisesti kuluneiden vuosien aikana. Kerrottakoon kuitenkin, että tyttöystäväni teki tuon päätöksen hakea kissan klinikalta takaisin muuten se olisikin joutunut sitten kissojen löytötalolle.

Olen saanut Villin kautta paljon myös ystäviä, viimeisimpänä juuri Marin. Terveiset kaikille.

Villi ei ole minulle pelkkä kissa vaan enempi kaveri, ehkäpä paraskin kaveri. Monta joulua ja muuta juhlaa olen Villin kanssa kaksistaan Torkkelinkujalla viettänyt. Ilman Villiä ne olisivat olleet yksinäisiä hetkiä.

Muutaman kerran kyllä Villi on minut vuosien varrella raadellutkin. Kaikki nuo episodit ovat johtuneet siitä, että Villi on tuntenut itsenä uhatuksi tai on halunnut koirien kanssa taistoon tai on vain muuten saanut paniikkikohtauksen.

Vielä kerran Villi onnea ja eikun ainakin saman verran vuosia etiäpäin.

Yläkuvassa Villi löytämisen jälkeen ja alakuvassa melkein 15 vuotta myöhemmin: kuten naamasta näkee, niin herran mielestä tämä kuvausasento ei ollut mitenkään mieluisa...

Parvekkeella

Viltsulla on siis isännän viime kesänä rakentama, kesäkäyttöön soveltuva parveke. Kun asunnon ikkunan yläosan avaa ja pistää rappuset paikalleen, niin kissa pääsee tarkkailemaan ulkoilmaa ulkoilmassa, eikä tarvitse tyytyä vain ikkunan takaa toljotteluun.

Ja huomenna sitten juhlitaan 15-vuotissynttäreitä: blogissa tiedossa ainakin muistoja menneisyydestä, ja täällä tosielämän takapihalla kokoonnutaan ihmistovereiden kanssa.

Kutsu syntymäpäiville

Kuten tuli vihjailtua, niin Villin 15-vuotissyntymäpäivää juhlitaan ensi maanantaina eli 19. toukokuuta klo 17-20. Jos sää vain sallii, niin Torkkelinmäen takapihalla tarjotaan ihmisvierailla kahvia ja pullaa. Jos sää on heikompi, niin sitten istutaan tietysti sisällä.

Saa nähdä, millä mielellä itse sankari on, toivottavasti kohtuullisen hyväntuulisena, vaikka ikää tällä tavalla karttuukin.

Tämä on siis julkinen kutsu blogin lukijoille: jos et tiedä tarkkaa osoitetta, niin saa kysyä sähköpostilla. Kutsu lähti myös kaikille kahdellekymmenelle Viltsun Facebook-ryhmän jäsenelle.

Lahjoja ei toivota (Viltsu ei leluista välitä ja ruokavalio on kovin rajoitettu), mutta sen sijaan voi tehdä lahjoituksen vaikkapa Helsingin eläinsuojeluyhdistykselle.

Kallion kingin kesäkivaa

Takapiha on jo aivan vihreä, ja Villi viihtyy ulkona edelleen paljon. Melkeinhän se on kuin leijona viidakossa :)

Mutta välillä on mentävä sisälle, ja ellei katti itsekseen kävele sisään, niin minä tietysti kanniskelen sitä. On se vaan hämmentävää ajatella, että silloin viime syksynä en voinut kuvitellakaan, että voisin Villiä retuuttaa tuollaisessa asennossa sylissäni ilman ongelmia.

Villin 15-vuotissyntymäpäivä on siis joskus nyt toukokuussa. Tarkkaa päivää ei tiedetä, kun kyseessä on löytöpentu. Ajattelin juhlistaa asiaa ensi maanantaina 19. päivä, joten kaikki Villin tutut ovat tervetulleita myös käymään klo 17 jälkeen! Ja blogiin on tietysti luvassa erityssisältöä.

Tassuvaivaus

Joskus Viltsu saa näitä tiloja, joissa se makaa ja kehrää itsekseen ja tassut vaivaavat jotain mieluisaa pehmeää. Tässä tapauksessa se on viltti, mutta usein sama ilmiö tapahtuu myös karvataljalla.

Päivän Hesarissa (C 7) on juttua Vuoden eläinlääkäriksi valitusta Tuija Saaresta, joka toimii Helsingin kaupunkin eläinsuojelueläinlääkärinä. Hän kertoo, että viime aikoina ovat työllistäneen yksinäisten vanhusten sekä parikymppisten tyttöjen eläimet. Jälkimmäiset kuulemma halivat ja hokevat eläinrakkauttaan, mutta eivät jaksa lemmikkejään hoitaa.

On se kyllä edelleen niin ikävää ja myös raivostuttavaa, että ihmiset ottavat lemmikkejä miettimättä asiaa kunnolla. Saari sanookin, että moni perhe ottaa eläimen, jonka hoitamiseen ei sitten olekaan aikaa.

Minähän tunnen huonoa omaatuntoa jo silloin, jos Villi joutuu olemaan itsekseen vaikkapa 12 tuntia. Hyvinhän se pärjää, mutta mieltä kolkuttaa tieto, että siellä se joutuu olemaan yksin eikä pääse uloskaan. Pidempiaikaisia poissaoloja varten onneksi löytyy useampikin hoitaja.

Hetkittäin sylikissa

Villi ei ole mikään sylikissa: se ei siis pomppaa syliin, jos istuu tuolilla. Tulee viereen, jos makaa sängyllä, tai hinkuu rapsutuksia, kun työskentelen koneella, mutta syliin katti ei vapaaehtoisesti könyä.

Mutta tietysti välillä kaappailen kissan syliini, ja pihalla se jopa saattaa jonkun aikaa viihtyä rapsuteltavana, kun istun puutarhatuoleilla. Sitten saa näitä sylikuviakin.

Ja sitten jonkun ajan kuluttua katti kyllästyy ja pomppaa pois.

Kaiken takana on kissa

Ylioppilaslehdessa poliisiylijohtaja Markku Salminen kertoo lisensiaatintyönsä tekemisestä ja kissan vaikutuksesta siihen:

"Eräänä iltana lopetin lisensiaatintyön kirjoittamisen aamukolmelta. Tekstiä oli siinä vaiheessa noin 300 sivua. Heräsin kuitenkin jo parin tunnin kuluttua jatkamaan, koska minulla oli jäänyt ajatus kesken. Kun kävelin tietokoneen luo, kissamme istui tyytyväisenä sen ja tulostimen välissä. Kissa oli onnistunut muuttamaan tekstin kyrillisiksi kirjaimiksi ja tallentamaan sen alkuperäisen tiedoston päälle.
Edes Keskusrikospoliisin tutkijat eivät saaneet palautettua tekstiä normaaliksi, vaikka heillä oli laitteet jopa hävitettyjen tiedostojen palauttamiseen. Jouduin aloittamaan lisensiaatintyöni alusta."

Villi ei toistaiseksi ole vielä kadottanut koneeltani mitään, mutta on kyllä saanut mielenkiintoisesti paineltua näppäimiä niin, että olen joutunut ihmettelemään koneen asetuksia.

- - -

Viltsun isäntä saapuu Georgiasta Suomeen tämän kuun lopulla pariksi viikoksi. Ja me odotamme Villin kanssa innolla hänen vierailuaan: isäntä majoittuu hotelliin, mutta on tietysti tervetullut viettämään aikaa takapihalla ja muutenkin!