Tässä se jännä juttu, jonka viime viikolla lupasin. Tai ei ehkä jännä, vaan läheltä piti. Niin aikanaan Mari laittoikin teille ihan elävää kuvaa siitä, miten Villi loikkasi tuossa pihalla villikanin perään.
Tämä oli minulle hieman uutta, sillä vielä kolme kuukautta sitten, kun täällä itse asustelin, en ollut koskaan nähnyt tuossa pihalla pikkukania. No nyt ne siis levittäytyvät tännekin ja Villille tulee hieman puuhaa, kun ajelee niitä pois reviiriltään kukkaistutuksia pureskelemasta.
Iso rusakko täällä on näyttäytynyt aiemmin useastikkin. Kerran kesäpäivänä, kun tulin kotiin, niin tuo iso rusakko nojaili kahdella jalalla seisten tuohon aurinkoiseen talonpäätyyn ja mulkoili minua väliinpitämättömästi. Toinen korva oli laiskasti lerpallaan ja toinen pystyssä. Suusta puuttui vain kessu ja päästä lippalakki, niin olisi ollut täydellinen vanhanajan katupoika. Ehkä se olisi mielusti vihellellytkin tuota katupoikien laulua, jos se vaan niillä ristihuulilla olisi onnistunut. Karkuun ei suostunut lähtemään sitten oikein millään.
Mutta niin ne pikkukanit. Villi näki taas viime perjantaina aamulla semmoisen otuksen ja säntäsi sen perään pihan portista kadulle ja puistoon. Meitsi tietysti perään ja niihän siinä kävi, että lähellä oli, ettei kissa sännännyt suoraan auton alle. Kani meni menojaan, mutta minulla olikin sitten pienoinen maanittelu ja huhuilu, että sain kissan takas kotipihalle ja kotiin.
Villi oli hieman tapauksesta hämillään ja säikähtänyt. Kotiin sisälle päästyään istahti eteisen matolle ja ravisteli närkästyneen näköisenä päätään pitkään. Sitä en tiedä, mikä mirriä harmitti enemmän: kanipaistin menetys vai läheltä piti auton alle jäänti.
No ohessa kuvassa vanha ankkurisuu lähettää taas terveisensä kaikille ystävilleen.
Tekstit
9 kommenttia:
Oijoi, ny Villikatti varovasti niitten autojen kans!
Hieno kuva :=)
Juu, olkaa varovaisia ulkoilun kanssa kaupungissa! Parasta on pysyä hihnan päässä tai kunnolla aidatulla alueella. Kissasta kun ei koskaan tiedä mihin se säntää jos jotain päähänsä saa (vaikkei ikinä olisi mihinkään aiemmin säntäillyt).
Voi mitä kaikkea täällä onkaan ehtinyt tapahtua!
Terveiset Vilille, sulle ja isännälle. Ainiin ja zepalle kanssa.
Zepa & Sea: Onneksi noita kaneja ei vielä Torkkelilla ihan jatkuvasti vilisi, Villi mennä tempoilisi muuten enemmän kuin aktiivisesti!
Isännän kanssa juteltiin myös siitä, että kissa, jonka Villi taannoin hääti takapihalta, liikuskelee Torkkelilla ihan vapaasti. En kyllä uskaltaisi sielläkään kissaa pitää sillä lailla irti.
Villi toki omalla pihallaan on tottunut olemaan vapaastikin vuosikaudet, mutta valvovan silmän alla aina. Ja puistoulkoiluilla hihnassa.
Kata: Kiitos terkuista! Ja tokihan täällä tapahtuu, tai ainakin blogin lukijoille pitää antaa sellainen mielikuva :)
Mutta ei se tarvise kun sen yhden kerran kun kissa jää auton alle. :(
Näissä turvallisuusasioissa ei pidä ajatella "ei se ennenkään", se ei valitettavasti toimi. Eihän se kotikaan varmaan monesti pala poroksi, mutta silti katossa on toimiva palovaroitin.
Well, Villi the Kissa! Take it easy!
Regards, Killi & Mrs & co.
Aika monessa kissassa tuntuu olevan syvällä tuo pupunmetsästysvietti. Niin minunkin kissassani. Välillä on flexi katketa, kun kissa näkee rusakon.
Killi & co: We're trying :)
Sirpa ja Kollo: Ilmeisesti nuo puput pomppimisessaan ovat jotenkin kissan vietteihin erittäin sopivia. Ja saaliiden kokokin on passeli: havaitsee kauempakin ja jos sellaisen kiinni saisi, niin olisihan se melkoinen saavutus!
Ei ole kissoilla itseluottamuksen puutetta, kun saaliseläin on vähintään yhtä iso kuin saalistaja. :D Toisaalta Kollo innostuu yhtä paljon sisälle eksyneestä hyönteisestä.
Lähetä kommentti