Hirveä muurahaiskarhu

Isännän kirjoitusvuoro:

Vähän taas aluksi taustaa tuolle otsikolle. Muurahaiskarhut eivät minusta ole hirveitä mutta Villistä kyllä. Aikanaan nuorena kissana Villi tapasi katsella lauantaisin kanssani avaraa luontoa. Kaikkein paras sieltä tullut dokumentti käsitteli Tytärsaaren tammihiiripopulaatiota. Silloin kissa hypähti toljottamaan telkkaa ihan ruudun lähietäisyydelle ja tuota tarkkaa keskittymistä kesti pitkään. Välillä tietysti tassulla hieman telkan pintaan.

Toinen kauheampi luontojuttu kertoi muurahaiskarhuista. Sellaisen kun Villi näki, niin kissan kasvot vääntyivät epäuskoiseen inhoon. Moista ilmettä en ennen enkä sen jälkeen ole nähnyt.

Niin joskus tosiaan voi tänne Helsinkiinkin tai ainakin Torkkelinmäelle ihan tavalliseen kerrostaloasuntoonkin tunkeutua muurahaiskarhu. Niin tai ainakin Villin luo. Se tapahtuu siten, että kun aamulla petaa ja heittää päiväpeitteen sängylle niin kissa hypähtää päiväpeitteen alle.

Sitten tosiaan minussa tapahtuu yhtäkkinen karmea muodonmuutos ja muutun muurahaiskarhuksi. Tuon karhun kuuluu hengittää raskaasti lähellä päiväpeiton pintaa ja ehkä hieman maiskutellakin. Villi reagoi päiväpeitteen alta tilanteeseen vahvasti. Peite alkaa kuohua, kun Villi yrittää hypätä sieltä esiin muurahaiskarhun kimppuun. Tunteet on silloin niin vahvasti pinnassa, että peiton alta voi kuuluu taistelunaukunaa, sylkäisy tai jopa murinaa. Tätä kun on hetki jatkettu, niin sitten kuuluu kaivaa kissa esiin ja kehua, että on se Villi vaan aika kissa kun niin pelotta karkoitti ilkeän muurahaiskarhun pois. Kissan ilme on onnellinen, sillä kukapa ei haluaisi olla sankarikissa.

Niin tämä juttu piti julkaista eilen, mutta jostain syystä teksti ei koneeltani Marille lähtenytkään.

Nyt asun taas hotellissa ja torstaina sitten taas kohti uljasta Kaukasusta.

Ohessa kuvassa paha uhkatilanne on jo lauennut, eli muurahaiskarhu on pois ja Villi astelee peitonalta ulkomaailmaan."