Tallinnaa ja Oulua

Tallinnan pikapyrähdys on kunnialla suoritettu. Koska reissussa pitää tietysti tarkkailla myös eläimiä, niin kuvaan päätyi toinen niistä kissoista, jotka havaitsin. Eli eipä voi väittää, että kyseisessä kaupungissa kissoja suuremmin vilisisi.

Villi ei saanut tällä kertaa tuliaisia, mutta vaikutti tyytyväiseltä päästessään taas omalle reviirilleen takapihalleen ja rapsutuksetkin maistuivat (eli en kurista kissaa, vaikka se siltä kuvassa näyttääkin...). Kiitos vaan Zepalle hoitotoimenpiteistä, kiva, kun on näitä lyhyelläkin varoitusajalla kissahoitajiksi suostuvaisia!

And now something else...

Karin, who is a reader of this blog (she is trying to learn some finnish, also), is moving to Oulu and she sent me an e-mail:

"I wondered if you could help me a little - at the end of July I move to Oulu with my five cats, and would like to find a cat-friendly vet there and also meet people who love cat. But I have not been able to find any links online as my Finnish is not good."

So please, leave a comment (here or Karin's blog), if you want to contact with Karin or you have recommedations to share.

Lauantain tyytyväinen

Villi onnistuu välillä näyttämään ihmisilmiin hemmetin tyytyväiseltä ja jopa hymyileväiseltä.

Ihan samalta katti ei tosin näyttänyt sillä hetkellä, kun Mustan ja Harmaan ihminen käväisi. Hänet on nimittäin velvoitettu palvelemaan myös Villiä, kun minä lähden käväisemään Tallinnassa.

Luonteenmuutoksesta

Tänään täällä vieraili Villin vanha tuttu, entinen naapuri, ja hän ihasteli Villin luonteenmuutosta (ja tietysti komeaa ulkomuotoa). Kissa kuulemma on kovin erilainen kuin ennen, tulee lähelle silitettäväksi ja on muutenkin rohkeampi ihmisten suhteen.

Oli pakko myöntää, että kyllähän minä tunnen suurta ylpeyttä siitä, miten hyvin meillä on Viltsun kanssa mennyt vaikean alun jälkeen: koen toimineeni kissan kanssa oikein ja siitä palkkiona on eläimen minua kohtaan osoittama luottamus.

Tietysti oma osuutensa Villin muuttuneessa olomuodossa lienee silläkin, että virtsakiviongelma selvisi ja se on saatu hoitoon, eli kissalla ei ole niin tukala olo. Se näkyy myös reippaampana liikehdintänä kuin vuosi sitten.

Mutta varmasti myös minun kanssa eläminen ja se, että luonani vierailee kohtuullisen paljon ihmisiä, on saanut Villin luottamaan enemmän meihin kaksijalkaisiin.

Tai sitten Villi on vain jo todennut, että koska ikää on kertynyt jo sen verran, niin ehkä sitten voisi ihmisille olla lempeämpi, kun ne siitä niin näyttävät tykkäävän.

On se peto!

Tänään Villi sitten todistettavasti nappasi pihamaalla pikkulinnun, vaikka kaulassa taaskin oli se sama kulkunen kilisemässä.

Katti oli jossakin puskan takana, kun alkoi sataa vettä ihan tosissaan. Villi juoksi puskasta reippaasti ja kuvittelin, että elukka haluaa vain nopeasti sisään. Mutta ei, suussa roikkui saalis, jonka kanssa Villi porhalsi ikkunasta sisään. Ja minä perässä.

Sisällä Villi tipautti raadon suustaan. Totesin, että siivekäs on hyvin kuollut ja korjasin sen pois, vaikka selvästi kattia olisi kiinnostanut vielä vähän pöyhiä lintua.

Että sellainen peto. Kai tässä nyt oli joku luonnon kiertokulku kyseessä, eli lintu oletettavasti oli joko vanha tai vaivainen. Tai sitten muuten vain muuten heikossa tilassa.

Villin isäntähän lähti viime torstaina takaisin Georgiaan. Tätä ennen hän mm. korjasi Villin parvekkeen ja toi katille ison läjän ruokaa. Seuraavan kerran isäntä saapuu Suomeen noin kuukauden päästä.

Paisti palasiksi

Aamupäivällä Villi ulkoili tavalliseen tapaan takapihalla, ja suljin kissaherran ulkohäkkiin oman aamupalani ajaksi (sää oli sen verran huono, ettei ulkona viitsinyt istuskella). Jossain välissä kävin hakemassa katin sisään, enkä tässä vaiheessa huomannut vielä mitään erikoista.

Iltapäivällä paljastui, että siellä häkissä oli päätön pikkulinnunraato. Mysteeriksi jäi, onko lintu kuollut sinne jonkun muun toimesta vai onnistuiko Villi metsästämään siivekkään aamupäivällä.

Villihän ulkoili, kuten tavallisesti, kello kaulassa, joten normaalikuntoinen lintu kyllä hoksaa postui käpälien edestä katin säntäilessä kohti. Ja on myönnettävä, ettei Villi enää ole ihan parhaassa metsästysvireessä, eli vanhan kissan liikkeet alkavat olla pikkuisen hitaat saaliin saamiseksi.

Kissojen aiheuttamista haitoista Suomen linnuille oli muuten nyt kesäkuun alkupuolella useampi mielipidekirjoitus Hesarin sivuilla ja samoin HS.fi:ssä keskustelu velloo. Yksi kirjoituksista kannusti nimenomaan noiden kellojen käyttöön, jos kissa liikuskelee vapaana (ja tietysti sellaisella kaulapannalla, joka irtoaa tai venyy, jos kissa jää jonnekin siitä kiinni). Tosin eipä kissan vapaanapito ole mitenkään suositeltavaa ainakaan kaupunkialuiella: ihmettelen edelleen, miten jotkut täällä Kalliossakin uskaltavat pitää kissaansa irti.

- - -

Tuonne asiablogiini kirjoitin eilen sekä omasta kissablogistani että lemmikkien näkyvyydestä netissä ylipäätään. Että on se ihan tervettä hommaa kirjoittaa tai lukea kissablogia :)

Kepeää viikonloppuaamua

Sunnuntaisin on aikaa luuhailla pihalla, ja sehän on tietysti Villin mieleen.

Ollin kissapotretti

Villi
Originally uploaded by Olli Sulopuisto

Villistä on siis tullut hyvinkin vierassuvaitsevainen. Eilen paikalla oli useampi ihmisvieras, ja Villihän oli hyvinkin rentona menossa mukana, salli rapsutukset ja otti paikkansa pöydältä.

Ja poseerasi tyylillä Ollille.

Villiä karvaisuutta

Villillä on kesäkauden alettua alkanut myös oma Turkki kesäkuntoon -kausi. Karvaa lähtee suorastaan tukuttain, ja vaikka kattia on harjannut monta kertaa päivässä, niin silti tuntuu irtoavan hämmästyttävän paljon irtokarvoja. Nyt, viikon jälkeen, tilanne tuntuisi jo vähän rauhoittuneen.

Villin ja minun luona on taas viimeisen viikon aikana vieraillut ihmisiä, joilla on omat kameratkin mukana. Pikkukeiju kävi takapihalla juomassa kahvit ja ihastelemassa niin miljöötä kuin tietysti kollia. Otti kuvia, tässä yksi ja blogissaan toinen (kannattaa huomata myös ne kehuvat sanat siellä!):

Viikko sitten vietettiin minun syntymäpäivääni, ja pari kaveria kävi myös kahvittelemassa. Silloin Kervå nappasi omat otoksensa minusta ja sylikissasta:

Taiteilijan näkemys

Villiä ja minua kohtasi odottamaton kunnia, kun eräs taiteilija oli tutkaillut tätä blogia ja kuvia ja sai inspiraation (hän on kohdannut Villin myös reaalimaailmassa).

Isot kiitokset Mosselle, jolla on selvästi lahjoja vangita olennainen ja välittää se paperille, todella hieno työ! Kuvassa siis minä, Villi, Villin poikanen puussa ja meidän asuintalomme.

Pientä vammautumista

Kuten Marinadi-blogiani lukeville on jo selvinnyt, niin Villi puraisi minua vahingossa tulehtunein seurauksin.

Eli eilen aamulla olin tavalliseen tapaan Villin kanssa aamuteellä takapihalla, kissa siinä läheisyydessä vapaana. Talossa asuva nuori nainen tuli tuomaan roskia, ja hänellä oli kaksi koiraa irrallaan. Villi suurena koiranvihaajana huomasi tilanteen ja säntäsi kohti sitä isompaa (yli polvenkorkuinen). Minä tietysti karjaisin katille (eikä luonnollisesti vaikuttanut mitenkään) ja säntäsin perään. Villi ehti koiran luo ja viuhtoi tassuilla kohti päätä, ja minä perässä ja kaappasin kissan syliin.

Tässä vaiheessa katti sitten upotti hampaansa peukalonjuureeni, mutta muuten kyllä rauhoittui yllättävän nopeasti. Koira ilmeisesti säikähti (kukapa ei, moista hullua kattia) ja jolkotteli kauemmas. Ja varmaan koiran omistajakin järkyttyi. Kysyin, että eihän koiralle käynyt mitään, ja ilmeisesti eläimet siis selvisivät onneksi ilman vaurioita.

Mutta minulla päivän mittaan käsi turposi ja kipeytyi, ja peukalo muuttui toimintakyvyttömäksi. Haavat olivat hyvin vähäiset, mutta ilmeisen totta on se, että kissan suussa majailee ärhäköitä tulehduksenaiheuttajia. Tänä aamuna kävin lääkärissä ja sain kymmenen päivän antibioottikuurin.

Ja nyt sitten kirjoittaminenkin on vähän hankalampaa... Mutta tällaistahan se elo elukoitten kanssa välillä on, sattuu niitä kolhujakin. Ja hyvä, että muut osapuolet säilyivät vaurioitta.

Vanha Villikko kiipeilee

Kissakuvahaasteen tämän viikon aihe on Villikko. Siitä tuli mieleen jo parisen kuukautta ottamani kuva, jossa Villi-villikko on intoutunut kiipeilemään.


Tulin jonakin aamuna suihkusta, kun havaitsin, että katti oli paikassa, jossa se ei ollut aiemmin vieraillut, eli kaapin päällä. Sinne se oli kavunnut tietysti rappusia pitkin, jotka olin laittanut seinää vasten nojaamaan (siis nuo tikkaat ovat ne, joita Villi käyttää omalle parvekkeelleen kiivetessään, mutta niitä ei tietysti koko aikaa voi pitää ikkunan edessä).

Varsin nopeasti kolli tosin myös kiipeili alas, eikä toistamiseen ole innostunut tarkkailemaan kotiaan tuosta näkökulmasta.

- - -

Nyt lähipäivinä Villi on tietysti tapaillut Isäntäänsä. Minä itse asiassa olin poissa kaupungista viikonloppuna yhden yönkin, joten kätevästi Karri kävi viihdyttämässä lemmikkiään.

Lisäksi havaituksi on tullut se, että Villi alkaa olla varsin suvaitsevainen vieraita kohtaan, vaikka heitä olisi paikalla useitakin. Ihan tuntemattomatkin tyypit pääsevät rapsuttelemaan, kun tilanne on suotuisa.