keskiviikko 26. joulukuuta 2007

Takkuturkki

Villi tykkää myös vatsansa rapsuttelusta ja silittelystä (käsi ei tässä tapauksessa ole minun). Havaitsin, että katin kiharaisiin mahakarvoihin oli tullut takkuja ja päätin yrittää pahimpia takajalkojen välissä olleita myttyjä leikellä. Näppärästi onnistui, kun Villi tykkää kellotella ketarat taivasta kohti, jos alavatsaa silittelee.

Pari muuta takkua havaitsin vielä myöhemmin lisää, joten on vielä jatkettava saksimista jossain vaiheessa. Muutoin kissa hoitaa turkkiaan varsin kelvollisesti, ja tietysti nykyisin minäkin pääsen harjailemaan.

Villi sai molemmilta omistavilta tahoilta jouluterveiset, ja isäntähän saapuu Suomeen jo perjantaina.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pistetääs tähän pieni varoitus, että kenenkään muun ei tarvitse oppia asiaa kantapään kautta. Oikein pahasta takusta saattaa muodostua jonkinlainen rakkoa muistuttava muodostuma: ihon ylin kerros irtoaa alemmista ja ryttääntyy takun keskelle. Sitten jos leikkaa takun varomattomasti, huomaa leikanneensa kissaan valtavan haavan. Se ei tosin vuoda juurikaan verta eikä tunnu aiheuttavan mainittavaa kipua, ja paranee nopeasti, jos sen vain suojaa nuolemiselta ja raapimiselta, mutta kissanomistaja saa aika pahat sydämentykytykset. Eli varovasti niitä takkuja leikatessa!

Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Anonyymi: Juu, varovaisuutta olen pyrkinyt noudattamaan, eli tunnustelin takkumöhkälettä ja varmistelin, että pitäisi olla pelkkää karvaa. Eikä nämä onneksi vielä olleet mitään kovin isoja takkuja. Kiitos vaan varoituksesta!