Joskus Viltsu saa näitä tiloja, joissa se makaa ja kehrää itsekseen ja tassut vaivaavat jotain mieluisaa pehmeää. Tässä tapauksessa se on viltti, mutta usein sama ilmiö tapahtuu myös karvataljalla.
Päivän Hesarissa (C 7) on juttua Vuoden eläinlääkäriksi valitusta Tuija Saaresta, joka toimii Helsingin kaupunkin eläinsuojelueläinlääkärinä. Hän kertoo, että viime aikoina ovat työllistäneen yksinäisten vanhusten sekä parikymppisten tyttöjen eläimet. Jälkimmäiset kuulemma halivat ja hokevat eläinrakkauttaan, mutta eivät jaksa lemmikkejään hoitaa.
On se kyllä edelleen niin ikävää ja myös raivostuttavaa, että ihmiset ottavat lemmikkejä miettimättä asiaa kunnolla. Saari sanookin, että moni perhe ottaa eläimen, jonka hoitamiseen ei sitten olekaan aikaa.
Minähän tunnen huonoa omaatuntoa jo silloin, jos Villi joutuu olemaan itsekseen vaikkapa 12 tuntia. Hyvinhän se pärjää, mutta mieltä kolkuttaa tieto, että siellä se joutuu olemaan yksin eikä pääse uloskaan. Pidempiaikaisia poissaoloja varten onneksi löytyy useampikin hoitaja.
maanantai 12. toukokuuta 2008
Tassuvaivaus
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
5 kommenttia:
Voi että Viltsu on suloinen :)
Luin myös tuon Hesarin jutun. Ihmiset eivät monestikaan tajua, että eläimistä on myös aika paljon vaivaa - siis aivan kaikista eläimistä. Ja kulujakin niistä tulee, ja jopa eläinlääkärikäyntejä. Eivätkä ne ole halpoja keikkoja.
Kävin tämän jutun innoittamana katsomassa Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen nettisivuja. Kun joskus muistaisi viedä heille vaikkapa vanhoja pyyhkeitä tai lakanoita (eläinten alusiksi). Heillä kun noita asiakkaita tuntuu valitettavasti riittävän.
Oman kissan hankkimista harkitsisin tosi tarkkaan. Tällainen hoitoelukka on hyvä ratkaisu siinä mielessä, ettei tarvitse lopullista vastuuta kantaa, ja tietää, että eläimelle on hyvät olot jatkossakin.
Ehkä ihmisten pitäisi enemmänkin tietyllä tavalla "jakaa" myös lemmikkien hoitoa? Ei kai jokainen tarvitse omaa koiraa tai kissaakaan, voihan sitä käydä naapurinkin eläintä hoitamassa. Monelle lemmikinomistajalle vaan taitaa olla aikamoinen kynnys kysyä, olisiko joku valmis jakamaan hoitamista, jos ei itse sitten ehdi tai jaksa, vaikka niin kuvitteli.
Jos lemmikin ottaminen 20 vuoden vastuuajalla tuntuu hirveän pitkältä vastuuajalta ja liian sitovalta päätökseltä, niin voisihan sitä harkita vaikka ottavansa Hesyltä vähän vanhemman lemmikin. Viltsukin todistaa, että yli kymmenvuotiaista veteraaneista on lemmikkeinä vielä paljon iloa, plussana sekin että nuoruusiän tuhovimmaa ei enää ole. Se pitää tosin huomioida, että varttuneemmilla voi jossain vaiheessa sitten tulla enemmänkin asiaa eläinlääkärille ja sehän ei ole halpaa lystiä ollenkaan.
Sasita, aivan: aina sitä lemmikkiä ei tarvitse ottaa ihan pienenä pentuna. Onneksi moni niitä löytöeläimiä ottaakin. Tietysti ikä tuo vaivoja, mutta koskaan ei voi tietää, miten nuoremmankin elukan kanssa käy. Ja kuten kirjoitit, niin vanhempi eläin on jo rauhallisempi ja sikäli varmasti monelle parempi vaihtoehto kuin energinen pentu.
Pentu on niin hetken pentu, että aivan yhtä hyvin voi ottaa aikuisenkin kissan lemmikiksi itselleen. :) Eläinsuojeluyhdistyksistä löytyy aivan hurmaavia varttuneita kissapersoonallisuuksia, joilla on vielä vuosia kissanelämää edessään. Onneksi on olemassa ihmisiä, jotka haluavatkin ottaa nimenomaan 10+ tai nuoremmankin aikuisen eläimen. Ja aikuinen, rauhallinen kissa saattaa jaksaa pidempään rapsuttelua ja silittelyä kuin vilkas pentu - jos haluaa nimenomaan rapsuteltavan kissan.
Lähetä kommentti