Tänään minä olen vetäytynyt pariin otteeseen vaakatasoon sängylle kirjan kanssa. Ja nukahtanut. Ennen nukahtamista viereeni kömpi kuitenkin nelijalkainen karvakasa molemmilla kerroilla.
Se on Villille tyypillistä: kun minä menen sänkyyn, niin kissa tulee viereen. Ei ihan kiinni, mutta lähelle, ja saattaa aloittaa kehräämisen ennen kuin ehdin edes silittää.
Mutta koskaan Viltsu ei kävele päälläni. Siis osa kissoistahan surutta talloo makaavan ihmisen yli, mutta Villi kiertää aina. Tai jos joutuu vaikka ylittämään jalkani, tekee sen hyvin varoen. Villihän ei myöskään koskaan itse pomppaa syliin.
Yöllä Villi siirtyy aina jossain vaiheessa pois vierestä. Usein yöhön kuuluu myös katin pyrkimys päästä ulos: etutassut hakkaavat ikkunaa ja saattaa kuulua naukaisukin. Mutta kun en reagoi, Villi rauhoittuu odottelemaan aamuun.
Jos en aamulla välittömästä ponkaise ylös sängystä herätyksen soitua, niin Villi kiipeää silloinkin viereen. Silloin siis suoritetaan aamun ensimmäiset rapsutukset, lässytykset ja kehräykset. Mutta jostain syystä Viltsu ei koskaan tule sänkyyn yöllä kesken uneni, vaan aina vasta havaittuaan minut hereillä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
3 kommenttia:
Uuh, sitten et vielä tiedä miltä tuntuu venäläistyyppisesti LÄMMIN karvalakki. Se joka kietoutuu pääsi ympärille etenkin öisin. Sen nimi oli Otto. Hän kehräsi suoraan korvaan.
Toivottavasti hillityn varovainen Otto-Vottonen on edelleen elossa ja voi hyvin. Jätin hänet hyvävoimaisena nuorukaisena uuteen kotiin, kun muutin ensimmäiseen pieneen Helsingin kotiini. Olihan hänellä toverina reippaampi ystävänsä Lätty.
Älkääkä vain kysykö mistä minä kissan nimiä keksin. Ristiäisiä kyllä olen aina osannut järjestää... Kissoille.
Vottosen Otto kuulostaa sekä nimeltään että toiminnaltaan oikein lämminhenkiseltä :D
Vottonen Otto.... Hmm... Se on mun veli :D Jaa mitäs sie sen kanssa oot oikein tehny *naureskelee*
Lähetä kommentti