sunnuntai 9. joulukuuta 2007

Nostaa kissa pöydälle

Hesarin Kuukausiliitteessä Suomen maatalousmuseon johtaja Juha Kuisma valotti "Nostaa kissa pöydälle" -sanontaa seuraavasti (s. 18):

"Kun kissanpennut olivat tulleet sopivaan ikään, niitä arvioitiin reippauden ja värin kannalta: jätetäänkö edes yksi henkiin. Usein myös naapurin lapset kävivät valitsemassa uutta kissaa. Silloin oli tärkeää tietää sukupuoli. - - - Silloin nostettiin kissa pöydälle, käädettiin seljälleen ja tarkistettiin, millä vehkeillä pentu oli varustettu.

Idiomi tarkoittaa siis asian suorasukaista selvittämistä."

No, Villiä ei tarvitse nostaa pöydälle. Se menee sinne ihan itse.

Tänään iltapäivällä normaalisti avasin ikkunan ja Villi tepsutti pihalle. Hetken päästä vilkaisin ulos ja ihmettelin, miten se katti nyt noin väijyväisenä liikkuu. Sitten näin toisen kissan, ja ennen kuin ehdin enempää reagoida, käynnissä oli äänekäs yhteydenotto. Hypätessäni ikkunasta ulos toinen kissa pompahti naapuripihaan: ilmeisesti nuorempi ja notkeampi yksilö, sillä Viltsuhan ei noita aitoja ylitä.

Mitään fyysisiä vaurioita kattiin ei tullut, ei siinä varmaan edes ehditty kunnolla käpäläniskuja vaihtaa. Sinällään vain yllätti, että täällä joku katti liikuskeli vapaana.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kai siellä irtokissa saattaa kulkea, mutta että Hänen pihalleen tulee kulkemaan...:)