torstai 29. marraskuuta 2007

Reipas ja hyväntuulinen toipilas

Kävin noutamassa Villin iltapäivällä: eläinsairaalassahan katti oli jo todettu nimensä veroiseksi ärhäkän käytöksensä vuoksi, heh. Minullekin Viltsun pikkuisen murisi, kun siirsin katin kuljetuskoppaan, mutta ei kuitenkaan rimpuillut tai karkaillut. Siitä sitten apteekin (särkylääkettä, antibiootteja ja erikoissapuskaa) kautta tultiin kotiin.

Viltsu oli heti reippaana liikenteessä, söi ruokaansa ja halusi pihalle. Niin sitten käväistiin ulkona ja sisätiloissa palattiin onnelliseen, kehrääväiseen yhteiseloon (juu, videossa ei tapahdu mitään ihmeellistä: kissa makaa ja kehrää, mutta se nyt on lähinnä terveisiksi sinne Viltsun isännälle).



Villillä on särkylääkelaastari lauantaihin asti, jonka vuoksi sen on pidettävä myös kauluria silloin, kun en voi vahtia kissan toimintaa. Tämähän tietysti selvästi kissaa ärsyttää. Lisäksi kyljessä on karvattomaksi ajeltu alue, joten turkki on hiukkasen kärsinyt.

Villin potilasyhteenvedossa todetaan mm. seuraavaa:

"Virtsatukoksen syynä on todennäköisesti ollut struviittikiteet. Struviittikiteitä muodostuu kissan virtsaan, kun virtsa on liian emäksistä. Hoitona on hapattava ruokavalio kiteiden ja pienten kivien liuottamiseen, ja tämän jälkeen elinikäinen happamuutta sääteleäv ruoka. Villille aloitetaan Hill's s/d tai vastaava struviittikivien liuottamiseen tarkoitettu ruoka. Mikäli oireet pysyvät poissa, tuokaa noin 3-4 viikon kuluttua Villin virtsanäyte tutkittavaksi sisätautien poliklinikalle - - -. Tulosten perusteella päätetään siirtymisestä ylläpitävään Hill's c/d tai Royal Canin Urinary S/O tai vastaavaan ruokaan."

Viltsu ei siis saa nyt syödä muuta kuin mainittua ruokaa. Ruokalasku siis kallistuu: purkkisapuska maksaa 2 e/kpl ja 2 kg kuivamuona 28 e. Molemmat näyttivät kissalle kuitenkin maistuvan, ja se on tietysti tärkeintä. Herkut jäävät nyt toki pois, joten enää en voi Villiä katkaravuilla houkutella.

Kiitokset eläinsairaalalle hoidosta ja toivottavasti siellä ei jouduta Villiä ihan pian kohtaamaan uudelleen!

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten sie aiot saada Villiltä virtsanäytteen? ;-D Nyt kyllä alkoi mielikuvitus laukkaamaan. Vai voiko sinne viedä vessasta pissapaakun?

Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Sitä pitää sitten miettiä :) Kyllä sen näytteen tulee olla puhtaaseen purkkiin pelkkää pissaa, joten katsotaan, millaiset keinot keksin!

Anonyymi kirjoitti...

Jee, Viltsu pääsi kotiin!

Onneksi tuo erikoisruoka maistuu toipilaalle:-)

Anonyymi kirjoitti...

Koirilla olen ainakin kuullut kokeillun jotain varrellista kauhaa, jota yritetään tähdätä oikealla hetkellä sinne mistä pissaa pitäis tulla... Saattaa vaatia joitakin yrityksiä kissan kanssa että onnistuu. Onnea yritykseen ja paranemista kissalle kovasti. On ne vaan eläimet avuttomia kun eivät osaa kivuistaan puhua.

Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Rappiotäti: Juu, tyytyväisiä ollaan, sekä kissa että minä :)

Annukka: Sellaisia kauhoja näkyivät tuolla pieneläinklinikalla käyttävän koirien kanssa, mutta kissan alle sellaista on kyllä hankala saada. Viltsun kohdalla varmaan pitää kokeilla ihan tyhjää hiekkalaatikkoa.

Ja helpottaisihan se, jos eläinten vaivat selviäisivät helpommin kuin vain tarkkailemalla ja tutkimalla!

Anonyymi kirjoitti...

Voi Villi-ressukkaa! Meillä käytiin tuo kuvio läpi alkusyksystä ja nyt jatketaan elämää dieettiruuilla. Pikaista paranemista ja tsemppiä lääkkeenottoon
t. emäntä ja Killi.

Ana kirjoitti...

Viltsun mielestä sä oot selkeesti kissanhotajien aatelia (video). On tyytyväinen potilas.

Mä voin lauantaina kertoo ainakin yhden kokeillun kikan jolla saa näytteen puhtaaseen purkkiin. Se onnistuu varmaan teiltäkin kun oote noin hyvissä väleissä.

Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Emäntä ja Killi: Onneksi näin hyvin on toipuminen mennyt, ehdin jo olla silloin pieneläinklinikalta poistuessani kovin huolissani siitä, miten tässä vielä käy.

Zepa: Jees, vinkki tulee tarpeeseen! Ja näyttäisi tässä onnistuvan meiltä yhteistoiminta, sain tungettua kissan kurkusta alas antibioottitabletinkin tänään :)

Anonyymi kirjoitti...

Silitykset toipilaalle :)

Voisiko sen näytteenottovinkin julkistaa? Täällä pähkäilen saman asian kanssa...

Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Näytteenottovinkki oli seuraava: Otetaan kaksi kertakäyttömukia, leikataan toinen puoliksi. Kun kissa menee laatikolle, väijytään tilannetta ja koetetaan saada puolikas muki sopivasti kohdilleen. Jos onnistutaan, kaadetaan virtsanäyte siihen toiseen, ehjään mukiin. Elmukelmu päälle, kuminauhalla kiinni ja jääkaappiin odottamaan kuljetusta seuraavaan paikkaan.

En ole vielä testannut, mutta aikomukseni olisi harjoitella ennen virallista näytteenottopäivää...