Turkin keväthuolto

Kevät luonnollisesti kiihdyttää Villin karvanlähtöä. Onneksi katti tuntuu tykkäävänkin tuosta "karstaharjasta", joten voin useamman kerran päivässä vetäistä kissan turkkia. Jossain vaiheessa Viltsu saattaa sitten hermostua ja napata joko harjasta tai siitä pitelevästä kädestä kiinni ja sillä kertaa siistintä loppuu.

Mutta aina sitä ihmettelee, miten paljon yhdestä pienestä elukasta voikin karvaa irrota...

Tärkeintä on lämpö

MacBookini joutui huoltoon, joten nyt on PC varakäytössä. Viltsua tilanne ei selvästikään harmita yhtä paljon kuin minua, sillä tämäkin kone hurisee ja lämmittää mukavasti.

Keskisuomalaisessa jo aiemmin julkaistu juttu minusta ja blogeista oli päätynyt perjantaina myös Karjalaiseen. Tällä kertaa kuvana tosin oli se, jossa Villi on paremmin esillä, ja sehän on tietysti hienoa!

Taisin muuten taannoin väittää, ettei Viltsu kävele sängyssä päälläni. Pah, nykyisinhän kissa talloo jo välillä huoletta ylitseni ja saattaa tulla ronskisti makamaan päälle silityksiä halutessaan, eli aiempi varovaisuus on siltä osin kadonnut.

Lumisen takapihan valtias

Viltsu onnistui olemaan niin suloisen näköinen tämän aamun kuvassa, että pakkohan tuo on julkaista. Vielä oli yksi lumihiutalekin jäänyt poskeen.

Alemmassa kuvassa niitä lumihiutaleita on vähän enemmänkin kiinni kissassa. Villi ei siis ole todellakaan mikään suuri talvifani: ulkoilut lumisella pihamaalla ovat jääneet lyhyiksi, kun siellähän kissa uppoaa hankeen vatsaansa myöten. Niinpä Viltsu astelee harkiten saman reitin, jolle on jo muotoutunut sopivat paikat omille tassuille.

Kynttä ja hammasta

Välillä epäilen, että välitän tätä blogia lukeville turhankin ruusuisen kuvan Villin luonteesta. Kun eihän se siis ole mikään lempeä sylikissa, jota voisi kuka tahansa silitellä tai retuutella noin vain. Viltsussa on edelleen se ärhäkkä otus, joka saattaa aika yllättäen vetäistä kynnet esiin ja huitaista, jos kokee ihmisen lähentelyt epämieluisiksi.

Toisinaan minäkin saan edelleen osumia Villin kynsistä, jos rapsuttelu on kissan mielestä jatkunut jo liian pitkään tai siirrän kattia silloin, kun aika on kollin mielestä täysin väärä. Kissa saattaa myös nappaista kepeähkösti hampaillaan käsivarteen.

Mutta minähän olen parkkiintunut kissankäsittelijä, joten en suuremmin välitä moisesta. Sitä paitsi tuo kaikki on niin mitätöntä verrattuna syksyn mittelöihin, joissa puremat ja käpäläotteet olivat aivan toista luokkaa.

Vieraille tassua saatetaan heilutella heti, jos ihminen yrittää lähestyä kissaa. Onneksi Villi ei sentään hyökkäile, vaan pysyttelee omissa oloissaan ja käyttää voimakeinoja vain silloin, jos ihmiset pyrkivät kontaktiin. Mutta tuntuuhan se tyhmältä, kun toiset haluaisivat silitellä kissaa, joka on juuri ollut ihan levollisesti minun käsittelyssäni, ja sitten sieltä yhtäkkiä rävähtääkin käpälänisku.

Mutta tulipahan näistä vain mieleen myös se, että minun ja Villin suhteen pääseminen tälle tasolle vaati syksyllä aikansa (yllättävän lyhyen tosin) ja keinonsa, eikä sitä varmaan ihan jokainen olisi jaksanut, vaikka kissoista tykkäisikin. Elukoissa on eronsa, enkä muista aiemmin asuneeni Villin kaltaisella luonteella varustetun katin kanssa.

Onkos tullut talvi

Tänä aamuna olikin yllättäen ihan valkoista!

Ja Fingerpori, kissoineen ja kasseineen, hauskuttaa.

Puunhalaaja ulkoilee

Tässä nyt pari videota tämän viikon ulkoilulta, molemmat sisältävät äärimmäisen tärkeää kynsien teroittelua.

Ensimmäinen on reipashenkinen leikkiminen, kun heiluttelin jotain kuivunutta heinänvartta ja sain Villin säntäämään puuhun vähän reippaammin.

Kakkosvideossa on siirrytty rennompaan venyttelyvaiheeseen, eikä siinä oikeastaan tapahdu juuri mitään. Kannattaa laittaa äänet koneesta päälle, niin kuulee Torkkelinmäen lintujen laulun. Minä en sirkuttajia tunnista, joten jos muut oletta tietävämpiä, niin ilmoittakaa kommentteihin.

Nyt otti ohraheinä

Yritin houkutella Villiä leikkimään pääsiäismunilla. Ei toiminut.

Mutta ohra sentään maistuu! Hyvä niin, kun Finfoodkin kehuu:

"Ohrassa on runsaasti terveysvaikutteisia ainesosia, ennen kaikkea ravintokuitua, joka sisältää betaglukaania. Betaglukaania on kaurassa ja ohrassa 3-5 prosenttia. Osana terveellistä ruokavaliota liukoisen kuidun on todettu alentavan veren kolesterolitasoa ja haitallisen LDL-kolesterolin määrää sekä alentavan veren sokeritasoa."

Näin ollen me Villin kanssa mainostamme ihan vapaaehtoisesti ohraa. Ja hyvää pääsiäistä kaikille, ruoholla tai ilman!

Mitä sylki suuhun tuo

Villin yksi ominaisuus on se, että toisinaan silittelyjen vaikutus ei jää pelkästään äänekkääseen kehräykseen: kissan suusta alkaa valua sylkeä. Villin suupielestä siis roikkuu tuollaisia kuolavanoja.

Muistelen, että sama kuolausominaisuus oli myös lapsuudenkodissani ainakin yhdellä kissalla. Kai tuolle syljen erittymiselle on joku pätevä selitys, kuten muistuma imemisvaiheesta tai muusta pentuvaiheen toiminnasta, kun se niin selvästi liittyy mielihyvään.

Infarktia estäen

Juhana Harju kertoo yhdysvaltalaistutkimuksesta, jonka mukaan kissat ovat hyväksi sydämellekin:

"Ihmisillä, jotka eivät omista kissaa, oli tutkimuksen mukaan 40 prosenttia korkeampi riski kuolla sydäninfarktiin kuin kissaa lemmikkinä pitävillä.

Tutkimuksen tulokset perustuivat runsaan 4400 ihmisen aineistoon, ja tulokset oli kontrolloitu useiden sekoittavien tekijöiden, kuten iän, sukupuolen, rodun, systolisen verenpaineen, tupakoinnin, diabeteksen, seerumin kolesterolin ja kehon painoindeksin osalta. Siten ainakaan nämä tekijät eivät voi olennaisesti selittää kissanomistajien pienempää sydäninfarktiriskiä. Muiden lemmikkien omistamisen ei havaittu alentavan vastaavalla tavalla riskiä."

Ihmekös tuo. Onhan nuo kissat vallan veikeitä. Näkeehän sen Hyssestä ja Tiukustakin.

Villistä on tosin tältä päivältä tällaiset kuvat, kun se makasi ikkunalaudalla kuin kuollut eli sydärin saanut tai sammunut. Tai ihan kuin olisi murjottanut. Todellisuudessa kissa taisi vain tyypillisesti nukahtaa kesken pihatarkkailujen.
(Tämä on muuten 100. teksti tässä blogissa, eli onpa tullut tännekin jo Villin elämää ikuistettua!)

Esimakua

Täällä ei näkynyt mitään virpojia, muta tarjosin Viltsulle mahdollisuuden tutusta ohrakasvustoihin.

Katti tykkäs. Tosin luulen, että muutama tipukin olisi kelvannut.

Hajuja ja makuja

Kuvat ovat parin päivän takaa: tällä hetkellä sataa taas räntää ja piha muuttui valkoisemmaksi.

Mutta siis aina tämä kissojen viehtymys likaisempiin vesiin hämmästyttää. Pihalla on tuo pieni kukkaruukku, ja aina Villi suuntaa juomaan siitä, vaikka taatusti on sisällä puhdasta vettä. Ja jos pihalla on lätäköitä, niin vesi maistuu niistäkin.

Tiistaina kylvetyt ohrat ovat alkaneet itää, mutta ei vielä suuremmin vihreää näy sisällä. Pihalla sen sijaan kasvaa jo vaikka mitä.

Kallion aurinkoiset pienviljelijät

Videon aiheena on tänään heinä ja sen kasvatus. Saatiin nimittäin Villin kanssa niin tuhti siemenlähetys, että Villi-ruohoa riittää jatkossa naapureillekin jaettavaksi.

Kissakuumeesta kärsiville varoituksena se, että Villi kiehnää ja kehrää videolla runsaasti ja hellyttävästi.

Ja muille varoituksena se, etten minä edes kammannut tukkaani ennen videon kuvausta. Onneksi Viltsu on sentään aina yhtä komea!

"Ihan pikkusen vaan ummistan silmiä..."

Minua ja Villiä yhdistää tunnetusti jo moni asia. Yksi on ihastus tietokoneeseen. Toinen on kyky nukahtaa minne tahansa ja melkein missä asennossa vain.

Koeta siinä sitten olla julma ja hätistää kissaa tietokoneelta, kun se torkkuu tyytyväisenä koneeseen nojaillen.

Kuorsausta ei sentään kuulunut, vaikka Villi kuulemma sitäkin joskus harrastaa.

Kuollut nahka ja hengittävä karvakasa

Villin yksi suosikkipaikka on ruskea karvatalja lattialla, onhan se lämmin ja pehmeä.

Ihmisnäkökulmasta ongelma on se, että kissa maastoutuu sinne todella hyvin. Useammin kuin kerran olen iltahämärissä meinannut astua kissan jonkun osan päälle, kun en ole huomannut, että taljalla makaa joku elollinenkin.

Kissa menee siitä, mistä pää mahtuu

Villi ei siis ole näinä lumisina ja räntäsateisina päivinä erityisemmin välittänyt ulkoilusta. Mutta sentään vähän.

Ensin ikkunan toiselta puolelta mulkoiltiin minua, kun ikkuna oli vain vähän raollaan ja sisäänpääsy ei onnistunut sukkelasti.

Onneksi Viltsulla nyt sentään pikkuisen on älyä päässään, joten voi päällään raivata kissamaisesti tien sisäsätiloihin. Näyttää kuvassa jokseenkin giljotiinimaisen ahtaalta meiningiltä.

Ja Laukkasen Jani oli pistänyt omalle sivulleen julki kuvan, jossa me Villin kanssa olemme normaalitilanteessa (kuva siis julkaistiin Keskisuomalaisessa jokunen aika sitten). Kyllähän Viltsu onkin sellainen malli, josta otettuja kuvia on syytäkin laittaa portfolioon!

Jäljet vain

Villi ei erityisemmin lumessa viihdy, joten päivän ulkoilut ovat olleet varsin lyhyitä verrattuna lumettomiin päiviin.

Mutta sentään jälkien verran kissa pompahteli pihalla tänäänkin. Ihan kuin olisi isompiki elukka pihamaalla loikkinut!

Ääninäyte

Villi naukuu yleensä aika pienellä äänellä. Eli vaikka kissassa on kokoa ja näköä, niin naukaisut ovat hellyttävän heppoisia.

Sängynjakajat

Tänään minä olen vetäytynyt pariin otteeseen vaakatasoon sängylle kirjan kanssa. Ja nukahtanut. Ennen nukahtamista viereeni kömpi kuitenkin nelijalkainen karvakasa molemmilla kerroilla.

Se on Villille tyypillistä: kun minä menen sänkyyn, niin kissa tulee viereen. Ei ihan kiinni, mutta lähelle, ja saattaa aloittaa kehräämisen ennen kuin ehdin edes silittää.

Mutta koskaan Viltsu ei kävele päälläni. Siis osa kissoistahan surutta talloo makaavan ihmisen yli, mutta Villi kiertää aina. Tai jos joutuu vaikka ylittämään jalkani, tekee sen hyvin varoen. Villihän ei myöskään koskaan itse pomppaa syliin.

Yöllä Villi siirtyy aina jossain vaiheessa pois vierestä. Usein yöhön kuuluu myös katin pyrkimys päästä ulos: etutassut hakkaavat ikkunaa ja saattaa kuulua naukaisukin. Mutta kun en reagoi, Villi rauhoittuu odottelemaan aamuun.

Jos en aamulla välittömästä ponkaise ylös sängystä herätyksen soitua, niin Villi kiipeää silloinkin viereen. Silloin siis suoritetaan aamun ensimmäiset rapsutukset, lässytykset ja kehräykset. Mutta jostain syystä Viltsu ei koskaan tule sänkyyn yöllä kesken uneni, vaan aina vasta havaittuaan minut hereillä.