Illan takapihaulkoilulla seurasin, miten katti näytti tiukasti väijyvän puskassa jotain. Katse oli tiiviisti kiinnitetty kohteeseen, kroppa lähes liikkumaton. Ehkä parin minuutin väijynnän jälkeen tapahtui isku.
Hain kameran sisältä ja samaan aikaan Villi tepasteli saalis suussaan kohti sisätiloja. En kuitenkaan päästänyt kissaherraa kulkusillalleen, sillä en halunnut pientä jyrsijää asuntoon.
Niinpä Villi pisteli saaliin poskeensa. Eli kyllä vanha kaupunkilaiskolli vielä metsästyksen hallitsee.
8 kommenttia:
Mari, Villi olis kerrankin tuonut sulle lahjan oikein koko kissan sydämestään, kukkapuskat kun ei oikein tasussa pysy. On se hurja, kuva ihankun savannilta lauantai illan avarastaluonnosta.
t:karri
Niin, se hiiri oli vielä elossakin siinä vaiheessa, kun Villi olisi halunnut kiivetä sisään. Jotenkin ajattelin, että ei tänne nyt toista nelijalkaista tarvita, vaikka tietysti arvostin Villin elettä.
Toivottavasti katti ei nyt saa mitään vatsanpuruja, kun ilta-ateria poikkesi suuresti normaalista!
Hieno kuva! Näkee, kuinka saalis todella maistuu metsästäjälleen. Miten tuollaisesta mahanpuruja voisi tulla? Siinähän on kaikki ravintoarvot just kohdallaan - siis kissan tarpeisiin. Mitä nyt madotuksesta pitää pitää huoli...
Anonyymi, no kun Villillä on se virtsakiviongelma ja sen myötä ruokavalio on ollut tarkka, joten eihän sitä tiedä, jos yhtäkkinen tuore liha aiheuttaisi jotain. MAdotuksesta toki pitää huolehtia muutenkin, kun katti liikkuu pihalla sen verran.
Eikö kissan virtsakiviongelman yhtenä syynä ole liian viljapitoinen ruokavalio, ja viljaahan (erit.vehnää) on juuri noissa valmismuonissa? Hiiret tuskin virtsakiviä aiheuttavat. Mutta tietysti altistuminen ko.ongelmalle voi olla monen syyn summa. Menestystä vain kissan hoitoon. Onnistunut metsästys lienee kuitenkin ollut suuri ilo itse kissalle - tai ainakin tuottanut mielihyvää.
terv. kissakaveri
Anonyymi kissakaveri, en siis toki kuvittele, että hiiren syöminen laukaisisi mitään virtsakiviongelmaa. Lähinnä siis ajatuskuvioni kulki niin, että kun katti on saanut nyt vain ns. urinary-valmissapuskaa, niin yhtäkkinen raakaliha-annos voisi vatsassa tuntua (kuten ihmisissä kasvissyöjä saattaa kokea liharavinnon).
Virtsakivethän ovat ns. elintasosairaus, monen tekijän summa ja yleistyneet käsittääkseni kissojen leikkaamisen, pidentyneen eliniän ja ravinnon kimppatekijänä. Noilla sopivilla valmissapuskoilla Villin tila on pysynyt oikein hyvänä.
Ja tokihan metsästys kattia piristää, aitoja virikkeitä lähiluonnossa :)
Luomuruokaa, kyllä ne kissat tietää mitä hiirille tehdään. :) Meillä tosin viimeisin eli päästäinen oli heittänyt henkensä jääkaapin eteen. Jostain syystä hiiriä löytyy parhaiten aina öiseen aikaan ja ne tietysti kannetaan häkistä suoraan sisälle.
Outi, niin kai sekä hiiret että kissat ovat liikkuvaisimmillaan hämärän aikaan :)
Lähetä kommentti