Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvia ulkoilmatapahtumia. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009
sunnuntai 19. huhtikuuta 2009
Tyytyväistä leppoistelua
Päivät kulkevat Villin seurassa tuttuun tapaan. Aurinkoiset, vaikkakin viileät päivät, houkuttavat kissaa pihalle.
Tässä herra aurinkoinen (ja kuvathan saa klikkaamalla suuremmiksi):

Vähemmän aurinkoinen:

Pihalla alkaa jo kukkiakin! Tosin blogin historiasta voi päätellä, että kevät edistyy hitaammin kuin viime vuonna: silloin kukki samalla tavalla jo noin viikkoa aiemmin.

Tässäkin kuvassa melkein voisi luulla äijän hymyilevän...

Tunnisteet:
kuvia,
kuvia ulkoilmatapahtumia,
pihalla
maanantai 24. marraskuuta 2008
Talven haittapuoli
sunnuntai 9. joulukuuta 2007
Nostaa kissa pöydälle
Hesarin Kuukausiliitteessä Suomen maatalousmuseon johtaja Juha Kuisma valotti "Nostaa kissa pöydälle" -sanontaa seuraavasti (s. 18):

"Kun kissanpennut olivat tulleet sopivaan ikään, niitä arvioitiin reippauden ja värin kannalta: jätetäänkö edes yksi henkiin. Usein myös naapurin lapset kävivät valitsemassa uutta kissaa. Silloin oli tärkeää tietää sukupuoli. - - - Silloin nostettiin kissa pöydälle, käädettiin seljälleen ja tarkistettiin, millä vehkeillä pentu oli varustettu.
Idiomi tarkoittaa siis asian suorasukaista selvittämistä."
No, Villiä ei tarvitse nostaa pöydälle. Se menee sinne ihan itse.
Tänään iltapäivällä normaalisti avasin ikkunan ja Villi tepsutti pihalle. Hetken päästä vilkaisin ulos ja ihmettelin, miten se katti nyt noin väijyväisenä liikkuu. Sitten näin toisen kissan, ja ennen kuin ehdin enempää reagoida, käynnissä oli äänekäs yhteydenotto. Hypätessäni ikkunasta ulos toinen kissa pompahti naapuripihaan: ilmeisesti nuorempi ja notkeampi yksilö, sillä Viltsuhan ei noita aitoja ylitä.
Mitään fyysisiä vaurioita kattiin ei tullut, ei siinä varmaan edes ehditty kunnolla käpäläniskuja vaihtaa. Sinällään vain yllätti, että täällä joku katti liikuskeli vapaana.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)