keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Kevättä!

Täällä blogissa on ollut hiljaista monesta syystä. Ensinnäkin minä olin reissussa, ja tällöin Villi vietti aikaansa isäntänsä Karrin kanssa. Villi ei kuulemma ollut suostunut nukkumaan levollisesti muualla kuin täällä tutussa kodissaan, joten viettivät sitten yöt täällä.

Eikä Villin elämässä muutenkaan mitään järin ihmeellistä tapahdu. Samojen jaaritusten kertominen ei tunnu kovinkaan järkevältä, eikä kissasta minun taidoillani niin mielettömästi saa edes hienoja valokuvia.

Sunnuntaina katti oli huonolla tuulella, kun pyysin erään tutun takapihalle kokeilemaan, kuinka Furminator toimii koiran karvoihin. Viltsuhan ei koirista tykkää, joten ikkunalaudalla (siis asunnon sisäpuolella) oli äänekkäästi maukuva, ikkunaa tassuillaan takova kissa, joka mulkoili vihaisesti reviirilleen tullutta koiraa. Onneksi oli se ikkuna välissä.

Blogin päivitystarve on sikäli myös vähentynyt, koska kissan kuulumisia ei ole tarpeen kertoa tätä kautta Karrille silloin, kun hän on Suomessa. Parhaillaan hän on kuitenkin taas muilla mailla, joten nyt siis aurinkoiset pääsiäisterveiset Georgiaan!

Karri oli kasvattanut Villille pääsiäisruohot, joita kissa pääsi tänään maistelemaan. 




Karri oli tuonut myös ruukkunarsisseja roikkumaan amppeliin. Eli pääsiäisvarustus on meillä todellakin kunnossa.


Takapihan aurinko näytti tekevän Vilsusta erittäin tyytyväisen ja kissa retkotti maassa pitkään.





5 kommenttia:

Ilkka kirjoitti...

Kiva että ees silloin tällöin päivittelet :)

Meikä jatkaa uskollisesti seurailemista anyway.

-stjtr- kirjoitti...

Herran turkki muuten kiiltää ilmeisesti furminoinnin tuloksena aivan eri tavalla!

Mie luen myös mielelläni kuulumisia. Molemmilta.

Mari Koo kirjoitti...

Ilkka ja Satujatar, toki päivitellään välillä: tietysti nuo muut blogit ja se paljon puhuttu "oikea elämä" vievät oman aikansa :)

Satujatar, ainakin tuossa alimmassa kuvassa turkin kiillossa oma tekijänsä on se auringonpaiste :)

Sirpa kirjoitti...

Iloista pääsiäistä Villille, sinulle ja Karrille! :) Villi on niin komeana.

Kollon laihdutuskuuri on päässyt hyvään alkuun ja kissa on alkanut tajuamaan, että ruokaa saa vain ruoka-aikoina.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, ja tosiaan pääsiäistä kaikille Villiläisille täältä melkeinpä kesäisestä Georgiastakin. Sen lisään tuohon Marin tarinaan, että oli tosiaan mukava taas viettää muutama kokopäivä Villin kanssa. Olisi tietysti ollut mahdollista, että olisin käynyt vain ruokkimassa kissaa, mutta halusin kokea erityisesti aamut Villin kanssa. Mari onkin tarinoissaan aiemmin kertonut kuinka Villi on mestari muuttamaan tuon pahankin päivän aamun valoisaksi. Villin aamuenergia on mahtava eli hyppäys sänkyyn ja hurinaherätys ja siitä muutaman hetken kuluttua alkaakin jo ulosvonkaus. Näin se joo menee edelleen, jotain pysyväistä tässäkin elämässä. Tietysti Villi oli aika ihmeissään kun Mari katosi. No onneksi oli maaliskuu ja oli helppo kertoa, että Marilla on nyt se juoksuaika, ja Marihan tosiaan kävikin juoksemassa tuon Prahan puolimaratooninsa. t:karri