sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Isäntä: Ei mikään ihan pikkumusta

"Tervehdys täältä Tbilisistä Villille ja Villin ystäville. Taisin jossain vaiheessa luvata lähettää Villin blogiin kuvan tuosta mustasta hauvasta, joka kerran lähti minua seuraamaan ja pesiytyi sitten tuonne työpaikkani ala-aulaan. Tässä se kuva tulee.

Kuten näette, musta on tyttö kuin kuulu muriaanien kuningas ja kokoakin löytyy perusbuudelia enemmän.. Ei mikään pikkumusta siis. Joskus se on varmasti ollut jonkun koira, koska sen korvat ja häntä on typistetty. Miten se on sitten kadulle joutunut, onkin tietysti mysteeri. Voi hyvin olla, että sen perheelle on tapahtunut jotain sellaista, että hauvaa ei ole voinut pitää. Ehkä onnettomuuskin, kuka tietää. Niin kovasti se edelleenkin haluaisi olla jonkun koira. Varsinaisia kulkukoiria, siis ikänsä kadulla olleita, se kaihtaa.

Aamulla, kun astelen töihin, se odottaa työpaikkani rappusilla intoa täynnä. Kovasti se yrittää typistettyä häntäänsä heiluttaa ja sen myötä heiluu koko takaruumis hauskasti puolelta toiselle. Hula Hula. Tietysti minulla onkin siten laukussa joku herkkupala jonka antaa. Joskus iso luukin tai tölkki koiranruokaa. Naksut sille ei oikein maistu.

Niin, sitten hipsin työhuoneeseeni 10 kerrokseen. Kerran oli koira kivunnut rappusia pitkin kerrokseeni ja raapi oveni takana. Kun avasin oven, se luikahti ujon oloisena peremmälle tupaani. Tarkasti oli reittini vainunnut. No pakko minun oli tyttö aulaan takaisin johdatella, sillä hieman sanomista voisi tulla jos huoneessani päivystäisi myös koira.

Tosiaan tyttö se on, sillä rintavarustus on sitä luokka, että kyllä pentujakin on elämässä useampi värkätty. Toinen vaihtoehto riippurinnoille on, että koira onkin vanha hippi, joka poltti uhonsa merkiksi liivinsä jo vuosikymmenet sitten. Tai, en tiedä, ei kai koirat paljon yli kymmentä vuotta elä. Hippihommien kukoistuksesta tuosta ”rakkauden kesästähän” tuli viime vuonna kuluneeksi 40 vuotta. Näin laskien koiran äidin-äidin-äidin-äiti saattoi olla eturivissä liivejään polttamassa.

Että näin täällä. Keväämmällä kirjoitan sitten hieman tarinoita Villin huimista nuoruusvuosista. Tämä vuosi onkin mirrin juhlavuosi, sillä kolli saa viimein sen mopokortin plakkariinsa.

Jotta ei Villin sappi täysin kiehahtaisi karrelle koirankuvaa katsellessa niin liitän mukaan myös paikallisen street katin kuvan roskikselta. Kiire sillekin tuli kun otin kamerani esille."

3 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Hyvä, isäntä! Sää oot kiltti eläinihminen, ja semmoset saa meiltä rispektii kovasti!

Anonyymi kirjoitti...

Kivat kuulumiset lämmittivät mieltä. Olemme jo aiemminkin kehaisseet Villin isäntää, että laatu-tyyppi kerrassaan. :)
t. Killi & emäntä & co.

Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Zepa + Killi kumppaneineen: Villin isäntä on ehdottomasti mainio mies, josta elukatkin tykkää :)