Tallinnaa ja Oulua

Tallinnan pikapyrähdys on kunnialla suoritettu. Koska reissussa pitää tietysti tarkkailla myös eläimiä, niin kuvaan päätyi toinen niistä kissoista, jotka havaitsin. Eli eipä voi väittää, että kyseisessä kaupungissa kissoja suuremmin vilisisi.

Villi ei saanut tällä kertaa tuliaisia, mutta vaikutti tyytyväiseltä päästessään taas omalle reviirilleen takapihalleen ja rapsutuksetkin maistuivat (eli en kurista kissaa, vaikka se siltä kuvassa näyttääkin...). Kiitos vaan Zepalle hoitotoimenpiteistä, kiva, kun on näitä lyhyelläkin varoitusajalla kissahoitajiksi suostuvaisia!

And now something else...

Karin, who is a reader of this blog (she is trying to learn some finnish, also), is moving to Oulu and she sent me an e-mail:

"I wondered if you could help me a little - at the end of July I move to Oulu with my five cats, and would like to find a cat-friendly vet there and also meet people who love cat. But I have not been able to find any links online as my Finnish is not good."

So please, leave a comment (here or Karin's blog), if you want to contact with Karin or you have recommedations to share.

Lauantain tyytyväinen

Villi onnistuu välillä näyttämään ihmisilmiin hemmetin tyytyväiseltä ja jopa hymyileväiseltä.

Ihan samalta katti ei tosin näyttänyt sillä hetkellä, kun Mustan ja Harmaan ihminen käväisi. Hänet on nimittäin velvoitettu palvelemaan myös Villiä, kun minä lähden käväisemään Tallinnassa.

Luonteenmuutoksesta

Tänään täällä vieraili Villin vanha tuttu, entinen naapuri, ja hän ihasteli Villin luonteenmuutosta (ja tietysti komeaa ulkomuotoa). Kissa kuulemma on kovin erilainen kuin ennen, tulee lähelle silitettäväksi ja on muutenkin rohkeampi ihmisten suhteen.

Oli pakko myöntää, että kyllähän minä tunnen suurta ylpeyttä siitä, miten hyvin meillä on Viltsun kanssa mennyt vaikean alun jälkeen: koen toimineeni kissan kanssa oikein ja siitä palkkiona on eläimen minua kohtaan osoittama luottamus.

Tietysti oma osuutensa Villin muuttuneessa olomuodossa lienee silläkin, että virtsakiviongelma selvisi ja se on saatu hoitoon, eli kissalla ei ole niin tukala olo. Se näkyy myös reippaampana liikehdintänä kuin vuosi sitten.

Mutta varmasti myös minun kanssa eläminen ja se, että luonani vierailee kohtuullisen paljon ihmisiä, on saanut Villin luottamaan enemmän meihin kaksijalkaisiin.

Tai sitten Villi on vain jo todennut, että koska ikää on kertynyt jo sen verran, niin ehkä sitten voisi ihmisille olla lempeämpi, kun ne siitä niin näyttävät tykkäävän.

On se peto!

Tänään Villi sitten todistettavasti nappasi pihamaalla pikkulinnun, vaikka kaulassa taaskin oli se sama kulkunen kilisemässä.

Katti oli jossakin puskan takana, kun alkoi sataa vettä ihan tosissaan. Villi juoksi puskasta reippaasti ja kuvittelin, että elukka haluaa vain nopeasti sisään. Mutta ei, suussa roikkui saalis, jonka kanssa Villi porhalsi ikkunasta sisään. Ja minä perässä.

Sisällä Villi tipautti raadon suustaan. Totesin, että siivekäs on hyvin kuollut ja korjasin sen pois, vaikka selvästi kattia olisi kiinnostanut vielä vähän pöyhiä lintua.

Että sellainen peto. Kai tässä nyt oli joku luonnon kiertokulku kyseessä, eli lintu oletettavasti oli joko vanha tai vaivainen. Tai sitten muuten vain muuten heikossa tilassa.

Villin isäntähän lähti viime torstaina takaisin Georgiaan. Tätä ennen hän mm. korjasi Villin parvekkeen ja toi katille ison läjän ruokaa. Seuraavan kerran isäntä saapuu Suomeen noin kuukauden päästä.

Paisti palasiksi

Aamupäivällä Villi ulkoili tavalliseen tapaan takapihalla, ja suljin kissaherran ulkohäkkiin oman aamupalani ajaksi (sää oli sen verran huono, ettei ulkona viitsinyt istuskella). Jossain välissä kävin hakemassa katin sisään, enkä tässä vaiheessa huomannut vielä mitään erikoista.

Iltapäivällä paljastui, että siellä häkissä oli päätön pikkulinnunraato. Mysteeriksi jäi, onko lintu kuollut sinne jonkun muun toimesta vai onnistuiko Villi metsästämään siivekkään aamupäivällä.

Villihän ulkoili, kuten tavallisesti, kello kaulassa, joten normaalikuntoinen lintu kyllä hoksaa postui käpälien edestä katin säntäilessä kohti. Ja on myönnettävä, ettei Villi enää ole ihan parhaassa metsästysvireessä, eli vanhan kissan liikkeet alkavat olla pikkuisen hitaat saaliin saamiseksi.

Kissojen aiheuttamista haitoista Suomen linnuille oli muuten nyt kesäkuun alkupuolella useampi mielipidekirjoitus Hesarin sivuilla ja samoin HS.fi:ssä keskustelu velloo. Yksi kirjoituksista kannusti nimenomaan noiden kellojen käyttöön, jos kissa liikuskelee vapaana (ja tietysti sellaisella kaulapannalla, joka irtoaa tai venyy, jos kissa jää jonnekin siitä kiinni). Tosin eipä kissan vapaanapito ole mitenkään suositeltavaa ainakaan kaupunkialuiella: ihmettelen edelleen, miten jotkut täällä Kalliossakin uskaltavat pitää kissaansa irti.

- - -

Tuonne asiablogiini kirjoitin eilen sekä omasta kissablogistani että lemmikkien näkyvyydestä netissä ylipäätään. Että on se ihan tervettä hommaa kirjoittaa tai lukea kissablogia :)

Kepeää viikonloppuaamua

Sunnuntaisin on aikaa luuhailla pihalla, ja sehän on tietysti Villin mieleen.

Ollin kissapotretti

Villi
Originally uploaded by Olli Sulopuisto

Villistä on siis tullut hyvinkin vierassuvaitsevainen. Eilen paikalla oli useampi ihmisvieras, ja Villihän oli hyvinkin rentona menossa mukana, salli rapsutukset ja otti paikkansa pöydältä.

Ja poseerasi tyylillä Ollille.